Matkalla omaan elämääni tajusin monta asiaa. Yksi tärkein asia minkä itse olen ymmärtänyt on se, että ihminen hakee sitä mikä on joskus jäänyt kesken. Jos esimerkiksi oma lapsuus on tietyllä ikäkaudella ollut turvaton. Ihminen käyttäytyy omassa  elämässään turvallisuushakuisesti. Ja parhaimmillaan elämässä olevat turvalliset ihmissuhteet parantavat tuota turvattomuuden haavaa. Näin myös omalla kohdallani on käynyt. Minulle on ollut tärkeää löytää ja etsiä vastauksia. Halusin myös tietää mitä minun sisäisen lapsen ja minun äidin elämässä on käynyt ensimmäisen puolentoista vuoden aikana. Koska jos tiettynä ikäkautena on sattunut jotakin, sisimpään jää kaipuu läheisestä yhteydestä jonkun kanssa. Tämä saattaa heijastua tietynlaisena mustasukkaisuutena, yksin jäämisen pelkona ja takertumisena parisuhteissa aikuisiällä. Jos lapsen viesteihin ei ole vastattu tai lapsi on joutunut ehkä joskus odottamaan liian kauan. Tai vanhempi on joskus ollut ärtyisä tai etäinen, vuorovaikutus suhteet lapseen ovat silloin olleet  lyhytkestoisia. Lapsi oppii silloin, että aina ei toiseen voi luottaa. Eikä niillä omilla tunteilla ole arvoa. Hän ei tällöin opi käsittelemään omia tunteitaan. Hän oppii, että vain myönteisillä tunnetiloilla on merkitystä. Ja tästä syystä hän uskoo että on tärkeää oppia pärjäämään ihan yksin. Tällöin puhutaan välttelevästä kiintymyssuhteesta. Rakkaussuhteissa aikuisiällä tällaiset lapset ovat tietyllä tapaa varauksellisia ja pitävät jollain tapaa kumppaninsa tiettyä etäisyyttä. Että eivät joutuisi satutetuksi. Jos taas vanhempi on periksi antava ja toisinaan taas ankara. Lapselle muodostuu turvaton ja ristiriitainen kuva koko maailmasta. Lapsuus siis antaa meille matkaan eväät jolla me aikuisena yritämme pärjätä. Yleensä näiden eväiden kanssa ihminen pärjää siihen saakka kun elämään tulee kriisi. Koska juurikin niinä työntäyteisinä päivinä ahdistus on ja pysyy takana. Elämässä sattuvat kriisit taas aktivoivat nämä lapsuudessa syntyneet tunnevajeet uudestaan. Näin kävi myös omalla kohdallani. Turvattomuus nousi esiin loppuun palamisen kautta uudestaan. Joka tänään ajateltuna oli hyvä asia. Koska jos nämä eivät pääse mielemme työstettäväksi. Alamme oirehtia pahalla ololla ja fyysisillä sairauksilla. Koska jopa 80prosenttia sairauksista on tunneperäisiä. 

Lapsen jokaisella ikäkaudella on oma kehitystehtävä. Sen tiedän jo oman työni puolesta. Varhaiset lapsuuden vuodet luovat elämämme kivijalan. Ensimmäisen vuoden aikana rakentuu perusluottamus. Ja 1-3 v rakentuu itsenäisyys ja häpeä. Kun käyn omaa elämääni läpi. Näihin ensimmäisiin vuosiin mahtuu itselläni minulle tärkeän ihmisen kuolema. Sekä toisen tärkeän ihmisen melkein kuolema. Mitä ehkä se pieni lapsi ei siinä hetkessä ymmärtänyt, mutta koki sen kautta silti näkymättömyyttä. Sekä oman äitini suuri suru ja hätä näistä kahdesta edellä mainitusta. Väkisinkin se pieni tyttö jäi vaille jotakin. Ja jos käy näin että näiden ensimmäisten vuosien kehitystehtävä jää toteutumatta tai toteutuu huonosti. Se kostautuu ikävä kyllä joskus myöhemmin. Täydellisen onnistunutta elämää ei ole olemassa. Jokaiseen elämään kuuluu keskeneräisyyttä. Alle kaksi vuotiaan kokemukset kuitenkin leviävät mielen sopukoihin. Sieltä ja niistä sopukoista nousee myöhemmin koettava ahdistus, sisäinen kipu, rikkinäinen olo jota sitten myöhemmin koetaan. Nämä lapsuuden muistot taltioituvat kehon muistiin ja sieltä aktivoituvat tiettyjen muistuttajien kautta uudelleen eloon. Siksi omalla kohdallani tänäänkin on tunnelukkoja mitkä muistuttavat mm hylätyksi tulemisen tunteesta. Koska juurikin sen ensimmäisen vuoden kehitystehtävä on perusturvallisuuden syntyminen. Lapsi vaistoaa silloin äidin kaikki tunteet. Mutta ei osaa erottaa sitä mitkä tunteet liittyvät häneen ja mitkä taas johonkin muuhun. Ensimmäinen  ikävuosi muodostaa myös kiintymyssuhteen. Ja sen vuoksi turvattomuus näkyy myös myöhemmässä elämässä. Näin syvällä siis on omat juuret omassa elämässäni tuolle turvattomuudelle. Se että asioissa mennään aivan ruohonjuuri tasolle ei poista tai paranna menneisyyden tuomia haavaumia. Se antaa kuitenkin ymmäryksen kaikelle, miksi minusta tuntuu tältä. Asioita käsittelemällä vapautuu tunteista joita ehkä menneisyys on nostanut pintaan. Ne oppii hyväksymään ja näkemään aivan eri tavalla. Itsensä ymmärtäminen on avain muiden ymmärtämiseen. Samalla se myös irrottaa sidottuja voimavaroja. Minä joka ennen olin elämän suorittaja. Voin olla lopulta unelmien toteuttaja. Heikkouksista kasvaa lopulta voima!