”Entäpä jos teen elämästäni ja siitä, joka sitä elää uteliaisuuteni kohteen?

Entäpä jos tunnen sen, mitä pelkään tuntea?”

 

Jos emme tunne omia ajatuksiamme, tunteitamme ja tarpeitamme, tai ilmaise niitä toisille, on silloin vaikeaa tunnistaa toistenkaan tunteita ja tarpeita. Siksi samalla kun puhutaan toisten kohtaamisesta, on puhuttava myös itsensä kohtaamisesta.

 

Itsensä viimeiseksi jättävä usein ajattelee tekevänsä palveluksen muille, unohtaa itsensä ja pelkää konflikteja. Miellyttäminen on kuitenkin päättyvä tie, joka ei johda muuhun kuin tunteeseen nimeltä uhrius. Mitä jos alkaisi harjoitella sitä tervettä itsekkyyttä. Mitä jos vaan alkaisi tekemään kaikki valinnat sisäisen ohjauksen mukaisesti ja olisi valmis myös kantamaan vastuun reaktioista? Mikä olisi pahinta mitä voi tapahtua. Jos joku ihmissuhde on menossa konfliktiin, se menee siihen miellyttämisestä huolimatta. 

 

Mutta entäpä jos saatkin työssäsi työpariksesi hänet, joka ei ymmärrä tai osaa joustaa? Entäpä jos hän on juuri se, joka ei tunnista omaa sisäistä lastaan (tarvettaan) ja toimii vahvasti omista tarpeistaan käsin ja pitää tiukasti kiinni siitä, mikä hänelle kuuluu ja mitä hän tarvitsee. Mikä on silloin se paras tapa toimia?

 

Olen tehnyt vuosia töitä ihmisen kanssa, joka on saanut itsessäni aikaan hämmennystä. Hän on iloinen, hauska ja helposti lähestyttävä, mutta vahvasti omaa etuaan ajava. Hän on kuin henkilö mihin vaikuttaminen on kuin yrittäisi muuttaa mustaa valkoiseksi. Koska jos asian ottaa puheeksi,  hän on haluton ja kykenemätön näkemään toimintansa vaikutuksia muihin ihmisiin. Uskon nyt, että hän uskoo aidosti, ettei ole tehnyt mitään väärin – siis silloinkin, vaikka hän olisi tehnyt väärin. Omassa työssäni olen huomannut, että hänen toiminta aiheuttaa usein hämmennystä, sillä hän rikkoo tietyllä tavalla työyhteisön sääntöjä. Mutta hän tekee sen niin ovelasti, että sitä ei aina edes huomaa. Olen myös pohtinut, tiedostaako hän sitä edes itse miten hän toimii. Hän osaa luoda hyvän ensivaikutelman. Hän vaikuttaa yleensä avoimelta ja hyvinkin itsevarmalta. Ajan myötä myönteinen vaikutelma on kuitenkin alkanut muuttumaan kielteiseksi. Koska koen, että hän myös  käyttää muita hyväkseen, kontrolloiden toisen tapaa toimia ja samalla hän pyrkii taivuttamaan nämä tahtonsa alle – usein keinoja kaihtamatta ja syvempää empatiaa tuntematta.

 

Olen näiden vuosien aikana yrittänyt muistaa, että toisen ihmisen ajatuksia on oikeasti vaikea arvata, ennen kuin kysyn niistä ja pysähdyn kuuntelemaan. Joskus saatamme lyödä toiseen hieman epäreilunkin leiman. Siksi sen sijaan, että pyrkisi välttelemään haastavaa  työkaveria, olen todennut että paras tapa on oppia menemään tätä kohti.

Koska kivun suojelu vie itseltäni eniten energiaa kun taas kivun kohtaamisen kautta vapautuu energiaa. Koska mieli haluaa lopulta välttää kipua. Siksi on hyvä mennä aina kohti ja siitä läpi. Tämä on vaatinut itseltäni kuitenkin vahvaa tunnetyöskentelyä. Asioiden prosessointia ja asioista keskustelua. 

 

Helpoimmalla olen  päässyt, kun myötäilen tietyissä tilanteissa ja koitan ymmärtää. Olen myös huomannut, että on epätodennäköistä, että saan hänet muuttamaan mielipidettään tai käyttäytymistään kertomalla, miltä minusta tuntuu. Koska koen, että hän ei koe luonnostaan empatiaa. Siksi ole opetellut vetomaan tunteiden sijaan faktoihin. 

 

Olen myös todennut, että on hyvä tutustua paremmin ihmiseen, joka nostaa esiin itsessä tiettyjä tunteita. Olen ajatellut, että haluan ja yritän  yrittää ymmärtää tätä tyyppiä paremmin. Haluan myös nähdä sen hyvän mitä hänessä on. Koska nämä kokemukset vaikuttavat vahvasti siihen, miten reagoin tunnetasolla asioihin. Myönnän, että paljon on näiden vuosien aikana ollut mistä olisin halunnut sanoa ja paljon olen jättänyt sanomatta. Tämä on ollut tietoinen valinta, koska tiedän, että se olisi lopulta lisännyt vain konflikteja ja silloin en enää kykenisi sanomaan: joka päivä on kuitenkin ollut kiva mennä töihin! 

 

Yleensähän se menee niin, että työyhteisöissä yksi on se energinen, aktiivinen ja kovaääninen, toinen on pohtiva ja harkitseva, rauhallinen ja eleetön. Yksi kiihtyy herkästi, toinen taas on porukan viilipytty. Yksi tykkää jutella paljon ja tehdä töitä yhdessä, toinen käpertyy kuoreensa ja toinen tarvitsee omaa tilaa ja mahdollisuutta miettiä asioita itsekseen. Sellaisia me olemme- jokainen erilainen ainutlaatuinen oma itsensä .

 

Kaikesta huolimatta olen kiitollinen näistä vuosista: 

 

Hän on opettanut minulle paljon mielen joustavuutta ja läsnäolon tietoisuutta. 

Kun ihminen, jonka odotin ymmärtävän tarpeeni ja kohtelevan minua tasavertaisesti ja hyväksyvästi, onkin hylännyt toisinaan omat tarpeeni ja torjunut minut, olen päässyt itsessäni samalla käsiksi kiukkuun, ja hetkellisesti myös tietynlaiseen ja pelkoon kaikista alkukantaisimmalla tasolla. Olen oppinut sanoittamaan tunteitani ja löytänyt sen kautta myös itsessäni olevia tarpeita. Kohtaamalla nämä tunteet olen nähnyt itseni tavoilla, jotka ovat osa minua ja kokemustani tässä ihmiskehossa. Suostumalla elämään niiden läpi olen nähnyt, miten ne ovat pikkuhiljaa ovat höllentäneet kuristavaa otettaan ja hiljalleen kääntyneet myös voimakseni elämäni haastavissa hetkissä. Ilman näitä kokemuksia en tuntisi itseäni läheskään niin syvästi. Kuin tunnen tänään ja olen oppinut hyväksymään, rakastamaan ja muuntamaan itsessäni kaikkea sitä, mitä olen lapsuudesta asti mukanani tähän päivään kantanut.

 

Ja on hän opettanut itselleni myös ammattillisuutta ja tietynlaista elämän kepeyttä ja olen kiitollinen yhteisestä matkastamme!
 

Oikeastaan voisin sanoa, että hän on auttanut minua kasvamaan lähemmäksi itseäni!