Silloin tällöin, maailmani törmäävät. Esiin nousevat silloin ne tunteet ja ajatukset mitä olen käsitellyt ja ristiriidat niihin liittyen. Toisinaan silloin tunnen, että olisi helppoa saada ihmiset voimaan tunteen pohjalta yhtä pahoin kuin itse voin. Haluaisin vain lähinnä hyökätä ja huutaa.

Tuon tunteen takana on häpeä. Se saa minut hetkellisesti epätoivoiseksi, kuin ei olisi paikkaa mihin paeta- eikä oikein ketään jolle siitä puhua. Kokiessani tuota tunnetta pakenen emotionaalisesti ja mentaalisesti. Se tunne saa tuntemaan ja kokemaan vieraantuneisuutta maailmasta. Häpeässä kyse on pelosta. Yhteyden menettämisen pelosta. Kokiessa häpeää, ihminen täyttyy pelosta. Eniten pelkäämme tiedostamattamme yhteyden menettämistä läheisiimme. Toisin sanoen häpeän voima on suurin, kun läheisemme tai puolisolle asettaa meille odotuksia. 

Lopulta häpeästä ei pääse koskaan pysyvästi eroon. Mikä itselleni on ollut tärkein tiedostaa. Niin kauan kun on yhteys toisiin, myös erillisyyden pelko on osa elämääni. Hyvää taas on se, että häpeänsietolykyä voi kehittää. Tunnistamalla, että juurikin häpeä saa minut tuntemaan ja käyttäytymään näin ja tiedostamalla, että voin tunteena päästä sen yli rakentavasti, niin että voin kasvaa kokemuksesta, on mahdollisuus rakentaa vahvempi ja merkityksellisempi yhteys elämässäni oleviin ihmisiin. 

Entäpä jos puolisokin on sidottu tiedostamattaan omaan häpeään? Silloin tunteet tuulettuvat ja syntyy ristiriitoja puolin ja toisin. Saavuttaaksemme rohkeutta, myötätuntoa ja yhteyttä, on tiedostettava mikä vie meitä poispäin. Häpeän vastakohta on empatia.

”Jos häpeän asettaa petrimaljaan ja peittää sen tuomitsemalla, vaikenemisella ja salailulla, se laajenee, kunnes hävittävää kaiken näkyvistä. Tämän se tarvitsee menestyäkseen. Jos taas asetan häpeän petrimaljaan ja valelen sitä empatialla, häpeä menettää voimaa ja alkaa heiketä. Empatia luo vihamielisen ympäristön häpeälle- se ei voi selviytyä.” 

❤️

Häpeä- pelko, itsesyytökset ja erillisyys. Empatia- rohkeus, myötätunto ja yhteys. 

❤️

Makoilen tässä aurinkotuolissani ja nautin auringosta. Palmun alla on helpompi miettiä mennyttä ja kysyä vähän myös itseltäni miten meni noin niinku omasta mielestä. Loma itsessään käynnistää jo ajatuksia tulevaan. Miten voin loman jälkeen edesauttaa omaa jaksamistani ja tunnistaa ne tunteeni, heittäytymättä niiden vietäväksi. Viime vuosi toi kokemusta, armollisuutta ja ymmärrystä. Armosta itseä kohtaan, kun olen tehnyt töitä itseni kanssa. Vaikka aika on muovannut itseeni ne tavat miten toimin. Voin ainakin yrittää kasvaa samaan suuntaan kuin toinen.