Aina vuoden lähentyessä loppuaan, ajatukset alkavat totutusti tehdä sellaista tilinpäätöstä kuluneesta vuodesta. Miten meni noin kuin omasta mielestä? Vuoden plussat ja miinukset? Mitä jäi ehkä viivan alle?

Viime vuoden lopussa päätin paitsi olla armollisempi itselleni, niin myös keskittyä taas kiittollisuuteen. Koska arjen pyörteissä liian harvoin muistin pysähtyä niiden asioiden äärelle, mikä vetää ne suupielet ylös ja sai onnelliseksi. Olen kuitenkin halunnut jo vuosia  tietoisesti vältellä negatiivisuuden kierrettä elämässäni ja täyttää mielen positiivisuudella, vaikka joka päivä se ei ole helppoa ollutkaan.

Vuoteen mahtui paljon asioita mitkä jäivät mieleen. Pääsin vihdoin  Auschwitziin ja tein kaksi ihanaa etelänmatkaa ja valmistuin. Avioliittoni kriisin johdosta saimme tuntea jonkun, joka ajattelee ja kokee meidän kanssamme ja joka kaukanakin tuntui olevan hengessä vierellämme. Se on ollut tämän vuoden tärkein asia. Samoin läheisten ja ystävien tuki ja heidän kanssa vietetyt hetket. Työssäni sain kokea onnistumisia ja nähdä oman ammatillisen kasvuni. Tänä vuonna olen oppinut paljon itsemyötätuntoa. Siitä on tullut kuin oma supervoimani. Se on mahdollistanut läsnäolon itselle ja tuonut turvaa omassa parisuhteessa. Olen pystynyt ymmärtämään, hyväksymään ja antamaan anteeksi.
Korona opetti myös vaikuttamaan autonomisen hermoston toimintaan ja toi vierelleni viisaita ihmisiä – enkä enää ole hermostoni armoilla, vaan enemmänkin koen olevani oppiva olento ja itseni puolella. Elämä on tapahtunut sen kaikissa väreissä ! Niin edellisinä vuosina kuin tänäkin vuonna. Siksi koen kiitollisuutta tästäkin vuodesta ja niistä ihmisistä kenen kanssa olen saanut kulkea tätä vuoden mittaista mittaista matkaa. 

Ensi vuonna saatan ehkä liikkua enempi. Tai sitten en. Huomaan kuuntelevani nykyisin paljon kehoani ja teen sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä ja mikä ankkuroituu turvaan. Uskon kuitenkin, että tulen tulevana vuonna satsaamaan enemmän liikkuvusharjoitteluun lihaskunnon ylläpitämiseen. Koska opiskelukiireet on nyt helpottaneet ja sitä aikaa on enempi. Uskon myös potevani ikäkriisiä edelleen ja ehkä kiinnitän huomiota sen johdosta enemmän myös siihen arjen balanssiin. Se tasapaino voi taas tuoda lisää motivaatiota liikkumiseen ja sen, että aika ja voimavarat riittää myös sille vähän raskaammalle liikunnalle. Koti tulee edelleen olemaan se oma turvasatamani. Siihen panostan ja voisin maalata muutaman seinän ja tehdä listaremontin ja kylpyhuoneen pintaremontin. Uskon myös, että tulen tapaamaan enemmän ystäviäni ja kalenterissa onkin jo tulevalle vuodelle tulossa kivoja asioita. Mutta, koska elämä on elämää katsotaan miten ne sitten toteutuu. Edelleen tulen panostamaan hyvinvoivaan ja vahvaan parisuhteeseen ja siihen sydämen pohjassa asti tuntuvaan rakkautteen miestäni ja myös läheisiäni kohtaan. Tulen antamaan aikaani äidille ja siskon perheelle. Ihminen ei voi hyvin silloin jos on kaukana itsestään. Siksi haluan elää ensi vuonnakin niin, että osaan tunnistaa tilanteita missä selviytymisstrategiat minussa aktivoituvat. Haluan nähdä oman käyttäytymisen takana olevan tarpeen ja palauttaa itseni aina yhteyteen ja sinne turvallisuuden tunteeseen minussa.

Vuoden lopuksi koen myös valtavaa kiitollisuutta siitä, että mulla on ympärillä ihmisiä jotka ovat olleet mun tukena. Kiitollinen olen myös yhteisestä joulusta minkä saimme viettää yhdessä perheen kesken. Tänä jouluna en jouluttanut montaa viikkoa, enkä pystyttänyt edes joulukuusta. Tänä jouluna joulu oli sydämessä, missä me kaikki oltiin yhdessä.

❤️