Tänä vuonna olen tietoisesti suunannnut oman katseeni yhä enemmän itseeni. Syventänyt suhdetta itseeni ja ennenkaikkea omiin tunteisiini, sekä siihen mitä ne yrittävät minulle kertoa ja voi, kuinka paljon mä oonkaan taas oppinut!

Oon aina ollut herkkä, ihan lapsesta asti ja tuntenut paljon enkä ole koskaan sitä osannut kätkeä muilta, miltä musta tuntuu. Olen kyllä yrittänyt ja esittänyt kaiken olevan kivasti, mutta todellisuus ei silti oo jäänyt keneltäkään huomaamatta: tukahdutetut tunteet ja epävarmuus on velloneet mun sisällä, aiheuttaneet mulle entistä epävarmemman ja ahdistuneen olon minkä jälkeen tarpeeksi kauan siellä muhittuaan ne on  purkautuneet sata kertaa suurempina hallitsemattomasti ulos.

En ole aina kyennyt hillitsemään itseäni. Tunteiden heitellessä nollasta sataan olen aiheuttanut hämmennystä ja epäluuloa itsessäni. Sekä samalla myös muissa. Näistä ajoista on onneksi aikaa, enkä onneksi edes muista milloin viimeksi oisin yllättänyt itseni moisilla purkauksilla. Siitä kaikesta ulos oppiminen vei aikaa. Aluksi se oli vaikeampaa, mutta mitä rehellisempi pystyin olemaan itselleni sitä helpommaksi se tuli. Räjähdyksien ja piikittelyn sijasta pystyn nykyään varmuudella ja rehellisesti sanomaan aikalailla suoraan miltä musta tuntuu, pystyn ja osaan sanoittaa tarpeitani – varsinkin jos jokin harmittaa- minkä vuoksi kipinä ei edes ennätä syttyä vaan se tukahtuu heti alkuunsa. Siitä, että oon alkanut sulkemaan korvani ulkoisilta vaatimuksilta ja paineilta ja sen sijaan oppinut olemaan itselleni rehellinen ja armollinen ja siitä on ollut iso apu.
Tunteet ei määritä mua, eikä ne ole pysyviä – ja mitä nopeammin annan niiden tulla ja päästän niistä irti, sitä helpompaa mun arkeni on. Olen oppinut, että se nuoruuden tunnerikkaus elää mussa yhä ja edelleen saatan päivän aikana itkeä sekä ilosta että surusta – mutta enää se ei enteile kaaoksesta, vaan pikemminkin rauhasta. 

Mulla menee pitkään usein tietynlaisten tunteiden ja  tilanteiden käsittelyssä. Kun minua kohtaan ”hyökätään”, tunnen sen tietyllä tapaa ihan koko kehossani, en vain mielessäni. Sellaisia hyökkäyksiä onneksi tapahtuu harvoin. Olen myös herkkä aistimaan toisten tunnetiloja ja aistin herkästi eri paikoissa vallitsevan yleisen tunnelman. Voin melkein vannoa, että vaistoan sen, jos jossain on riidelty. Huomaan myös herkästi toisen tunteen takana olevan tarpeen ja tunnistan toisella olevia haitallisia käyttäytymismalleja. 

Täällä olen maininnutkin, että tänä vuonna  on ollut raskasta. Miehelleni sanoin saunassa eilen, että olen kaiken tämän jälkeen niin kauhean kiitollinen ja kaikkeen nähden olen silti selvinnyt ja saanut kehoni palautumaan. Ja silti kaikesta huolimatta näen sen hyvän mitä ympärilläni on nyt tässä. Mutta se on vaatinut työtä. Se on vaatinut myös aikuiseksi kasvamista tunteiden osalta. Moni näyttää aikuiselta, mutta ei ole. Aikuiseksi kasvaminen ja vastuun ottamisen opettelu ovat valintoja. Jos syy on aina muualla kuin itsessä, väistää vastuunsa ja jättää valinnan käyttämättä. 

❤️
Ehkä tärkein mitä kaikkea näiden vuosien aikana tästä kaikesta on syntynyt on itseluottamus ja rakkaus elämää ja itseä kohtaan. Mikäli on hyväksynyt itsensä , kehonsa ja elämänsä, aivan jokainen tulee huomaamaan sen. 

 

C5F4A8F1-25E1-4CC1-94A0-549F96DA7650.jpg