Vettä sataa ja lehdet tipahtelivat tuulen mukana maahan. Edes sateenvarjo ei pitänyt minua kuivana kun tulin kotiin. Silti mua hymyilyttää, vaikka meikit on poskilla ja vaatteet on märkänä. Mulla on vaan niin hyvä olo ja tiedän kyllä mistä se johtuu.
Kerroinkin, että aloittelen eräänlaista matkaa itseeni. Terapiani loppui jo alkuvuodesta ja kävin muutaman kerran satunnaisia kertoja sen jälkeen ja sitten päätin rohkaistua ja kokeilla omia siipiäni ilman terapiaa. Puoli vuotta meni ja sain katkaistua tuon tutun ja turvallisen turvaketjun ja hyvästelin terapeuttini. Sain tuon puolen vuoden aikana varmuuden, että kyllä pärjään. Oman prosessini kautta opin näkemään terapian todella tärkeänä. En oikeastaan ymmärrä edes heitä, ketkä ajattelevat että terapiaan hakeutuvien ihmisten pitää olla mieleltään sekaisin tai mieleltään sairaita. Itse sanoisin, että terapiaan hakeutuvat ihmiset ovat rohkeita halutessaan tutustua itseensä ja menneisyyteensä. Ja viisaita etsiessään keinoja omaan jaksamiseen ja ajatusten jäsentämiseen. Siksi aloitin itse hahmoterapian. Tänään hymyillen juuri siksi.
Istahdin tuoliin ja istunto aloitettiin sulkemalla silmät. Siinä istuin ja hengitin ja hetken kuuntelin vain omaa hengitystäni ja samalla nostin mieleeni asian mitä haluan käynnilläni käsitellä. Tajusin tänään taas niin monta asiaa. Odotan aviomieheltäni asioita, mitä en itsekkään osaa täyttää. Oikeastaan en osaa sanoittaa tunteitani. Odotan, että toinen vastaa niihin vaikka en itse saa sanottua ulos, mitä ajattelen. Olen empaattinen muita, mutta en itseäni kohtaan. Reagoin vahvasti selvityjä uhri asetelmaan ja tiedostan vahvasti, että itse olen selvityjä. Samaan aikaan omassa parisuhteessa heittäydyn aviomieheni edessä uhriksi. Koska en sanoita ajatuksiani ja tunteitani. Ymmärsin myös turvattomuuden tunteen juuret ja miksi reagoin tietyissä tilanteissa tietyllä tapaa. Sain tehtävän. Opetella sanoittamaan tunteitani ja tuomaan niitä esille. Ja samalla tarkkailla kehoani kun tuon ajatuksen esille. Jos koen, että mieheni loukkaa minua. On tärkeää tuoda omat tunteet esiin mitä sanominen itsessäni herätti. Kysyä miksi sanoit noin ja mitä tarkoitit? Tuoda asiat esiin minä muodossa, eikä aina niin että sinä sitä ja sinä tätä. Ja tärkeintä olla suhteessa läsnä. Itse huomaan, että uppoudun helposti sosiaaliseen mediaan. Sulkeudun huomaamattani näin samalla pois myös yhteisestä meidän hetkestä. Ja tärkeää olisi huomata, että loukkaantumiseni voi johtua juurikin siitä, että toisen sanomisessa ja käytöksessä joku herättää minussa olevan pienen lapsen joka joskus on jäänyt paitsi tunnetasolla jostakin. Mikä liittyy jollakin tapaa tähän hetkeen. Nämä kaikki ovat tärkeitä huomioita ja sain tästä illasta paljon. Liikuttavin hetki oli, mitä uusi terapeuttini sanoi kun näki kyyneleeni. Että olet juuri tuollaisena kaunis, herkkä ja niin kaunis. Ja huomaatko, nyt olet läsnä tässä hetkessä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.