Tänään oli harmaa päivä, aurinko ei ole paljon näyttäytynyt koko talvena. Terapeuttini mukaan se on yksi syy, miksi suomalaiset kärsivät masennuksesta. Ja eniten juuri keväisin, on pitkään pimeää ja kun vihdoin aurinko alkaa paistamaan, aivot eivät ehdi tottua suureen valonmäärään ja sen vuoksi masennukseen taipuvat ihmiset kokevat masennuksen tunteita, ja jotkut  taas kärsivät kevätväsymyksestä. Itse olen huomannut että olen keväisin ensin väsynyt, kunnes totun taas auringon valoon. Olen viimeisenä kahtena vuonna syönyt D- vitamiinia isoilla annoksilla, mikä omalla kohdallani on helpottanut hieman väsymyksen tunteita. 

Tällä viikolla olen paljon miettinyt pelkoja ja sitä, miten paljon olen edistynyt omassa elämässäni omien pelkojeni käsittelyssä. Oikeastaan, ei ole olemassa ihmistä ketä ei pelkäisi. Oleellista onkin, miten ihminen elää pelkonsa kanssa. Antaako pelon hallita elämää, vai kulkeeko pelon kanssa käsikädessä ohjaten itse pelkoa. Yksinkertaisesti pelko on tunne, se johtuu ajatuksistamme. Rohkeus taas ei ole lopulta kuin valinta, valita ajatuksensa mahdollisesti pelottavissa tilanteissa. Pelon tuntemisessa ei ole mitään väärää, pelontunne on luonnollinen osa kehomme ja aivojemme toimintaa. Yritykset kontrolloida ajatuksia ja tunteita pahentavat tilannetta. Jos lakkaan uskomasta pelokkaisiin ajatuksiin niiltä katoaa uskottavuus. Silloin näen pelon ajatuksena, en todellisena tapahtumana ja kaikki tunteet tulevat ja menevät kuin pilvet taivaalla. Tosinsanoen pelko on ajatus siitä, että jotakin tapahtuu, vaikka näin ei ole tapahtunut. Muuttamalla omaa ajatustani, muutan tunteen. Pelot ovat opittuja. Pelko ja epäröinti on vain kynnyksiä, joiden yli täytyy astua! Meissä on suojaava järjestelmä, joka antaa meidän kokea suurta pelkoa vain sellaisia jaksoja, että me kestämme sen. Meissä jokaisessa on olemassa pelkoa ja sen kanssa elämään oppiminen voi viedä hetken aikaa. Kun oppii löytämään pelon tunteena, voimme kokea pelkoa, olematta peloissamme. Kun itse löysin tämän pelon, voin tuntea jollain tapaa pelkoa, mutta se kulkee rinnallani ja voin tuntea samaan aikaan  myös iloa. Haluan muistaa, että sisällä oleva pelko on tunne ja se ei voi vahingoittaa minua. Kun antaudun tunteelle, voin päästää tunteesta myös irti. Tunne yleensä juontaa siitä, että jokin nykyhetkessä laukaisee takauman. Silloin yrittää epätoivoisesti löytää ratkaisua ongelmaan ja tunteeseen, koska tunne ei ole kytköksissä nykyhetkeen. Pelko on lopulta se missä olen joskus elänyt,  mitä joskus on tapahtunut ja jonka olen tulkinnut pelottavana asiana. Ne ovat tapahtumia, missä olen itse kokenut pelkoa. Kun osaan erottaa nämä asiat toisistaan, pääsen siitä vapaaksi. Itse uskon myös rukouksen kantavaan voimaan. Mutta itse olen  sitä mieltä, että peloista ei vapauduta nousemalla niitä vastaan, vaan kohtaamalla tunteensa ja menemällä niiden lävitse. 

Kun paloin loppuun olin aivan hädissäni, en tiennyt mistä on kyse ja pelkäsin, että menetän järkeni siihen paikkaan. Kun ihminen uupuu, olosta tulee epätodellinen. Elämästä katoaa värit ja pää on täynnä ajatuksia, mitkä ovat myös pelottavia. Itse pelkäsin sitä, että menetän järkeni. Kun luin lehdistä otsikoita ihmisistä ketkä voivat huonosti, se nosti itsessäni pelkoa. Kun luin tarinan naisesta ketä sairastui masennukseen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriöön olin aivan kauhuissani. En siksi, että hänelle kävi niin, vaan siksi että pelkäsin että itselleni kävisi niin. Terapian kautta sain ymmärryksen, että näiden pelkojen juuri ulottui lapsuuteen. Katsoin vanhemmiltani salassa elokuvaa, mikä ei oltu lapsille tarkoitettu. Siinä nainen sekosi ja tappoi itsensä. Pienen tytön järki ei riittänyt ymmärtämään tämän aikuisille suunnatun elokuvan sanomaa. Sitten kävi niin, että ystävieni äiti menetti veljensä ja tuli eräänä yönä pimpottamaan ovikelloamme, ollessani lapsi. Muistan vanhempieni reaktion keskellä yötä ja keskustelun pihamaalla mitä kuulin, että onkohan se sekoamassa? Nämä kaksi pientä asiaa, jättivät mieleeni muistijäljen. Kun paloin loppuun, tuo jälki nousi voimalla pintaan. En voinut ymmärtää mistä tuo pelko johtui. Näin itseni pienenä tyttönä, joka etsii suojaa pöydän alta, sängyn alta ja tuo pieni tyttö oli aivan pelosta sekaisin. Terapian kautta opin hoitamaan tuota sisäistä pientä turvatonta tyttöä, tyttöä jolle ei lapsuudessa päästy kertomaan, että kyseessä oli vain elokuva ja näin ei todellisuudessa aina tapahdu, jos ihminen käy hakemassa apua itselleen. Unettomuus laukaisi tuota pelkoa ja mitä enemmän vastustin sitä, sen enemmän sen piti otteessaan. Kun opettelin hyväksymään pelon, rauhoittamaan itseäni hengityksen kautta ja eriyttämään ajatuksiani, olen päässyt tuon pelon niskan päälle. Edelleen jokin saattaa laukaista takauman, edelleen joudun käymään tätä sisäistä keskustelua, mutta olen silti kulkenut pelkoni läpi. Pelko ei saa enää lamaantumaan, vaikka keho muistaakin tuon takauman.  Jokainen meistä kokee pelkoa ja se on tunteena täysin normaalia.  Meidän täytyy löytää se sisäinen lapsemme, mentävä pelon juurelle ja löydettävä turvallisuuden tunteemme uudestaan. Koska ihminen jonka turvallisuuden tunne on kunnossa, kohtaa elämässä pelkotilanteen, hän ei menetä toimintakykyään, vaan pelko saa toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Monesti ihminen ei edes itse tiedosta toimivansa pelosta käsin, tällöin kehossa on jatkuva stressitila solutasolla. Aivot on mahdollista ohjelmoida uudestaan. Lämpimästi suosittelen itse lukemaan Tommy Hellstenin kirjoja, hän on kirjoittanut paljon kirjoja mitkä kertovat juuri lapsuudenkasvuajan vaikutuksista ihmiseen ja mieleen.