Viikot karkaavat käsistä. Yhtenä viikonloppuna olimme mieheni kanssa viettämässä yhteistä aikaa. Kävimme konsertissa, söimme hyvin ja yövyimme hotellissa. Teki hyvää. Sai ajatuksia hieman muualle ja sai levätä ja ladata akkuja tulevaa viikkoa varten.

Tajusin tuossa toissa iltana itsestäni uusia puolia. Olen hirveän hyvä vetämään johtopäätöksiä siitä, mistä mikäkin tunne juontaa. Olen myös hyvin perillä niistä tunnelukoista ja niiden taustalla olevista tekijöistä. Helposti kuitenkin voin unohtaa, että näitä tunnelukkoja on aivan meillä kaikilla. Ja aivan jokaisella ne ohjaavat meidän käyttäytymistämme tietyissä tilanteissa. Monesti jos riitelen mieheni kanssa, helposti käytän jopa tätä seikkaa puolustuksena. Ikäänkuin sen kautta olisi sallittavaa toimia tietyllä tapaa. Ajattelen, että siksi minusta tuntuu tältä koska olen siitä ja siitä jäänyt ehkä paitsi. Ja koska olen kokenut sellaista ja sellaista menneisyydessä. Saan toimia näin. Kerran jopa sanoin miehelleni ääneen, että hermostun sinuun siksi että muistutat nyt jotakin mikä muistuttaa minua menneisyydestä. Ensimmäistä kertaa kanssa omassa elämässäni, olen alkanut kuitenkin huomaamaan tämän, että minussa näyttelee kaiken keskellä ne tunteet mitä ehkä joskus on jäänyt käsittelemättä. Ja ensimmäistä kertaa osaan myös sanoa, että sanomasi loukkaa ja saavat tuntemaan kuin minulla ei olisi arvoa. Tämän jälkeen sitten yleensä aloitan sisäisen keskustelun itseni kanssa. Ja pohdin mitkä tilanteet lapsuudessani ovat nostaneet samanlaisia tunteita esiin. Sen kautta voin työstää sitä asiaa. Mieheni tosin ei ymmärrä, että sillä hetkellä hän keskustelee sisällä olevan kiukuttelevan lapsen kanssa. Ketä on jäänyt paitsi jostakin. Itse en  tosin näissä tilanteissa aina halua ymmärtää, että miehessäni ei välttämättä ole silloin vikaa. Vaan sanoissani on syvempi viesti, mikä juontaa niihin hetkiin kun olen kokenut jääväni näkymättömäksi tai paitsi jostakin tunteideni saralla. Sisäistä lasta on tärkeää kuulla, sillä on usein sanoma. Parhaimmillaa parisuhde voi jopa paikata niitä tunteita mistä sisäinen lapsi on jäänyt paitsi. 

Joulu on jo ihan ovella. Joulu on ehkä parasta aikaa sen sisäisen lapsen kuunteluun. Usein teen jouluna samoja asioita kuin tein lapsena. Katson lumiukon televisiosta, syön riisipuuroa ja yritän nauttia joulusta lapsen lailla. Samoin osa yhdessä työvuodesta alkaa olemaan takana. Kiitollinen olen siitä, että tämä syksy on mennyt nopeasti. Olen voinut hyvin ja saanut olla terveenä. Olen paljon myös kuunnellut itseäni ja tehnyt matkaa itseeni ihan yksin ja pärjännyt.  Huomaan myös, että tarve kirjoittaa asioista on vähentynyt. Siksi täällä käynyt harvemmin kirjoittelemassa. Rauhallista joulun aikaa toivottelen ihan kaikille! ❤️