Serkkuni  lähetti mulle kirjoituksen omasta uskostaan ja siitä mitä hän kokee Jumalan tehneen hänen elämässään. Hän sai minut tuolla kirjeellä pohtimaan omaa uskoani ja sain ajatuksen tehdä samoin.  

❤️

Kun pitelin isääni kädestä sairaalassa hetki ennen hänen kuolemaa mietin, etten tietäisi mitä hänelle sanoisin jos uskoisin elämän päättyvän  tähän hetkeen. Niin lohduton on se hetki, kun päästää irti läheisestä joka on rakas ja tärkeä. Muistan riparilla aikoinaan jo pohtineeni, että ehkä ne ei ihan huuhaata täällä puhu ja haluan uskoa, että elämä ei pääty kuolemaan. En kuitenkaan kokenut mitään sen suurempaa asian suhteen, enkä ole itseäni koskaan kokenut ns.” hihhuliksi. Se oli vain sellainen oma henkilökohtainen päätös. Muistan kyllä miten riparilaulut saivat kyyneleet silmiini ja ripari sai aikaan sellaisen yhteisöllisen ja lämpimän tunteen. Usko taas oli kohdallani enemmänkin luottamus johonkin mitä en nähnyt, mutta mihin halusin uskoa. Siitä muutaman vuoden päästä jouduin kolariin, silloin ymmärsin aika pian elämän rajallisuuden. Tajusin, että elämä voi päättyä koska vaan olet sitten nuori tai vanha. Tänään uskon vahvasti, että meillä oli suojelusenkelit matkassa. Isäni ja äitini rukoukset kantoivat. Mummoni kuolema noihin samoihin aikoihin oli myös itselleni kova paikka. Tuntui pohjattoman surulliselta ajatus, että emme voisi koskaan enää tavata  ja äärimmäIsen lohdulliselta , että hän olisi joskus minua vastassa. Koen, että mummoni aikoinaan istutti minuun lapsuuden uskon. 

❤️

Elämäni suurin kriisi oli se hetki kun paloin loppuun, silloin huusin Jumalan puoleen. Se olotila oli jotakin niin kamalaa, että olisin ollut valmis tekemään Jumalan tai kenen vaan kanssa vaihtokauppaa tai mitä vain, jos joku olisi ottanut sen pois. Kävin silloin myös  monissa hengellisissä tilaisuuksissa. Itkin siellä pahaa oloani ja tartuin jokaiseen, ketä oli valmis kuulemaan. Huomasin, että usein niissä tilaisuuksissa tai niiden jälkeen ahdistukseni helpotti. Vaikka se ei lähtenyt kokonaan pois. Silti oli niiden jälkeen jollakin oudolla tavalla helpompi olla. Monesti joku kristitty näki tai koki jo jotain, ennen kuin pääsin sanomaan itse edes ääneen asiaani. Oli myös tilaisuuksia, missä ahdistukseni muuttui suuremmaksi ja tuli tunne, että oli lähdettävä pois. Sitä tunnetta silloin myös kuuntelin ja kuuntelen edelleen. Moni rukoili siihen aikaan puolestani. Saivat eräänlaisia tiedonsanoja, että selviän ja Jumalalla on varattuna omalle kohdalleni jotakin suurempaa. Kaikki oli tarkoitettu ja Jumala korjaa sen minkä särkee. 

❤️

Nousin itse loppuunpalamisesta ilman lääkkeitä, jopa suhteellisen nopeassa ajassa ja pystyin palaamaan töihin. Pitkään elämäni oli sellaista taistelua jaksamisen kanssa ja jouduin tarkkaan seuramaan jaksamistani. Muistan myös kerran nähneeni rukouksessa kaikki heidät, ketkä rukoilivat puolestani. Sain myös työhön paluuseen rinnalleni sielunhoitoterapeutin, hänet joka näki minuun viitaten tumman tornadon jonka sisällä oli elävää vettä. Hänkin sanoi, että selviän. Suurin asia kuitenkin tapahtui kun menimme ystävieni kanssa Andreas Bisonnin tapahtumaan Tampereelle ja tapahtumassa puolestani rukoiltiin, kaaduin lattialle rukouksen voimasta ja vapauduin suurimmasta ahdistuksesta. Näin sitä ennen myös unen, missä 3 tornadoa kiersi taloani ympäri ja ne kertyivät taivaan rantaan ja räjähtivät tuhansiksi kullan värisiksi palloiksi taivaalle. Silloin tiesin, että selviän. Isäni oli siihen aikaan suuri tukeni. Hän soitti monena päivänä ja loi minulle sanoillaan toivoa. Äitini tuli luokseni ja oli henkinen tukeni. 

❤️

Jumala on johdattanut paljon myös elämääni. Näin unen mikä varoitti ensimmäisessä parisuhteessa ja sen kautta tiesin, että siitä on lähdettävä. Koin vahvasti, että muuten tapahtuu jotakin mistä ei ole enää paluuta. Sain eroni jälkeen kodin ihan siskoni naapurista. Työpaikalleni tuli samoihin aikoihin narisistinen ihminen, joka laittoi koko tiimini koville. Minut se työnsi eteenpäin, hakemaan uutta suuntaa elämälleni. Aloitin opiskelut työni ohessa. Jumala johdatti aina ihmeellisesti minua työpaikasta toiseen missä oli joku kristitty ihminen. Jouduin kuin tahtomattani pohtimaan uskoani. 

 

Koen, että jokainen parisuhteeni on myös opettanut. Yksi antoi tukea siihen aikaan kun olin eroamassa vaikeasta suhteesta ja auttoi siitä irti. Toinen palautti luottamuksen miehiin ja nykyinen haastaa minua joka päivä kasvamaan lähemmäksi itseäni. Hääpäiväni koin olevani myös vahvasti siunattu. Kaikki mitä toivoa saatoin tapahtui. Jopa ilma. Koko kesän oli satanut, mutta hääpäivänämme repesi taivas ja päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Muistan vieläkin sen tunteen kun seisoin alttarilla ja mietin, että miten varma olin ollut aina siitä etten mene naimisiin. Koska pelkäsin tulla satutetuksi, mutta Jumala paransi haavani ja päätti toisin. Tuntui kun olisin siinä hetkessä ollut Jumalan kasvojen edessä.

 

Kulunut kaksi vuotta on ollut aikaa milloin on tuntenut Jumalan voiman eniten. Koirani kuolema oli kova paikka, silti sain voimaa suruun. Minulle oli annettu loppunpalamisen kautta viisautta kohdata vaikeita tunteita.

Minua valmisteltiin tapahtumaan etukäteen ja näin unen, mikä jollakin tavalla kertoi mitä on tulossa. Selkäkipuni johdosta sain myös sairaslomaa juuri tuohon ajankohtaan, jotta sain surutyölle aikaa. Se surutyö oli valtavan tärkeä minulle itselleni, sain surra kaikki suruni mitä elämän aikana oli jäänyt kohtaamatta  ja se auttoi lopulta myös siinä hetkessä kun isäni kuoli. Sen jälkeen menetimme monta kotia mitä ihmeellisimmistä syistä. Yhden asunnon sopimukset jopa kirjoitimme, mutta vuokranantaja vain katosi. Toisen asunnon sisäilmasta löytyi ongelmia. Kaiken sen johdosta silmiini osui koti ja päätimme ottaa riskin ja ostimme ensimmäisen oman kotimme. Kotimme löytyi sieltä missä asuin aikoinaan kun paloin loppuun. Isämme siirryttyä taivaan kotiin, myös äitimme sai asunnon ihan naapuristamme. 

❤️

Kotimme remonttiin liittyi paljon vastustusta, mikään ei mennyt niin miten olisi pitänyt mutta ihan kaikki meni maaliin lopulta kunnialla. Vielä tänäkin päivänä ihmettelen sitä kaikkea mitä silloin läpi kävimme. Jumala kantoi myös perhettämme isän sairauden keskellä. Saimme aina jostain ihmeellisesti taloudellisesta tukea kun sitä tarvitsimme ja isämme hoito meni juuri niin miten pitikin mennä ja hän pääsi sairaalaan ja lopuksi saattohoitokotiin. Kaiken kivun ja suuren surun keskellä, tuntui kuin kaikella olisi ollut silti joku tarkoitus ja näimme kiitollisuutta ympärillämme surusta huolimatta. Kun itsestä tuntui, että elämältä katoaa merkitys ja nyt en enää jaksa, tuli aina siinä kohtaa joku ketä antoi elämälle merkityksen. 

 

Sain mahdollisuuden myös aloittaa opinnot. Ne olivat niin haastelliset, että meinasin jo alkumetreillä jättää leikin kesken. Mieheni ei antanut. Hän työnsi eteenpäin. Sain myös jollain oudolla tavalla voimaa surusta.  Se laittoi kuin tavoittelemaan itselle tärkeitä asioita vielä kovemmin. Sain jälleen myös tuntemattoman ihmisen tsemppaamaan. Hän otti minuun yhteyttä ja kannusti jatkamaan opintoja. Siinä kohtaa se tuntui juuri siltä, että tämä tie on jatkettava loppuun. Myös koiramme koki isoja asioita. Luulimme jo, että menetämme heistä kummatkin. Toiselta löydettiin erään operaation yhteydessä patti ja olin asiasta tosi surullinen. Sydän hyppäsi heti kurkkuun asti. Ison operaation jälkeen hän kuitenkin selvisi. Rohkeus ei ole itsessäni päätökseen sidottu asia, että päätän tässä etten stressaa ja en pelkää vaan sitä, että tuntee ja tunnistaa tunteen ja löytää turvallisuuden itsestään tunteista huolimatta ja  tekee ja elää vaikka pelkää. Pelottomuutta kuvaa helposti luulo, ettei elämässä olisi vaaroja ja uhkia. Peloton tekee vahingollisia asioita ilman rohkeuden vaatimaa ponnistelua. Rohkea taas tiedostaa, että tässä voi käydä huonosti tai tämä on juuri nyt hyvin rankkaa, mutta päättää silti hyväksyä, tehdä tarvittavan ja luottaa elämän kantavan kaikesta huolimatta. Koiramme kävi läpi ison leikkauksen ja rukouksen kautta ja viisaan lääkärin kautta hän selvisi. Lopuksi mietimme miten kiitollisia saamme olla siitä, että patti löytyi operaation yhteydessä ja meillä heräsi ajatus viedä koira lääkäriin. Samaan aikaan myös  kristitty serkkuni päätti tulla käymään meillä ja halusi rukoilla  koiramme puolesta. Tulossa on vielä tänä vuonna toinen leikkaus, mitä kannamme myös rukouksin. Toinen koiramme pääsi siitä jonkin ajan päästä myös karkuun ja ihmeen kautta löysi tiensä kotiin. 

❤️

Surussa koen Jumalan lohduttaneen meitä eniten. Se on antanut voimaa, ja on syntynyt vahva usko siitä, että me tapamme läheisemme vielä.  Sen synkimmän surun keskellä, on löytynyt kiitollisuus ja jotakin kaunista mikä on antanut toivoa ja iloa. Uskon, Isän asuvan nyt vain toisessa paikassa siihen asti kun tapaamme ja siellä on myös rakas koirani. Isä näkee ja kuulee ja kantaa meitä rukouksin edelleen. Hän lupasi meille, että on meitä vastassa. 

 

Jumala ei lupaa meille helppoa elämää, mutta sen hän lupaa että jos häneen uskot, hän on vaikeuksissa kanssamme. On lopulta aika erikoista, miten oma elämä muuttuu, kun itse sisimmässä muuttuu. Olen tehnyt paljon töitä elämässäni voittaakseni aina kaikki muut paitsi itseni ja ne omat demonini. Vertasin ennen jatkuvasti itseäni ja muihin ja siihen, että mitä he mahtavat ajatella minusta. Vasta kun paloin loppuun ja ryhdyin pohtimaan, että mitä itse ajattelen itsestäni, olenko se ihminen, jota voin itse arvostaa ja kunnioittaa ja rakastaa, ymmärsin kuinka kauas olin ajautunut itsestäni.  Loppuun  palamisen jälkeen oivalsin, että suurinta mitä elämässä voin saavuttaa on kunnioitus itseäni kohtaan; se, että tiedän omat arvoni ja sen mitä itse elämältäni haluan ja ryhdyn elämään niitä todeksi. Isän kuolema vielä enempi syvensi tätä ajatusta. Me elämme täällä vain kerran ja haluan olla rohkea ja valmis tekemään töitä itseni kanssa, jotta voin jättää kauniin jäljen tähän maailmaan, ihmisiin ja niihin rakkaimpiini.  Kuulostaa hassulta kun sanon näin, mutta uusi elämä alkoi siitä päivästä, kun lakkasin etsimästä aina vikaa muista ja aloin tutkimaan itseäni.
❤️

Ja kun vihdoin tajusin, että ainoa joka minut on pettänyt ja hylännyt olin minä itse. Olin kääntänyt selkäni rakkaudelle ja Jumalalle eikä suinkaan rakkaus ja Jumala minulle.