”Rukouksessa tavataan! Muista hengittää ja jättää suurempiin käsiin kannettavaksi hätäsi💓💓💓💓💓 ”  Lohdutti ystäväni, kun kerroin, mitä näihin päiviin on mahtunut. 

On paljon hyviä päiviä ja sitten on päiviä jotka pysäyttävät. Tiedän, että en ole yhtä kuin se möykky mikä nousee sisimmästäni pintaan  kun vastaan puhelimeen ja saan kuulla, että ambulanssi on taas tilattu. Enkä se ahdistus joka kuristaa silloin kurkkuani ja saa pelosta sydämeni takomaan korvissa asti. Tiedän, että lopulta  kyse on tunteesta joka nousee ja lopulta laskee. Ahdistus on usein pinnalla oleva tunne, se kätkee alleen jotakin itselleni merkityksellistä ja samalla liian vaikeaa asiaa tai tunnetta kohdattavaksi juuri sillä hetkellä. Alitajunta tekee kaikkensa suojatakseen ja yrittää voimalla työntää tätä vaikeaa tunnetta pois tietoisuudesta, ja siksi alan  luomaan kuin tunnepanssareita kehooni. Ahdistus tulee ajatuksesta. Ensimmäinen reaktio on hengityslihasten jännittyminen. Ja tämän vuoksi ahdistuneella ihmisellä on usein puristavaa oloa rintakehällä, kurkussa, pallean ja vatsan seudulla. On vaikea hengittää, ja sen vuoksi ahdistunut ihminen alkaa haukkomaan happea. Syntyy ylihengitystila, joka voi pahimmillaan aktivoida myös niitä paniikkikohtauksia. Ei siis ihme, että ahdistus tunteena saa kehon jännitykseen. 
Usein mietinkin, että jos ahdistukseni pitäisi sisällään hyvän tarkoituksen, mikä se olisi? Tai 
mitä ajatusta tai tunnetta en ole valmis hyväksymään tai kohtaamaan sellaisena kuin se on?

Tästäkin viikosta ja tunteesta selvisin. Onneksi vierelläni on heitä ketkä löytävät sanat kun itse en löydä ja ketkä tarjoavat olkapäätä ja kuuntelevat ja  jotka nostavat pystyyn kun itse en jaksa. He näkevät sen vahvuuteni alla olevan herkkyyden, eivätkä säikähdä kyyneleitäni. Ihan pian on loma ja joulu. Saan levätä taas hetken. Mitä vanhemmaksi tulen, sen lyhyemmäksi joulun toivelista muuttuu. Sitä vain ymmärtää, että niitä asioita mistä nautin ja mitä haluan, ei voi ostaa rahalla.

46BD41DF-874F-462E-B52C-6B96BA3086D9.jpg