Ystäväni saatteli koiransa viimeiselle matkalle ja laittoi minulle viestin, että tiesi luopumisen hetken olevan kova paikka, mutta ei osannut kuvitella sen olevan näin kova ja ahdistuksen kipu on niin rankkaa. Tuntuu, siltä kuin se sattuisi ja on vaikea hengittää. 

 

Suru asuu keuhkoissa ja se tuntuu konaisvaltaisesti koko kehossa. Suru itsessään kuuluu elämään niin kuin ilokin. Kukaan ei tule elämässään säästymään menetyksiltä. Kuoleman aiheuttama menetys on lopullinen ja siksi suru sen jälkeen on vaikein kohdata. Surun kokeminen on ihmisen terve reaktio menetykseen. Suremisen tehtävä on auttaa sopeutumaan uuteen elämään. – Aluksi läsnä on tuska ja kärsimys koko ajan. Sitten se nousee pintaan aaltoina ja purkauksina, ensin ilman ärsykettä, myöhemmin eri muistojen kautta.

 

Myönteisiä, lohduttavia muistoja ja ajatuksia tulee vaalia. Etenemisen merkki surussa on se, että hyviä päiviä on ajan kuluessa yhä enemmän. Surusta voi toipua, mutta suru on hidas ja tarvitsee aikaa. 

 

Kun antaa huomiota tunteille, pääsee pois kiihdyttävästä ja pään sisäisestä asioiden kuvittelemisesta. Näin ollen keskittyy siihen, mihin sinun on mahdollista vaikuttaa, eli siihen omaan olotilaasi. Voit näin vaikuttaa siihen miten suhtaudut siihen, mitä sinussa tapahtuu. Ahdistuksen voima pienenee. 

 

 

Se miten kohtaamme tunteemme juontaa sietä omasta lapsuudesta. Jos lapsena surulle ei ole annettu tilaa, se on vaikeaa kohdata myös aikuisena. Haluamme usein ajatella, että minulla oli hyvä lapsuus ja herää pelko siitä, että se ikään kuin katoaa jos uskallan katsoa ja tutustua, miten minua on kasvatettu. Näin oli myös itsellä terapian alussa. Usein on vaikea ilman ammattilaista mielen tasolla tavoittaa edes sitä mikä on ollut vahingoittavaa. Onko ehkä äidin katse ollut hyväksyvä ja arvostava vai onko se ollut kääntyneenä pois päin ja asento ehkäpä vaikka pettymystä ilmaiseva. Onko isä koskaan kertonut kuinka arvokas, rakas ja tärkeä olet, vai onko hän useammin komentanut pois tärkeämpien tekemisten tieltä. Meillä on monenlaisia sanattomia viestejä, joita olet sitten lapsen silmin ja lapsen mielellä tulkinnut ja näin on alkanut mielessäsi kasvaa käsitys omasta mitättömyydestä, tai tai viallisuudesta. 

 

 

Perhe voi silti olla hyvä nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Sinulla on silti kaikesta huolimatta edelleen se  muistamasi hyvä lapsuus, vaikka toteaisit, että jokin vanhempien tavassa olla vanhempia, on ollut synnyttämässä tunnelukkojasi. Mikään ei ole vain joko tai vaan on ollut luultavasti paljonkin hyvää, jonka avulla olet kuitenkin ponnistanut elämässä. Selvinnyt ja löytänyt vahvuuden. 

 

Tärkein tavoite onkin aikuisena löytää se ymmärrys itseä kohtaan ja sitä auttaa se, että voi jotenkin ehkä saada ymmärrystä sille että ymmärtäisit vanhempiesi tapaa olla vanhempi. Omien vanhempien kasvu oloja on hyödyllistä tutkia elämän jossakin vaiheessa jos vain mahdollista. Syyllisen penkille silti ei ketään tarvitse nostaa. Sitä se ei tarkoita. Sota-aika on jo monen perheen kohdalle tehnyt perinnön mikä on kulkeutunut sukupolvelta toiselle. On ollut pakko olla vahva, itkeminen ei ole auttanut.

 

 

Tunnelukkojensa myöntäminen ja niiden näkeminen on usein vaikeaa myös siksi, että se pakottaa katsomaan omaa itseään  ja sitä sisäistä lasta ja omaa olemistaan ihmissuhteissa nyt aikuisena kun kukaan muu ei voi sinun onneasi tuottaa eikä taata.

 

 

Lapsuudesta opimme tavan miten kohtaamme tunteemme. Olipa se sitten suru tai pelko tai mikä hyvänsä tunne, jota on vaikea sietää,  sitä tulee kohdella samalla tavoin kuin muitakin tunteita. Ottaa  vastaan ja kuunnella. Keskittyä kuulemaan mitä kaikkea on tuon tunteen "alla", mitä muita tunteita.

 

Näin voi löytää ne syvimmät pelot ja ahdistuksen aiheet, jolloin voi ehkä huomata, että ne eivät ole tarpeellisia. Voi vastata itselle noihin tunteisiin mitä huomaa. Tunteet ovat itsessään kuin pieniä lapsia, ne haluavat tulla vain kuulluksi ja nähdyksi. Siksi on hyvä opetella ottamaan vastaan myös elämän tuoma kipu, epämukava ja pelottava tunne. Istua alas tunteen kanssa. Pitää sitä kuin kädestä. Silitellä. Rauhoitella, lohduttaa ja antaa sille huomiota. Miettiä mikä helpottaa omalla kohdalla surun tuomaa kipua. 

 

Voi sanoa jopa itselle ääneen, että olen nyt surullinen. Nyt on surun aika. Saat olla surullinen, tästäkin sinä selviät. Tärkeä on myös jakaa ja käsitellä ikäviä tunteita toisen kanssa. Se on ihan äärimmäisen tärkeää. 

 

❤️