Todella monesti, melkein aina kun kesäloma alkaa kaipaan omaa tilaa. Sellaista tilaa missä kukaan ei vaadi mitään. Koska sellainen liiallinen vaativuus omaa itseä kohtaan voi nostaa herkästi mulla huonommuuden, riittämättömyyden, syyllisyyden ja häpeän tunteita, joita pyrin välttelemään. Eniten näissä tilanteissa ahdistaa se, että toinen ikäänkuin sanelee mulle mitä meidän pitäisi tehdä ja tekee lisästressiä suoraviivaisesti aikatauluttamalla loman ensimmäisiä päiviä kun itse yritän päästää kaikesta irti. Tämä saa mussa tunnetasolla aikaan kireyttä ja riittämättömyyden tunnetta. Mikä saa taas aikaan sen, että tipahdan kuin sinne teinin tasolle ja parisuhteessa siitä aika usein kehkeytyy riita. 

Olen huomannut, että mitä enemmän väsyneenä yritän hallita ja kontrolloida asioita, sitä stressaantuneemmaksi vain tulen. Ja mitä enemmän yritän tietää ja olla perillä asioista, sitä enemmän huomaan oman tiedostamattomuuden, keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden. Ah, tiedätkö kuinka vapauttavaa on sallia ne! On kuin saisi sisäisesti enemmän sitä tilaa. Enemmän tilaa hengittää, kun riittämättömyyden tunteen kuristus hellittää otettaan.

Mutta, tänäänkin tästä saatiin aikaan se pienen pieni riita. Tila missä ahdistukseni purkautui kiukutteluksi. Hyvä puoli tässä ahdistuksen purkamisessa on se, että ahdistuksen käsittelytapa on aina olemassa: tänään yhteys löytyi keskustelun kautta. 

Kerroin puolisolleni, että mä tarvitsen loman ensimmäisellä viikolla sitä omaa tilaa ja omaa aikaa. Ja lisäsin, että mun toive olisi silloin, että mulle ei puhuttaisi ”me muodossa” kun suunnitellaan sitä tekemistä. Koska se lisää sitä mun hermoston kierrosta ja luo painetta ja sitä riittämättömyyden tunnetta. Mä kun itse yritän päästää loman alussa kaikesta irti.  En silloin heti jaksa tavata uusia ihmisiä, enkä jaksa jutella ja olla se sosiaalinen puhelias minä. Toivoisin enemmänkin sitä, että multa kysyttäisiin haluatko sä lähteä salille? Tai haluaisitko lähteä leffaan?! Ja jos vastaan en. Siitä kieltäytymisestä ei silloin loukkaannuttaisi. Koska se todellinen syy silloin on se, että mulla ei ole voimavaroja liikkua tai lähteä. Vaan silloin mun on hyvä levätä. Yleensä silloin haluan tehdä sitä mikä tasapainottaa mun hermostoa, eikä sitä mikä lisää sitä sisäistä levottomuutta. Puolisoni tapa kun on alkaa ääneen jo ennen loman alkua kertomaan: miten me yhdessä lähdetään aamulla aikaisin reippailemaan ja miten me lähdetään tekemään pitkä lenkki. Tämä saa aikaan mulla samantien sen vastakkaisen reaktion. En ole me, vaan olen minä! Sinä jaksat liikkua, minä en nyt jaksa liikkua! En halua nyt lisätä vauhtia, vaan haluan pysähtyä. Koska se hermostoni kaipaa lepoa ja tarvitsen sitä unta, että voin palautua ja saan taas voimavaroja siihen, että jaksan lähteä sinne lenkille. Oma tapani on loman alussa aina pysähtyä. Syödä hyvin, ehkä siivota, ihan niissä omissa voimavaroissa. Nukkua ja levätä. Siivota pois kuin se sisäinen kaaos tai levottomuus, minkä kautta saa luotua taas tilaa uudelle.

Sanoinkin puolisolleni tänään, että olet mulle tärkeä ja rakas! Ja olen pahoillani, että nämä on niitä hetkiä edelleen mitä mä harjoittelen. Joskus epäonnistun ja sanon asiani huutamalla. Anteeksi. Meillä on ollut haastavia vaiheita elämässä ja tietyt asiat triggeröivät mussa edelleen sisäistä turvattomuutta ja saavat mut hetkellisesti tipahtamaan sinne missä olen keinoton kohtaamaan myös toisen tunteita. Se taas ei ole sun vika. Olen edelleen sisäisesti liian vaativa. En kuitenkaan enää liian kiltti. Tunnistan, missä kulkee terveen ja epäterveen itsekkyyden raja. Olen opetellut asettamaan rajat itselleni ja se tapahtuu vain sen kautta, että me emme ole me. Vaan kaksi erillistä ihmistä omine voimavaroineen. Ja jos et kuuntele kun sanon sulle, mä puhun silloin kovempaa, että kuulisit! 

Mäkin olin ennen kiltti. Tein jos joku pyysi. Enkä kuunnellut itseäni ja sieluani. Se maksoi mulle sen, että paloin loppuun. Koska kilttinä itseään pitävä pyrkii olemaan muille “helppo”, mutta on yleensä itselleen hyvin ankara. Liian kilttinä ja samaan aikaan sisäisesti vaativana pitää tarpeettomasti itseä itsekkäänä tilanteissa, joissa yrittää kuin vaatia itselle kuuluvaa oikeutta, kohtuutta ja huomiota. Eikä välttämättä uskalla tulla täysin näkyväksi omien tunteiden ja tarpeiden kanssa ja kokee niistä kohtuuttoman kovaa syyllisyyden tunnetta. Toisin sanoen, silloin ei oikein osaa asettua itsensä puolelle tilanteissa, joissa se olisi hyvä ja tärkeää tehdä ja jos asetut, koet siitä herkästi huonoa omaatuntoa.

Sanoin, että nykyään mä löydän omat rajani ja löydän sentään tieni tähän hetkeen missä yhteys rakennetaan uudelleen ja jännite meidän välistä katoaa ja toivon, että ymmärrät ja vain näiden korjaavien kokemusten kautta kykenemme ehkä jonain päivänä aloittamaan loman ilman nahistelua ja riitaa. 

Tosin se riitakin puhdistaa ilmaa ja luo yhteyttä! 

.