Viikot menevät nopeasti. Varsinkin silloin kun on paljon tekemistä. Toisaalta taas, kun näkee jokaisessa päivässä jotakin hyvää oppii näkemään myös ne arkirutiinit eri valossa. Mietin tuossa yhtenä iltana että olen viime kuukausina ollut paljon menneisyyden äärellä. Terapiassa on nostettu voimalla esiin asioita jotka ovat nostaneet esiin tunteita ja muistoja. Tänään ajattelin keskittyä siihen hyvään, mitä ne ikävimmät ja elämäni suurimmat asiat ovat olleet jos asiaa miettii positiivisen ajatusmallin kautta. Suurimmat vastoinkäymiset ovat lopulta aina olleet niitä kasvattavimpia. 

Yhdeksi sellaiseksi mainitsisin, kolarin. Se tapahtui juuri silloin kun kuvittelin että olin siinä iässä missä ei koskaan tapahtuisi mitään. En osannut sitä ennen pelätä edes kuolemaa. Ajattelin, että sen pelon aika ei ole nyt. Elin kuin viimeistä päivää ja nautin elämästä, kunnes jysähti. Olin silloin alle kaksikymmentä vuotias. Tuon pienen hetken ja kovan pamauksen muistan tänään kuitenkin kuin eilisen. Kivun mitä tunsin siinä hetkessä. Tunteen joka musersi ja olon kuin joku osa  maailmasta olisi pysähtynyt. Muistan miltä tuntui olla shokissa. Ja muistan sen epätietoisuuden ja ajatuksen, mitä tässä tapahtui? Pelko tuli vasta myöhemmin. Sitten vasta, kun ei ollut enää edes mitään pelättävää. Tuo silloin niin pelottava hetki opetti itselleni paljon. Se muutti osaltaan suuntaa koko elämälle. Se laittoi kunnioittamaan elämää ja teki nöyräksi elämää kohtaan. Samalla tuli tietoisemmaksi siitä että elämä on juurikin tässä ja nyt, huomisesta ei tiedä.  Se nosti esiin myös kiitollisuuden tunteita. Onneksi suojelusenkelit olivat tuonna iltana mukanamme. Sekä ajatuksia, mitä jos ei olisi ollut. Mitä sitten olisi tapahtunut? Olisinko päässyt taivaaseen? Ja mihin itse haluan elämässäni uskoa. Tuo kolari pysäytti. Ja muutti ajatusmallin toisenlaiseksi. Sen jälkeen tartuin elämään kiinni tiukemmin ja aloin asettamaan enemmän tavoitteita sille mitä haluan ja miksi haluan tulla. 

Seuraavaksi haluan nostaa esiin parisuhteen. Suhteen mikä särki luottamuksen ja rikkoi sisimpäni. Suhteen mitä ehkä kenenkään ei pitäisi käydä läpi. Tänään kuitenkin kaikki se kipu on muuttunut vahvuudeksi. Tuo suhde rikkoi jotakin suurta sisimmästäni joka lopulta antoi voimaa taistella. Se suhde teki minusta uhrin ja nosti lopulta esiin selviytyjän, mitä en edes tiennyt itsessäni olevan. Se selviytyjä päätti näyttää entiselle miehelleni, että minä pystyn ja kykenen vaikka mihin. Tuo suhde opetti minut rakastamaan. Se opetti myös selviämään. Ja näkemään mikä lopulta minulle itselleni on parhaaksi. Se nosti esiin pelkoja mitkä kohtasin ja mistä selvisin. Se opetti minut pyytämään apua ja opetti olemaan heikko. Se opetti itkemään ja vihaamaan. Se opetti näyttämään  tunteita. Se suhde työnsi minut  pois sylistään ja heitti sinne turvattomalle alueelle. Jonka jälkeen alkoi itsenäistyminen omaan elämään. Koska jäin yksin. En enää elänyt elämääni toisen kautta, vaan aloin elämään elämääni itseni kautta. Siipeni saivat varmuutta kokeilla lentämistä yksin. Oli hetkiä jolloin putosin maahan. Silti päätös sisimmässä antoi voimaa yrittää uudestaan ja lopulta tuntui, että vihdoinkin minä lennän.

Sitten päästään sen äärelle mitä harjoittelen edelleen. Sairastuin vähän ennen eroni sairauteen mikä aiheuttaa kovaa kipua. Se ei ole tappava, mutta elämää suuresti joinakin päivinä hankaloittava. Koska se tuo mukanaan kipua ja parantavaa hoitomuotoa ei sairauteen ole olemassa. On lääkkeitä jotka saattavat helpottaa oireita, mutta tuovat sitten mukanaan lisäoireita. Tästä on välillä vaikea löytää hyvää. Ehkä hyvää on se, että tilanne voisi olla pahempikin. Toisaalta en taas tiedä miten paha tilanne kohdallani oikein on. Koska lopullinen tilanteeni selviää vast leikkauksessa. Kipu taas auttaa olemaan paremmin läsnä. Se auttaa olemaan armeliaampi itseäni kohtaan. Toisaalta se on antanut myös empatia kykyä ja helpottanut myös asettamaan itseni toisen asemaan. Pystyy olemaan paremmin toiselle tukena. Mutta myös näkemään elämän positiiviset puolet. En aina ymmärrä heitä, ketkä valittavat asioista vaikka lopulta kaikki on hyvin. 

Viimeisenä laittaisin tähän listaan burnoutin. Se on ehkä pahinta ja parasta mitä olen elämässäni koskaan kokenut. On se mitä olin ennen sitä ja kaikki tämä mitä olen sen jälkeen. Iso osa minusta on muuttunut sen jälkeen. Näen asioita syvällisemmin. Luotan tähän elämään lujemmin ja koen asioita herkemmin. Näen elämän eri tavalla. Näen muutosten takana kasvun ja vaikeuksien takana voiton. Näen ihmisten takana elämän ja tavan toimia eletyn elämän  johdosta. Ja itseni kohdalla ymmäryksen tästä kaikesta. Osaan tänään miettiä omaa käyttäytymistäni eri tavalla. Ja tiedän paremmin omat arvoni. Tuntuu, että olen saanut kyvyn ymmärtää ja hallita tunteitani. Ja tiedän tänään paremmin millainen ihminen olen sisimmässäni.