IMG_4147.jpg

 

Kaikkinensa ihana kuukausi. Jotenkin olen voinut ja jaksanut tosi hyvin. Tuntuu, että olen saanut olla läsnä itseni kanssa. On vain ollut hyvä olla. Vaikka mitään suurempaa ei ole edes ympärillä tapahtunut. Se suurempi on ollut ne elämän pikku jutut mitkä ovat olleet juuri nyt hyvin. Kun olen läsnä ja yhteydessä itseeni voin sillon hyvin. 

Tapasin eilen työni puolesta aivan mahtavan ihmisen. Hän tuli meille sijaiseksi. Hänessä oli jotakin joka sai aikaan tunteen, kuin olisin tuntenut hänet jollakin tapaa aina. Vaikka en ollut. Ihan vieras ihminen. Jossain kohtaa aamupäivää hän sanoi minulle, että olet ensimmäinen kenelle tämän kerron. Koen silti, että haluan silti kertoa. Hän aloitti, että koin viime vuonna elämäni suurimman kriisin. Tiedätkö sen tunteen, kun ajattelet, että tässäkö oma elämäni oli? Hän oli saman ikäinen kuin minä. Ja lisäsi, että ei tämän ikäisenä tunne itseään vielä vanhaksi. Ymmärtää kyllä elämän rajallisuuden, mutta sitä on silti vaikea ymmärtää. Ja kun lääkäri sanoo, että sinulla on syöpä tuntuu kuin koko elämä pysähtyisi. Kuuntelin ja sanoin, että tiedän tunteen kun elämä pysäyttää ja sen miltä tuntuu, kun elämästä katoaa värit. Voin vain kuvitella miltä sinusta on tuntunut. Lähelläni on paljon ystäviä ketkä sairastavat syöpää ja he ovat selvinneet ja taistelevat. Ihana, että sinäkin olet siinä! Ja selvinnyt. Hän alkoi itkemään. Ja sanoi, että niimpä. Et tiedä miten kiitollinen siitä olen. 

Muistan kun aikoinaan ammattikoulussa minut laitettiin luokan eteen ja luokkakaverit saivat kertoa jotakin minusta ensinäkemisen perusteella. Opettajani kysyi, kerrotaanko sinulle paljon asioita? Vaikutat siltä, että sinua on helppo lähestyä ja sinulle olisi helppo kertoa asioista. Eilen opettajani lausahdus tuli taas mieleeni. Kun ihan tuntematon alkoi kertomaan minulle elämästään. Tällä viikolla koin muutenkin onnistumisia työssäni. Siitä kaikesta tuli hyvä mieli. Matka jota olen kulkenut, ei ole ollut turha. ❤