Minulla on usein syvä ja pysyvä tunne auttaa. Auttaa paljastamaan totuus. Auttaa jakamaan se totuus. Auttaa toinen pois uhriudesta. Joskus se voi johtaa siihen, että ajautuu hetkeksi kauemmaksi toisesta. Oman prosessoinnin jälkeen huomaa, että tuntee erilailla kuin ajattelee, tai toinen ei olekaan sellainen tai muuttunut sellaiseksi kuin kuvitteli. Silloin joutuu miettimään, onko minussa itsessä vikaa, vai pitäiskö minun kertoa selkeämmin mitä toiveita ja tarpeita minulla itselläni on. Jokaisen on tärkeää tietää omat rajansa. Missä olen minä ja mistä alat sinä. Aivan jokaisella on oikeus omaan minuuteen ja omaan elämään. 

Olin ennen läheisriippuvainen ihminen. En edes kyennyt tunnistamaan omia rajoja saati toisen rajoja. En kyennyt puolustamaan omia rajojani. Kyvyttömyys näkyi siinä, että en osannut sanoa ei, silloin kuin olisi pitänyt. Vaikka olisin pystynyt, jätin sanomatta. Koska pelkäsin toisen suuttuvan tai hylkäävän minut. Tästä yhtälöstä syntyy häpeän tunne. Vasta terapian kautta ymmärsin tämän yhtälön. Ymmärsin, että minulla on oikeus kieltäytyä ja pitää huolta omista tarpeista ja omista mielipiteistä. Tämä on lopulta oikein myös vastapuolta kohtaan. Tasa-arvoinen ihmissuhde ei voi koskaan rakentua sen varaan, että toinen tekee pakonsanelemana jotakin. 

Terapia opettaa ottamaan vastuuta omasta elämästä. Kun yksikin perheestä lähtee terapiaan, tapahtuu muutoksia koko perheessä. Usein muutokset ulottuvat kodinulkopuollekin niihin läheisiin ihmissuhteisiin. Terapia tiputtaa itseni taas siihen lapsen maailmaan uudestaan ja terapeutin tuella siihen yhdistyy aikuisen tietoisuutta. Tietoisuus säilyy paikasta, mutta tunnetasolla kokemus  on lapsen tai nuoren. Ikäänkuin tarkkailisin aikuisena niitä tunteita mitä lapsena olen käynyt tunnetasolla läpi. Ja kyllä, se tuntuu tunteiden osalta samalta kuin silloin lapsena. Ja kokemus taas yhtä pelottavalta ja ahdistavalta kuin silloin lapsena. Vaikka työntäisin nyt tunteen sivuun, se jää silti mielen perukoille ja muuttuu keholliseksi tunteeksi. Tällöin kehoni reagoi siihen, että mieli ei päästä jotakin asiaa tietoisuuteen. Ihminen on kokonaisuus. 

Viime viikon terapia nosti esiin minussa esiin muiston siitä millainen olin ennen, kun olin läheisriippuvainen. Tunteet tähän liittyen ovat kuitenkin minussa. Kävimme pääsiäisenä tähän liittyen kotona tunteikkaan keskustelun. Kerrankin kun oli mahdollisuus kuunnella omia tunteita, työnnetyt asiat nousivat pintaan. Minulla tuli tarve puolustaa omia rajoja, jonka toinen koki itsekkyytenä. Terapiaistunnon jälkeen minun on vaikea hyväksyä toisen kielteisiä puolia. Koska omat tunteeni ovat samalla tavalla pinnassa kuin sillä lapsella joka ei osaa vielä sanoittaa omia tunteitaan vaan näkee vikaa vain toisessa. Vasta illalla kun sain sanottua, että olen ennen ollut ihminen joka ei osannut asettaa rajoja ja nyt kun asetan, minua loukkasi se, että et kuunnellut mitä sanoin niin tilanne laukesi. Sitä ennen koko päivän tunsin tietynlaista kiukun tunnetta. Tunne oli kehossa, enkä saanut sitä purettua. Aamulla herätessäni selkäni oli aivan jumissa. Unissani seikkailivat yön aikana kaikki entiset mieheni. He ketkä olivat itse läheisriippuvaisia minua kohtaan. Aamulla menin salille ja yritin rentouttaa kehoani. Laskin kierroksia. Saunassa koko kehon kireys alkoi poistumaan. Sitten tuli väsymys ja raukeus. 

IMG_3655.jpg