Olin viikonloppuna tosi kipeä. Ajattelin jo hetken ajan joudunko lähtemään sairaalaan. Silloin kun on yksin ja on sairaana. Tunnen olevani kuin pikkutyttö. Mieleeni tulvii silloin hetkiä lapsuudestani kun makasin sängynpohjalla ja en jaksanut tehdä mitään. Lapsena pelkäsin vatsatautia ja tiettyjä sairauksia. Jos joku perheestäni oksenti olin itse sairas jo ajatuksesta. Sain itselleni rakennettua paniikin ja pelon. Nykyisin en ehkä pelkää mutta jos en toivu se saa aikaan epätoivon tunteita. Joudun silloin keskittymään enemmän siihen läsnäoloon. Asioiden hyväksymiseen. Vaikkakin kipu itsessään  pakottaa olemaan enemmän läsnä. Ja siihen että ajattelen olotilasta ja kaikesta huolimatta  asiat positiivisesti. Voimattomuus tuo mieleen hetkittäin myös loppuunpalmisen. Silloin koin olevani todella voimaton ja uupunut. Pääkin tuntui silloin painavan enemmän kuin normaalisti ja näkö ei toiminut samalla tavalla kuin ennen. Siitä muistista nyt puhumattakaan.

Kuulin kerran neuvon eräältä terapeutiltani. Jonka hänen asiakas oli kertonut kohdatessaan vakavan sairauden.  Että on vaikea aina iloita mutta hän vaikka vaihtaa sitten puhtaat lakanat ja laittaa omaksi ilokseen maljakkoon kauniita kukkia ja lukee hyvää kirjaa. Ja syö jotakin mikä antaa mielihyvää. Sitä kautta ajatukset keskittyvät positiiviseen ajatteluun. On tehty tutkimus jossa on todettu että aivot reagoivat jo alle kahdessa sekunnissa  siihen miten asioista ajattelee. Jos aamulla herään ja mietin että tästä tulee huono päivä, aivot lähtevät tähän mukaan. Ja päivästä tulee todennäköisesti huono päivä. Mutta sama toimii myös toistepäin. Jos ajattelen että päivästä tulee hyvä päivä niin näin voi silloin suurelta osin tapahtua ja todennäköisesti tapahtuu. Positiiviset ajatukset lisäävät kehossa sitä mielihyvän hormoonin tuotantoa. Ja olen huomannut itse tämän saman asian. 

Tänään on jo hieman parempi päivä. Silti otin muutaman päivän sairasloman. Aion levätä, vaihtaa ne lakanat  ja katsella elokuvia ja palkita itseni tästä kaikesta.