Eilen kun avasin uutiset, tuli ahdistava olo. Jäin miettimään, että miten käsitellä lopulta maailman pahuutta. Niin, että ei anna asioiden liian paljon vaikuttaa omaan mieleen. Elämän pitää kuitenkin jatkua kaikesta huolimatta. 

Tuntuu, että olen viime aikoina paljon ollut tekemisissä asioiden kanssa joihin ei voi vaikuttaa mitenkään. Ne täytyy vain hyväksyä. Asioita vastaan ei voi taistella. Tai jos taistelee, siinä väsyy itse. Vierelläni on ihmisiä jotka sairastavat vakavaa sairautta. Sairautta mihin ei ole parannusta. Loppuelämästä ei voi tietää. Tärkeintä on tämä hetki ja tämä päivä. Tärkeintä on tarttua hetkeen ja nauttia tänään tässä ja nyt. 

Minulla on ystävä  joka sairastaa leukemiaa. Hän kertoi minulle että käydessään osastolla hoidossa hän tapasi nuoren miehen. Mies ehkä aisti hänen pelon ja tarjoutui olemaan ystävälleni apuna. Tämä nuori mies oli itse potilas ja oli menettänyt jo hiuksensa rankkojen hoitojen seurauksena. Hän oli sanonut ystävälleni että hän kulkee tässä muutenkin tipassa ja hoito on tässä menossa, niin hän voi viedä sinut perille. Ja lisännyt naurahtaen, että mennäänkö tukka hulmuten?! Ystäväni purskahti nauramaan ja pelko unohtui ainakin hetkeksi. Mies oli sanonut, että huumori voimaannuttaa. Ja niinhän se on. Niin kauan kun on toivoa, on elämää. Mutta miten pitää mieli positiivisena? On äärettömän tärkeää hyväksyä tunteet. Viha, suru ja jopa masennuksenkin tunteet. Jutella ja käydä tunteita lävitse. Vielä tärkeämpää on huomata masennuksen kehä, kun mieli alkaa ruokkimaan tuota kehää. Kun lehtiä lukee se herätää ahdistusta ja masennuksen tunteita. Mitä enemmän lukee sen enemmän ruokkii tuota tunnetta. Lopulta alkaa näkemään kaiken mustien lasien lävitse. Mieli ei enää kiinnitä huomiota siihen mikä elämässämme kuitenkin on hyvin.

Tällaisina päivinä mitä elämme olisi hyvä muistuttaa joka päivä itseä siitä mitkä asiat omassa elämässä on hyvin. Vaikka omat tunteet puhuisivat muuta. Olisi tärkeää myös keskittää ajatuksia positiiviseen. Pitäisi tehdä niitä asioita mistä tulee hyvälle tuulelle. Hemmotella, palkita ja kiittää. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että omia tunteita ei saisi kuunnella. Niitä pitää kuunnella ja hyväksyä ne tunteet. Jos on surullinen, se ei tarkoita että suru pitäisi lakaista maton alle. Vaan se tarkoittaa sitä että hyväksyn sen että olen nyt surullinen mutta voin silti muistuttaa itseäni siitä mikä elämässäni on tämänkin surun keskellä hyvin. Antaa aikaa ja olla armollinen itseä kohtaan.

Omassa elämässäni olen kiitollinen tänään siitä, että tänäänkin paistoi aurinko. Nukuin viime yönä hyvät unet ja vaikka oli aikainen herätys jaksoin töissä hyvin. Päätin, että tänään palkitsen itseni. Menin kauppaan, ostin hyvää ruokaa ja ihanan oloasun. Ajattelin sytyttää kynttilöitä ja käydä saunassa. Kiitollinen olen tänään  myös siitä että mulla on ihanat ystävät! Ystäväni kenellä on leukemia on tänään tässä. Ja arvot ovat pysyneet hyvinä. Kiitos siitä tonne yläkertaan! 💕Olen niin kiitollinen myös  siitä että juttelimme ystäväni kanssa tänään pitkään puhelimisessa ja nauroimme vedet silmissä. Ja mun perhe ❤️ Ja mieheni. Ja huomenna alkaa taas loma. Niin ja nämä mun hormonit. Ja ne tietyt päivät kuukaudessa. Selvisin niistäkin ! (;  Mun ruoka on nyt valmis ! Ihanaa iltaa kaikille !