Mulla on ollut viimeiset viikot jotenkin levollinen olo. Kaikesta työhöni liittyvästä  ”kaaoksesta” huolimatta. Työkavereista iso osa on ollut poissa ja karanteenissa. Tein jo tuossa kuukausi sitten lupauksen, että en tule luomaan itselleni lisää kaaosta, vaan rakennan perustani turvan päälle. Olen täälläkin paljon kirjoittanut omannäköisen elämän luomisesta. Omalla kohdallani se tarkoittaa kuormittavista asioista ja olosuhteista luopumista. On asioita, jotka eivät enää kuulu elämääni ja jotka voin jättää taakseni niin, että oloni kevenee.

 

❤️

Elin viime vuoden niin suuren stressin sisällä, että olisin toivonut vauhdin pysähtyvän. Välillä se pysähtyikin, mutta kiihtyi taas  loppua kohti ja lopulta se pysähtyi kuin seinään. Tuohon vuoteen mahtui paljon hetkiä, jolloin tuntui et on vaikeaa hengittää. Paikkasin noita tunteita uppoutumalla työhöni ja välillä istuin alas ja annoin itseni upota noihin tunteisiin. Silloin tein päätöksen, että kun tästä selviän en itse kiihdytä enää rattaitani ja lisää omaa kuormaani sillä mihin en pysty itse vaikuttamaan. Koska jos näin olisin tehnyt viime vuonna, olisin varmasti palanut loppuun uudestaan. Pysyvän stressin alla tarvitsen tilaa levolle, palautumiselle ja stressikuorman purkamiselle. Vaikka tuntuisi, että siihen ei ole mahdollisuutta, on pakko ottaa oma tila silti. Silloin  voin antaa myös muille enemmän. Olen jollakin oudolla tavalla oppinut tosi tärkeän oivalluksen; voin tehdä työni ja antaa maailman pyöriä silti  itsekseen, ilman minua. 

Vaikka rattaat pyörivät kovaa vauhtia, asiat pysyvät paremmin hallussa kun silloin itse hiljennän vauhtia. Vaikka vieläkin joskus oma vauhti alkaa kiihtyä, niin tajuan kuitenkin aika pian: siinä ei ole mitään järkeä. Ei mitään järkeä riskeerata omaa terveyttään.

 

❤️

Tärkeämpää on se sisäinen levollinen tunne.

Oikeastaan silloin tiedän eläväni  tarkoituksen mukaisista elämää kun mulla on levollinen ja hyvä olo sisimmässäni. Kun voin tuntea, että tunteet virtaavat vapaasti. Tällä viikolla olen ollut kiitollinen juuri tästä. Oikeastaan mitään sen kummempaa ei ole edes tapahtunut, sisimmässä on vain ollut kaiken työn ”kaaoksen” keskellä vain niin valtavan kiitollinen olo.  Sellainen sisäinen rauha. Se levollisuuden tunne on heijastunut vahvasti myös työhöni ja vaikka olen ollut yksin pyörittämässä tuota oravanpyörää, on kaikki mennyt hyvin. Tänään tuosta levon tunteesta tuli mieleen eräs lapsuuden mielikuva. Oli ilta ja katselin oman huoneeni ikkunasta ulos. Oli pimeää ja ensilumi  leijaili maahan. Joulu oli tulossa. Tuossa hetkessä oli silloin jotain mikä herätti lapsen maailmassa sellaisen levollisen ja rauhan tunteen. Tänään tiedän, että se oli eräänlainen läsnäolon tila. Oikeastaan olen tällä viikolla saanut nauttia myös onnistumisen kokemuksista ja siitä, että mä osaan ja pystyn ja vitsit miten hyvää jälkeä mä lopulta työssäni teen. Aamulla tein päässäni listan, että on paljon kaikkea mitä mun pitää tänään taas  muistaa. Mutta voin tiivistää kaiken sen lopulta kolmeen olennaiseen ja tehdä ne. 

❤️

Kiitollinen olen myös siitä kun saan olla terve. Istuin tänään kahvihuoneessa ja mietin, että mulla on myös aika ihana työpaikka ja ei ole itsestäänselvää, että kaikilla sellainen on.  Sekin pohjautuu oikeastaan siihen turvan tunteelle. Kun koen olevani työssäni myös turvassa, uskallan olla sellainen kuin olen. Turvallisessa ympäristössä uskalsin näyttää myös kyyneleeni mikä mahdollisti työhön paluun aika pian sen jälkeen kun isäni menehtyi. 

 

Joulu alkaa olemaan jo ihan nurkan takana. Tämä joulu tulee olemaan erilainen, tämä vuosi on ollut erilainen.  Niin paljon on tapahtunut  tunnetasolla, sieltä syvimmästä surusta niihin ilon tunteisiin.

❤️