Kun päivä toisensa jälkeen on kiireinen tai kuormittava, alkaa syntymään ongelmia. Mitä hektisempää elämä on, alkaa keho tottumaan siihen. Eikä tottuminen ole hyvinvoinnin kannalta hyvä asia, sillä hermosto kiertyy yhtä tiukemmin ylikuormitustilaan, ja mitä kauemmin kuormitus kestää, sitä vaikeampi siitä on irrottautua. Ongelmia syntyy, kun hätätilaksi tulkittu tilanne ei menekään ohi, vaan kuormitus jatkuu, eikä parasympaattinen hermosto pääse hoitamaan hommiaan. Hermosto saa säännöllistä harjoitusta siitä, miten on jatkuvasti oltava valppaana ja valmiina ratkaisemaan kaikki mahdolliset ongelmat. Kuin harjoittaisit kuntosalilla vain yhtä lihasryhmää ja jättäisit kaiken venyttelyn ja palautumisen väliin; seurauksena on epätasapaino.

 

Ylivireys

 

Mitä pidempään kehon ylivireystila jatkuu, oli se sitten positiivisesta stressistä (esim. innostuneisuus työntekoon) tai negatiivisesta stressistä (esim. jatkuva kiire) johtuvaa, se voi alkaa vaikuttaa niin mieleemme kuin yleiseen olotilaamme. Pitkittynyttä ylivireystilaa seuraa yleensä epämääräinen ahdistuneisuus.

 

Joillakin ihmisillä ahdistuneisuus aiheuttaa myös jännittyneisyyttä ja jopa paniikkioireita. Jatkuvassa ylivireystilassa oleva keho alkaa horjuttaa ihmisen perusturvallisuuden tunnetta. Kun hermosto on ylivirittynyt, myös aivot saavat virheellistä viestiä mahdollisesta uhasta. Kehomme joutuu “taistele tai pakene”-tilaan.

 

Miten aikuinen voisi sitten lisätä sisäisen turvallisuuden tunnetta? Kaikki lähtee kehosta. Jos palaamme ajatukseen, että turvattomuuteen liittyy kehon ja hermoston ylivireys, turvallisuuden tunteeseen puolestaan liittyy kehon rentous ja tasapaino. Jos ihminen on ollut pitkään kroonisessa ylivireystilassa, hänellä ei ehkä ole kykyä pysähtyä ja tasapainottaa hermostonsa ylivireyttä. Tähän itse tarvitsin aikoinaan tukea toiselta ihmiseltä, ammattilaiselta, joka tunsi kehomieli-menetelmiä.

 

 

Alivireys

 

Jos ylivireys jatkuu liian pitkään ilman riittävää palautumista tai välitön uhka tulkitaan sietämättömäksi, voivat mieli ja keho vajota alivireyteen. Alivireys on ikään kuin ihmisen virransäästötila.

Ensimmäinen merkki alivireydestä on usein vaikeus tarttua ihan arkisiin askareisiin. Olo voi olla epäsosiaalinen, apaattinen ja aloitekyvytön. Alivireys voi ilmetä myös tunteiden katoamisena, tyhjyydentunteina ja uneliaisuutena. 

 

Kun autonominen hermosto toimii tasapainoisesti, ihmisen keho kykenee sekä nopeaan toimintaan että palautumiseen ja rentoutumiseen. Ongelmia syntyy, jos sympaattinen hermosto on hallitsevassa asemassa. Tällöin elimistö on koko ajan virittynyt ”taistele tai pakene” -valmiuteen eikä ihminen saa levättyä kunnolla. Tilaa kutsutaan sympatikotoniaksi eli sympaattisen hermoston yliaktiivisuudeksi.

 

Kun elimistö on stressitilassa, kovatehoinen liikunta kuormittaa sitä entisestään. Osa harrastaa juoksua, mikä lisää kehon stressihormonin tuotantoa. Toinen nostaa tunteiden voimasta salilla painoja. Tämä tuo hetkellistä helpotusta, mutta pidemmässä juoksussa valmiiksi kuormittavassa kehossa se ei toimi. 

 

Näiden vuosien aikana olen ymmärtänyt, että meidän tulisikin opettaa hermostomme pitämään rentoa ja tasapainoista oloa normaalitilana. On selvä juttu, että lihakset vahvistuvat ja kunto kasvaa vain säännöllisellä liikkumisella. Vastaavasti myös hermosto vaatii säännöllistä harjoitusta tasapainossa pysyäkseen. Sen sijaan rauhalliset liikuntamuodot kuten luonnossa käveleminen tai hengitystä tasapainoittavat lajit ovat hyviä aktiviteetteja sympatikotoniasta kärsivälle keholle.

 

Viime aikoina olen keskittynyt hengittämiseen ja itseni palauttaniseen. Olen opetellut keskittymään vain siihen, mitä teen ja vähentänyt ylimääräiset ärsykkeet minimiin. En selaa puhelinta harrastushetkesi aikana ja kuuntelen mielummin luonnon ääniä kuin nopeatempoista musiikkia.

 

Stressin ja kehon epätasapainotilan vuoksi keho käy herkästi ylikierroksilla myös yöllä, mistä voi seurata unettomuutta ja nukahtamisvaikeuksia. Säännöllinen unirytmi niin arkena kuin viikonloppunakin on auttanut kehoa rauhoittumaan iltaisin ja palautuminen on ollut toimivampaa kuin joka viikkoisen liikunnan aikanaan 

Olen varannut unelle myös riittävästi aikaa ja mennyt nukkumaan samaan aikaan. 

 

Tuntuu, että olen uuden vaiheen kynnyksellä. Elämä alkaa tämän ikäisenä näyttäytyä koko voimalla. Olen joutunut määrittelemään minuuttani uudelleen, ja vaikka tietyt asiat muuttuu, tuntuu että muutun koko ajan enemmän omaksi itsekseni. Ehkä suurin ongelmani onkin omassa parisuhteessani nykyisin se, että odotan ihmissuhteissani nykyään sitä – se on minun rajani – että myös muut valitsevat rakastaa itseään ja avaavat omia haavojaan ja myös kohtaavat vastuullisesti uhrius-/riippuvuusjuttujaan. Minä en suostu enää kannattelemaan kenekään itsensä pienentämistä tai voimattomuuden fiiliksiä. Koska uskon siihen, että luonne elämämme itse. Ja ihan jokaiselle voi olla kipeitä ja vaikeita asioita, ja niitä saa surra, saa olla vihainen, saa käydä tunneskaalaansa läpi. Niissä saa tulla tuetuksi ja hädän hetkillä autetuksi – sisäistä vanhemmuutta on sekin, että oppii pyytämään toisilta apua ihan suoraan, eikä oleta, että toinen ymmärtää näin tehdä ilman pyytämistä.

 

Ja kyllä, tukeminen ehdottomasti kuuluu ihmissuhteisiin, mutta olennaista on tukea toista tämän voimaantumisessa, eikä kannatella vain tämän voimaantumattomuutta. Olen käynyt näiden vuosien aikana aikamoisia myrskyjä läpi ja ollut aika haavoilla ja tämän kautta olen myös oppinut huomaamaan rakkauden ja läheisriippuuvuuden eroja ja olen opetellut luopumaan ja irtipäästämään myös siitä mikä minua ei palvele. 
 

❤️