Olen henkisesti aivan loppu. En ole varmaan koskaan elämässäni kokenut mitään niin raskasta mitä tällä hetkellä koen. Tämän kaiken päälle tämä korona mitkä pyörii ympärillä lisää ahdistuksen ja pelon tunteita. Henkinen väsymykseni tuntuu kehon joka solussa asti. Olen itkenyt niin paljon ja antanut kuin luvan surulle.  Suru lähtee onneksi suremalla eli antamalla surulle lupa tulla ja lähteä sitten, kun se on tehnyt tärkeän tehtävänsä. Olen puhunut  ääneen tunteistani, käsitellyt ja antanut surun kuin hoitaa sisintäni. Tehnyt luopumista, katsellut kuvia, muistellut ja taas itkenyt. Oikeastaan en olisi koskaan voinut etukäteen edes ajatella, miten raskasta on luopua omasta vanhemmastaan. Ihan joka päivä olen ollut sairaalassa. 

Jotta voi kohdata, täytyy myös uskaltaa tulla itse kohdatuksi. Tie syvempään aitoon yhteyteen käy aitouden kautta ja vaatii sitä, että rohkenee näyttää myös sen, mikä meissä on särkyvää, sillä ne muurit, jotka olemme rakentaneet suojaamaan itseämme, ovat niitä samoja muureja, jotka pitävät meitä etäällä toisistamme. Siksi näen tärkeänä, että näytän suruni ja tunteeni, enkä peittele niitä. Olen kertonut avoimesti mitä käyn läpi ja en ole peitellyt kyyneleitäni. 

Nyt on tullut se hetki, että on pakko pysähtyä ja keskittyä itseensä ja läheisiinsä. Ollakseen miellyttävä, ei tarvitse mielistellä. Ihmissuhteet, jotka rakentuvat sen pohjalle keitä me olemme aidosti ihmisinä, toimivat paremmin ja ovat antoisampia, kuin ihmissuhteet, joissa piilotamme osan itsestämme. Itse en enää piilota itseäni tai tuskaani. Olen tällä hetkellä valtavan surullinen ja väsynyt. Rukoilen, että saan voimaa kulkea tämän raskaan ajanjakson läpi. 

❤️
Monesti lisäämme tuskaamme sillä, että joko haluamme kaiken raskaan kokemuksemme muuttuvan tai haluamme pitää siitä pakonomaisesti kiinni, jotta tuntisimme olevamme kuin turvassa. Kuitenkin elämä vain on jatkuvaa muutosta ja tämän hyväksyminen on tavallaan myös hyvin vapauttavaa.

Nyt on se hetki, että on annettava tilaa levolle. Tunnistaa omat rajat ja omat voimavarat ja kunnioittaa niitä. Suru lähtee kun se on tehnyt tehtävänsä ja sitten joskus kun aika on, annan sen mennä. 
 
Hyväksyn, hengitän ja päästän kaiken suuremman käsiin.