Se tunne, kun istahdat 15 vuoden jälkeen samaan pöytään nuoruuden ajan parhaimpien ystäviesi kanssa. Sanotaan, että he joiden kanssa kasvat ystäviksi lapsuudessa ovat heitä joihin syvällinen tietynlainen tunneside ei katkea koskaan. Näemme sitten tänään tai vuosien päästä, kaikki on kuten ennenkin. Miksi sitten emme ole nähneet? Osalla on tullut lapsia, toisen työ on vienyt maailmalle ja elämän kiireellisyys on vienyt mukanaan.
Olen monesti pohtinut ajatuksissani ja omassa prosessisani, että miksi minusta on tullut oikeastaan minä. Minkälaiset tekijät ovat vaikuttaneet "minun" syntyyn. Siihen millainen olen tänään. Siinä pöydän ääressä eilen istuessani huomasin erään seikan. Tuntui kun pöydän ääressä olisivat istuneet he, jotka kaikki muistuttavat jollain tapaa minua. Meitä kaikkia yhdisti avoimuus, rehellisyys, kunnioitus, asioiden ääneen sanominen, kyseenalaistaminen. Ja yhteinen samanlainen hölmö huumori. Kun joku sanoi jotakin, toinen pystyi täydentämään toista. Huomasimme nyt aikuisena paljon toisissamme samoja piirteitä ja tapoja miten elämässä olemme toimineet. Paljon myös pohdimme miksi tietyt asiat ovat ihan menneet samalla tavalla edes toisesta mitään tietämättä. Ehkä se pitää paikkansa, että sitä ystävystyy ihmisten kanssa jotka muistuttavat jollakin tapaa itseä, ja lapsuudessa ja nuoruudessa syntyvät ystävyyssuhteet taas antavat ystävyydelle syvällisemmän merkityksen. Pystyy näkemään toisen sisälle vielä vuosienkin jälkeen ja näkee, että hänessä on jotakin mikä tuntuu olevan jollakin oudolla tavalla kuin osa minua.
Nämä eiliset saman pöydän ääressä istuvat nuoruuden ystäväni ovat olleet yksi osa sitä miksi minusta on tullut minä. He ovat nähneet ensimmäisen humalani ja pidelleet hiuksiani kun oksensin, he ovat pyyhkineet kyyneleeni ja halanneet ja lohduttaneet. Heidän kanssaan olemme huutaneet maailmalle ja nauraneet pojille.. Heidän kanssaan meillä on yhteisiä muistoja niin paljon, että niistä voisi kirjoittaa kirjan.
Ehkä kaikki ystävät eivät unohdu matkasta siksi, että heillä ei olisi enää annettavaa vaan siksi, että elämä on. Ja eräänä päivänä voikin tulla soitto, tuletko ja nähtäisiinkö? Meillä on ollut sua ikävä! Ja jälleen huomata, että kaikki on niinkuin ennenkin. 💕
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.