Mitä tapahtuu tunteille, joita ei käsitellä. Ne syväjäädyttyvät ja jäävät asumaan ihmisen sisälle ja odottavat siellä siihen asti hetkeä, että joku ne taas näkisi. Kun kukaan ei niitä näe ja pysähdy niiden äärelle, ei itsekään osaa sitä tehdä. Tunteet menettävät rakkauden ja tulevat sidotuksi häpeään. Ihminen alkaa tulkitsemaan itseään ja ympärillä olevia ihmisiä häpeästä käsin. Hän ei ymmärrä voivansa huonosti, vaan kokee olevansa huono. 

Tunnetyöskentely on oikestaan lapsuudesta toipumista. Elämä itsessään ja lapsuuden erilaiset kokemukset ja menetykset saavat aikaan meissä eräänlaisia ”tunnelukkoja”. Niiden johdosta lapsi alkaa suojelemaan itseään ja kehittämään itselleen erilaisia suojamekanismeja miten selviytyä vaikeissa tilanteissa. Jännä juttu, että sitten aikuisena nämä opitut tiedostamattomat suojamekanismit alkavat vahvistua elämän eri haasteissa ja tilanteissa ja tuottavat kärsimystä ihmissuhteissa. 

Tunnelukot alkavat huomaamatta ohjaaman elämää. Valitsemme ihmissuhteita, jotka vahvistavat tunnelukkoja entisestään. Oikeastaan ihminen imeytyy näihin tilanteisiin kuin vahingossa ja tunnelukko saa aikaan sen, että elämä alkaa toistamaan samaa tunnemaailmaa kuin lapsuudessa. Ei ole sattumaa miksi rakastumme juuri tietynlaiseen ihmiseen ja koemme suurta intohimoa tietynlaista ihmistä kohtaan. Kyse on oikeastaan juuri siitä millaisen kasvualustan olet elämässäsi itsellesi saanut ja niistä tunteista ja tunnelmasta jota koit ja mikä oli se mitä vaille jäit. Mitä aiemmin nämä tunnelukot ovat syntyneet sen vaikeampaa niiden avaaminen on. Monet niistä syntyvät jo ennen kouluikää. Usein niiden avaaminen vaatii pitkäjänniteistä työskentelyä ja jokainen oivallus taas vie kohti muutosta. 

Itse tiedän, että tunnelukoista yksi ylitse muiden omalla kohdallani on hylkäämisen tunnelukko. Monta vuotta itselläni oli jonkinmoinen uskomus siitä, että en tule koskaan löytämään pysyvää ja turvallista ihmissuhdetta ja kun löysin, olin välillä hyvinkin takertuva suhteessani ja välillä taas rajasin suhteen niin, että en halunnut muuttaa kenenkään kanssa yhteen asumaan. Toisaalta myös itse toimin suhteissani hylkäävästi sitä itse edes tiedostamatta. Ajauduin myös etäsuhteisiin ja tänä päivänä uskon, että se oli hylkäämisen tunnelukon ansiota.

Hylätyksi tulemisen pelko syntyy kun lapsuuden kasvuoloissa on tapahtunut jotakin hylkäävää. Pienellä lapsella tämä tunne voi syntyä silloin kun oma vanhempi ei huomaa tai reagoi lapsen tunteisiin tai kun lapselle tärkeä ja turvallinen ihminen katoaa lapsen elämästä kuoleman tai sairauden kautta ja lapsi kokee olevansa hylätty. Varhainen vailejääminen on tämän tunnelukon syntymisen syynä. Vanhemmat ja läheiset tosin eivät yleensä ole tiedostaen lastansa haavoittaneet. Vaan elämä ja opit mitkä siihen aikaan on olleet. Mutta ymmärrys siitä mikä voi olla aiheuttaja, on avain ulos opituista vääränlaisista käyttäytymismalleista.