Istahdan tuoliisi. Olen kylmissäni. Haluan jutella kanssasi tänään ystävyydestä. Siitä millainen olin ennen ja millainen olen tänään. Kerron, että kun paloin loppuun meitä oli osittain kaksi ketkä paloivat loppuun. Minä ja toinen ketä on vähän kuin minä, mutta kuitenkin erillaisella tavalla samanlainen kuin minä. Siihen nähden mitä yhdessä kävimme läpi, ihmettelen välillä tunteitani ja joitakin ajatuksiani. Ja silti kaikesta tästä huolimatta, koen hänet jollain tapaa läheisemmäksi kuin yhdenkään muista ystävistäni. Kerron sinulle unen minkä meistä näimme. Pyydät, että käännän sen muotoon kuin se tapahtuisi tässä ja nyt. Se on aika haastavaa.

Suljen silmäni ja kerron. Seison jossakin vieraassa kaupungissa. En tiedä paikan nimeä. Ympärilläni on paljon asutusta. Sekä pieniä, että isoja taloja. On kesä. Takanani seisoo ystäväni. Hän kenen kanssa olemme matkanneet läpi loppuunpalamisen. Emme juttele. Lähdemme kävelemään. Hän kulkee koko ajan takanani. Minä johdan. Kuljemme läpi kujien. Menemme läpi ikkunoiden. Jopa pöydänkin yli. Polvemme koskevat kontatessamme sen yli pöydällä oleviin timantteihin. Ne ovat kauniita, värikkäitä. Tiputan ne kädelläni lattioille. Jatkamme matkaa. Emme puhu mitään. Hymyilen vain ystävälleni. Välillä juoksemme ja välillä kävelemme. Matka on pitkä.  Menemme läpi kauppojenkin. Katselemme välillä vaatteita. Jatkamme matkaa. Tulemme perille. Pihaan jossa on joki. Siinä on myös punainen talo. Ja paljon mustikanvarpuja. Sanon ystävälleni, että olemme perillä. Tässä kohtaa keskeytät. Ja sanot että unessa psykologian kautta ajateltuna kyse on aina minusta itsestäni. Ja ystäväni voisi kuvata varjoani. Siitä alkoi istuntomme.

"Varjo psykologiassa on termi. Termin ajatellaan pitävän sisällään osan persoonallisuutta, joka on tiedostamatonta ja usein ristiriidassa tietoisen tajunnan kanssa. Se saattaa olla osa henkilön alkuperäistä persoonallisuutta, joka on syrjäytynyt tietoisen mielen tieltä; sieltä löytyvät tietoisen mielen torjumat ajatukset, esimerkiksi epämiellyttävät luonteenpiirteet ja tietoisen mielen kanssa yhteensopimattomat pyrkimykset. Varjo toimii tietoisuuden suhteen kompensoivasti ja vaistonvaraisesti eli sen vaikutus voi olla hyvä taikka paha."

Ajatusten ja keskustelun kautta, mietimme mikä asia voisi kuvastaa omassa elämässäni sitä ristiriitaa. Ei tarvitse paljon asiaa miettiä. Kun tiedän sen itsekkin olevan uhri vastaan selvityjä asetelma. Olenhan minä selviytyjä, vihaan olla uhri. Uhri edustaa kaikkea sitä negatiivista mitä koin kun paloin loppuun. Tässä kohtaa sinä sanot, että otetaanpa avuksi dialogi. Saan valita tyynyn jonka asetan tuolille. Tyyny kuvastaa tuota varjoa eli uhria. Pidättelen kyyneleitä, puren hammasta, puristaen nyrkkiä. Tunnen kuinka sydän hakkaa korvissa asti. Kyyneleet valuvat poskilleni. Nytkö pitäisi pystyä sanomaan ja kertomaan mitä sinua kohtaan tunnen. Ensimmäinen lauseeni on, vihaan sinua! Muistutat pelkoani ja ahdistustani. Muistutat suruani ja toivottomuutta. Edustat kuoleman pelkoa. Tähän väliin sinä sanot, että hengitä ja katso. Mitä sinä näet? Katso pinnan alle. Myös uhrissa on se toinen puoli. Mitä se pitää sisällään? Katson ja mietin. Sanon kyyneleiden läpi, herkkyys, suru, empatia. Vaihdamme tyynyä. Valitsen sen väriksi valkoisen. Positiivisiksi puoliksi kerron, että näen sinussa vahvuuden, lujuuden, avoimuuden, puheliaisuuden. Ja lisään, että nämä ovat ne positiiviset puoleni. Sitten joudun miettimään selviytyjän huonot puolet. Sanon väsymisen, uupumisen, itseni kadottamisen. Tajuan tässä jotakin kullan arvoista. Nostan kummatkin tyynyt samalla tuolille. Jos kuuntelen selvityjää, kadotan herkkyyden kuulla tunteitani. Nämä kummatkin puolet ovat hyviä, mutta kadottavat yhteyden toisiinsa tietyissä tilanteissa. Mistä tämä uhri ja selvityjä asetelma omassa elämässäni nousee. Omasta lapsuudestani. Samoin näen  tässä kaikessa sen, että uhri edustaa minulle sitä että en tule nähdyksi. Selviytyjä taas minussa unohtaa, että myös uhrilla on hyvät puolensa. Ja näistä johtuva ristiriita. Saa minut katoamaan paikalta. Olen tässä, mutta en läsnä. 

Sinussa ystäväni joka edustat uhrin tiettyjä ominaisuuksia. Näen saman ristiriidan kuin omassa lapsuudessani. Se saa sisälläni olevan lapsen kokemaan itsensä näkymättömäksi. Vaikka minä tiedän, että tällä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Se näkymättömyys saa sydämeni hyppimään, puheeni korottumaan, se saa hengityksen katkeamaan ja kehoni ylivirittymään. Mitä minun pitäisi tehdä. Pysähtyä siihen tunteeseen, keskittää ajatukseni hengittämiseen. Ja kuvitella nämä hyvät puolet kumpaankin kämmeneenja liittää ne yhdeksi kokonaisuudeksi. Koska kumpikin niistä on lopulta yhtä arvokas ja ne täydentävät toinen toistaan. jatkossa näen minussa selviytyjän vahvuuden, mutta myös uhrin herkkyyden ja  kutsun sinua minussa oleva uhri minun varjokseni. Yhdessä me kaksi luommparemman ja hyvän kokonaisuuden.