Olen käynyt itseni kanssa tänään keskustelua ajatusteni kanssa. Tämä keskustelu liittyy itseeni ja muutoksiin ja siihen, miten muutoksia yleensäkkin käsittelen. Ajattelenko heti katastrofaalisesti, vai ajattelenko asian positiiviset puolet. Helposti, mussa on jokin mikä sanoo, miksi aina minä? Miksi muut saavat, mutta mun täytyy taas käydä tämä asia läpi uudestaan. Se herättää kiukkua ja vetäydyn jollain tapaa ajatuksiini, pohdin asioita hiljaa itsekseni. Kunnes puolisoni kysyy, miksi sä olet niin hiljainen? Sitten avaan sanaisen arkkuni ja puhua pulputan kaiken ulos. Joko siinä kohtaa alan itkemään, kun en ehkä löydä ulospääsyä tai sitten ymmärrän sanoa itselleni, että mulla ei ole mitään hätää ja tilanne katkeaa siihen.

Se miksi pohdin näitä asioita juuri tänään juontaa siitä, että juuri kun luotin asioiden olevan selkeitä. Eivät ne sitten työni puolesta sitä olekkaan. On tulossa muutoksia ja juuri vasta aloitin uudessa työssä. Nämä muutokset tulevat vaikuttamaan toimenkuvaani ja se on saanut liikkeelle ajatuksen, jaksanko nämä muutokset, vai olisiko parempi vaihtaa toiseen paikkaan. Ja tiedän senkin, että nämä asiat eivät miettimällä parane. Ja nyt olisi tärkeää kiinnittää huomionsa olennaiseen. Eli työhön mitä teen. Mutta ajatukset on silti käytävä läpi, mitä tähän liittyy, koska tämä yhdistelmä on stressaava kaikille meille ketkä tätä työtä teemme. 

Tajusin tänä viikonloppuna myös paljon muuta. Eniten siinä samalla, kun luin Tommy Hellstenin kirjaa: kolmas mahdollisuus. Mitä voin lämpimästi suositella! Olen itsessäni huomannut, että jos keskustellaan asioista mitkä ovat epäoikeudenmukaisia, liittyvät uskon asioihin tai asioihin missä mentellään väärin. Tunnen sisimmässäni voimakkaan kehon reaktion, poskia kuumottaa, sydän lyö kiivaammin ja saan rauhoitella itseäni. Aluksi luulin, että tämä liittyy asioihin mitä en ole käsitellyt. Eilen ymmärsin, että näin ei ole. Vaan olen  oppinut sanomaan ei! Tommyn kirjassa, ei sanan merkitys on kuvattu," ei on pyhä sana-, jopa hengellinen sana. Sillä on tekemistä rakkauden kanssa, itsensä rakastamisen kanssa, identiteetin kanssa ja integriteetin kanssa. Se, että minulla on identiteetti, merkitsee, että sisimmässäni on joku, joka on olemassa. Se on merkki siitä, että olen. Sanomalla ei, vedän omat rajani. Tästä alan minä, minä tarvitsen tämän tilan, oman paikkani, olen olemassa. Et voi kävellä lävitseni, etkä ylitseni. Sinun on kierettävä minut! Rakkautta itseä kohtaan on vain sillä, joka osaa saoa ei. Niin kauan kun tunnen, että saan olla olemassa vain, jos miellytän muita ja saan kaikkien hyväksynnän, minulla ei ole tarvetta sanoa ei! Ei, on suorastaan vaarallinen sana, sillä sen käyttäjä on vaarassa tulla hylätyksi, Minusta ei enää pidetä, minua pidetään hankalana. Etsin siis rakkautta itseni ulkopuolelta ja takerrun toisiin olemalla kiltti ja mukava.

Kun rohkenen ryhtyä käyttämään ei sanaa, se merkitsee, että persoonani alkaa syntyä ja tulossa on jotakin, mikä ei ole riippuvainen muiden hyväksynnästä. Olen alkanut etsimään rakkautta sisimmästäni sen sijaan, että etsin sitä ulkopuolelta. Samalla kun tämä jokin syntyy sisimmässämme, sen turvaksi täytyy syntyä suojelemisen kyky. Ei on pyhä ja hengellinen sana juuri siksi, että sen käyttäminen on merkki siitä, että ihminen on alkanut rakastaa itseään".

Olen oppinut sanomaan ei, olen oppinut kyseenalaistamaan asioita, olen oppinut tulemaan esiin ja sanomaan asioita, vaikka ne eivät aina mielyttäisi. Ne ihmiset ketkä eivät osaa sanoa ei ja pitävät yllään tätä mielyttämisen viittaa, saavat aikaan mussa näitä tunteita. Sanon silloin herkemmin mitä tunnen ja jos olen asioista eri mieltä, en lähde myöskään esittämään että olisin asiasta samaa mieltä. Ja kun asiaa tarkemmin ajattelen, miksi mun pitäisi olla asiasta samaa mieltä, jos koen, että kortilla voi olla se toinenkin puoli. Uskon, että nämä tunteet sisimmässäni juontavat juurensa juuri tästä. Persoonani on alkanut syntyä ja se ei ole enää riippuvainen siitä, mitä muut musta ajattelevat. Ja se on aivan äärettömän hyvä asia! Itse olen kristitty, mutta haluan myös kristittynä asettaa itselleni rajat. Sanoa, jos joku asia mietityttää, kysyä jos joku asia ihmetyttää. Tärkeintä lopulta, on se oman sydämen usko!