Kaikki tunteet mitä meissä nousee ovat viestejä sinusta, kokemuksistasi ja menneisyyden tapahtumista. Yksikään esiin nouseva tunne ei ole väärä, vaikka olisit saattanut saada käsityksen, että jotkut tunteet ovat oikeampia kuin toiset. 

 

Jokainen tunne kaipaa kuitenkin tulla nähdyksi ja kuulluksi. Eli tunteiden käsittely tarkoittaa sitä, että ei yritä ohittaa ja työntää alas jotain tunnetta, vaan uskaltaa kohdata sen.

 

Voin tässä kertoa, että olen viimeisten viikkojen aikana kohdannut tunteitani laidasta laitaan. Tämä vuosi on opintojeni suhteen ollut ehdottomasti se haastavin ja vaikein vuosi. Voimavarat on loppu, aivot ei toimi ja nyt pitäisi pystyä antamaan parhaansa. Tässä on podettu väsymystä, on riidelty mieheni kanssa ja väännetty läheisten kanssa. On sovittu ja keskusteltu tunteiden  tuntemisen törkeydestä. Välillä olen itkenyt isän ikävää, välillä sitä, miksi lähdin tälle matkalle ja välillä ihan muuten vaan. Olen nauranut ystävilleni omaa käytöstäni ja yrittänyt repiä huumoria tästä kaikesta. Terapiassa olen ihmettelyt sitä, miten ahdistuksen takana on aina jokin tunne ja kaikki tunteet tuntemalla saan edes jotenkin voimaa jaksaa tämän kaiken. Jos siihen ei olisi ollut kykyä, olisin jo romahtanut. 
 

❤️

 

Kun langat ei pysy käsissä, nostaa se minussa stressiä. Mottoni kun on; jos voin asiaan vaikuttaa, tee se. Jos et voi, koita hyväksyä! Arvioin aika pian, uhkaako se selviytymiskeinoja ja  tämän jälkeen alan jo pohtimaan miten selviän ja jos tiedän etten siitä selviä, tulee stressi. Ja tämä on oikeastaan se tekijä mikä on uhannut omia voimavarojani viimeisten vuosien aikana. Isäni kohdalla en voinut asiaan vaikuttaa. Nyt voisin. Voisin jättää leikin tähän. Aina kun olen ajatellut opinnoissani, että nyt vähän kevenee. Ei näin ole tapahtunut. On taas hetken päästä puristettava itsestään irti taas vähän enempi. Ylittää ne omat rajani jaksaa. Stressi on saanut aikaan minussa taistele - ja pakene tilanteen. Ja kun kyseinen tilanne pitkittyy ja totean, että en tähän meinaa pystyä - jäädyn.  

 

Stressi saa aikaan sykkeen nousua, se saa näkemään enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Näissä tilanteissa ihminen saa voimaa stressihormonista ja sen kautta aika usein selviää itse rutistuksesta. Kehomme kuitenkin on viisas ja kun tilanne menee yli se reagoi tilanteeseen aivan samalla tavalla kuin näkisimme metsässä karhun ja juoksisimme sitä karkuun. Tässä tapauksessa aina uudelleen ja uudelleen ja hiljalleen sillä alkaa olemaan vaikutuksia jo omaan jaksamiseen. 

 

Sympaattinen hermosto aktivoituu stressin voimasta. Kortisoli alkaa erittymään tämän aikana. Syke kiihtyy, lihakset jännittyvät ja keho valmistautuu pysymään elossa. Silloin ihan pieni pelkkä yksittäinen vastoinkäyminen voi saada aikaan romahduksen. Olen oppinut onneksi tunnistamaan nämä merkit, kun sympaattinen hermosto on päällä ja kehoni ja ajatukseni ja tekoni pyrkivät tasapainottamaan tilannetta.

 

Nykyisin tiedän, että jos en palaudu, ylivirityn herkästi. Viime aikoina tätä on tapahtunut jo pelkästään ajatukseen voimasta. Olen huomannut, että keho on alkanut pettämään. Olen jännittynyt ja migreenistä on tullut jokaviikkoinen ystävä. Uni ei aina virkistä ja aamuisin on joskus tuntunut siltä, kuin päällä olisi humalatila. Alivirittyminen taas kertoo jo siitä, että olen ollut kuormittunut pitkään ja kun päästän irti ja annan tipahtaa itseni väsymykseen alivirityn ja esiin nousee väsymys.

 

Olen tällä matkalla tiedostanut vahvasti palautumisen tarpeen tiedostamisen. Siksi olen säännöllisesti antanut itseni tipahtaa väsymisen tilaan. Olen luopunut kokonaan alkoholista, vaikka en sitä juurikaan ole edes  käyttänyt

 ja keskittynyt siihen miten saan kehoni voinaan paremmin.

 

Miltä tuntuu kun olet palautunut kysyi ystäväni? Kehossa ja mielessä tuntuu sitä, että olen zen. Hermostoni on silloin rauhoittumisen tilassa. Hiljentyminen ja pysähtyminen on ollut näiden vuosien välttämätöntä, vaikka se ei ole aina tuntunut hyvältä. Olen joutunut rajaamaan jaksamistani. Työasiat olen unohtanut kokonaan. Välillä ihan mietin, että jopa aivoni ovat unohtaneet ajatella työtä. Olen myös joutunut etsimään palautumiseen liittyviä keinoja mikä ohjaa vagus hermoa. Siihen voi onneksi vaikuttaa omalla toiminnalla. Olen opetellut elämään itseäni kuunnellen, kuin suru ja stressi rinnalla. Vaikka keho on käynyt kierroksilla, olen jatkanut elämää ja  pyrkinyt elämään ja tekemään valintoja mikä palauttaa.

 

❤️

Itsesäätelykään ei ole toiminut  ja stressi on välillä purkautunut tärinän ja itkemisen muodossa. Rankka treeni on unohdettu jo aikaa sitten. Sauna ja kylmä ja erilaiset hemmotteluhoidot ovat toimineet omalla kohdalla hermoston rauhoittamisessa ja se on ollut todella tärkeää.

 

Paljon olen saanut tehtyä, mutta jos kysyisit iloitsenko siitä, että olen nyt loppusuoralla?! Niin vastaisin, että en. Vieläkään en luota siihen, että pääsen perille asti. Niin paljon on vielä edessä haasteita ja tunnistan miten väsynyt olen. 

 

Askel kerrallaan menen ja kun edessä on vuori, sitten taas kiivetään …

 

… ja käytetään ne selviytymiskeinot mitä on olemassa!