Näin viime yönä unta. Unessa entinen mieheni tuli unessa vastaan. Juttelimme kuin ennenkin. Halasin häntä lujasti ja sanoin ääneen anteeksi. Muistan tunteen vieläkin, se oli kuin tietynlainen hyvästien jättö. Kuin päästäisin itse irti jostakin ja olisin samalla antanut luvan hänelle  jatkaa elämää. Näitä unia näen paljon. Käyn läpi menneisyyttäni ja tunteita niihin liittyen. Ne parisuhteen lopetukset missä olen ollut vahva ja padonnut tunteeni, ne tunteet nousevat esiin nyt unien ja ajatusten kautta. 

Työkaverini sanoi mulle eilen, että kiitos sinulle. Kiitos siitä, että tuot esiin näkemyksiä ja ajatuksia avoimesti mutta rakentavasti. Kiitos, että annat mahdollisuuden kasvaa ja luotat minuun. Kiitos että kuuntelet ja tiedätkö, ihailen sinua. Olet niin ammattitaitoinen, että näen välillä vierelläsi niin selvästi sen mitkä ovat ne omat kasvunkohtani ja heikkouteni. Kanssasi on niin ihana tehdä töitä. Nuo sanat pysäyttivät. Ja menin jopa vähän sanattomaksi. Olen tässä kuluneiden vuosien aikana käsitellyt paljon tunteitani. Ne ovat välillä tuntuneet olevan niin pinnassa että olen joskus kuvitellut sen näkyvän jopa tietyllä tapaa ulospäin.

Jos palaan siihen mitä olin ennen voin samaistua työkaverini sanoihin hänestä itsestään. Koin olevani niin arka tietyissä tilanteissa. Elämääni kuitenkin tuotiin aina tietyllä tapaa vahvoja mutta empaattisia ihmisiä. Heitä ketkä luottivat ja antoivat sen mahdollisuuden. Joka ruokki tuota omaa sisäistä halua yrittää. Ja tänään kun mietin, olen kuin heistä yksi ketä oman tieni varrella kohtasin. Enkä voi vähätellä myöskään sitä mikä merkitys tällä kaikella kokemallani on siihen mitä olen tänään. En pysty enää ihmisenä esittämään ja vetämään tietynlaista naamariani kasvoilleni. En loukkaannu sanoista jossa on sanoma viestin takana. Loukkaanun siitä, että sanoma jätetään sanomatta. Tai se sanotaan tietoisesti niin, että tarkoitus on loukata toista. Olen sitä mieltä että ammatillista kasvua voi vain tapahtua  nostamalla esiin myös ne epäkohdat. Asioita voi silti esittää monella eri tavalla.

Kun mietin millainen olin ennen, en kestänyt negatiivista palautetta. Otin sen todella henkilökohtaisesti. Oli vaikea pukea sanoiksi ajatuksia ja nähdä omien tunteiden taakse. Oli suuri tarve miellytää muita mutta vaikea nostaa esiin asioita. Olen kasvanut tässä paljon. Enää en edes tunnista sitä vanhaa minua. Tuntuu tosin, että nyt vasta osaan sanoa ei. Uskallan kyseenlaistaa ja asettaa rajat omalle jaksamiselleni. Edelleen on asioita mitä harjoittelen. Mutta palaute minkä sain, ilahdutti . Oli ihana kuulla, miten hän minut näkee kenen kanssa vietän työssäni aikaa eniten.