Mulla on ystävä. Entinen työkaverini. Työskentelimme samassa työpaikassa kun paloin loppuun. Olimme tietyllä tapaa erillaisia, mutta tietyllä tapaa niin samanlaisia. Eräs toinen ystäväni aikoinaan sanoi, että teissä on paljon samaa näköä ja voisi luulla, että olette sisaruksia. Meistä ei kumpikaan osannut silloin arvata, että meidän elämä nidotaan jollain tapaa yhteen ja siitä lopulta muodostuu eräänlainen sisarussuhde. Suhde, missä vallitsee erilainen avoimuus ja syvä luottamus. Missä lopulta kaksi tietyllä tapaa niin erillaista  joutuu tukeutumaan toiseen ja avaamaan toiselle synkimmätkin salaisuudet niin hyvässä kuin pahassa. Ja missä toinen kannattelee, kun toinen ei jaksa. Kun paloin loppuun, siitä jonkun ajan päästä myös työkaverini paloi loppuun. Tämä työkaverini on nykyinen ystäväni, kenestä tässä nyt kirjoitan. Ja juuri siitä loppuunpalamisesta elämän kriisistä, alkoi meidän sen hetkinen yhteinen taistelu takaisin elämään. Välillä tuli olo, että minä kuljin edellä ja ystäväni kulki samoja jalanjälkiä perässäni. Menimme läpi samojen tunteiden ja samojen vastoinkäymisten. Oli hetkiä jolloin itkimme samaan aikaan ja hetkiä jolloin nauroimme sydämen kyllyydestä ja joskus ihmettelimme lamaantuneena tuota olotilaa jolloin emme jaksaneet kuin hengittää. 

Muistan vielä tänäänkin elävästi hetken, kun tulin ensimmäistä kertaa luoksesi ja istahdin lattialle ja sanoin, että en voi ymmärtää mitä tässä tapahtuu. Muistan myös ne lukuisat kävelylenkit mitä kävelimme vesisateessa ja kovassa pakkasessa. Muistan myös ne pimeät illat, kun kynttilän valossa valoimme uskoa elämään ja luotimme siihen, että jonain päivänä kaikki kääntyy vielä hyväksi. Ja sen kevään, kun yhdessä keväisillä hangilla keräsimme risuja ja oksia ja aurinko paistoi lämpimästi ja ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että ne säteet osuvat sieluun asti ja me selviämme.  Ristin tuona aikana käteni monesti. Ja kiitin siitä, että olin saanut sinut elämääni. Yksin se tie olisi ollut vielä raskaampi kulkea. Oli joku ketä ymmärsi ja joku ketä jakoi samat tunteet ja ajatukset mitä itse kävin läpi. 

Minä meistä palasin töihin nopeammin, sinun juuret olivat syvemmällä ja työhön paluu tapahtui sinulla pikku hiljaa. Vaikeinta oli ehkä silloin ymmärtää, että olemme kaksi samanlaista mutta silti lähtökohdilta niin erillaista. Meitä yhdisti samat arvot, mutta kaksi eri maailmaa. Kuljin sinun edellä ja läpi täysin samojen tunteiden ja ajatusten mitä sinä käyt läpi vielä tänään. On ollut hetkiä, jolloin yritin tukea sinua ja ohjata samalle väylälle mitä itse kuljin. Ja hetkiä, jolloin olen joutunut työntämään sinua kauemmaksi että osaisit itse valita suunnan ilman ohjeitani. Ja kokemustesi kautta, saada varmuuden että sinäkin selviät. Tänään jutellessani kanssasi tajusin sen miksi reagoin vierelläsi samalla tavalla kuin läheisteni kanssa. Sinusta tuli eräänlainen sielunsisko ja ystävyydestämme kasvoi erillainen ja syvempi ystävyys kuin mitä moni ystävyys koskaan tulee olemaan. Pääsit näkemään sieluuni ja herkkiin kohtiini, mihin vain läheiseni ovat nähneet. Elämäsi tänään  muistuttaa kovasti elämää minkä itse olen elänyt ja mistä olen selvinnyt. Tunteet ja ajatukset ovat samoja ja kyyneleet saman makuisia. Tiedän, mitä nyt käy läpi ja minun kauttani näet, että niistä voi selvitä. Itsekkään en ole vielä perillä, opettelen ja kaadun välillä matkalla. Silti haluan luottaa ja uskoa, että selviän. Jaan elämäni kahteen osaan, elämä ennen loppuun palamista ja elämä sen jälkeen. Ja päivä jolloin se kaikki tapahtui. Ja on yksi asia minkä usein unohdamme, sinä päivänä myös ystävyytemme alkoi. Haluan myös sanoa sinulle, että sinä selviät. Olet kasvanut jo ihmisenä ja rikkonut kahleita mitkä sinua ovat sitoneet. Se pitää sisällään suurta rohkeutta mihin kaikki eivät edes kykene. Näe se kasvusi mitä olet tänään. Ja hyväksy, arvosta ja rakasta itseäsi sellaisena kuin olet nyt. Jos näkisit itsesi niin, miten muut sinut näkevät, yllättyisit. Luota, että asioilla on tapana järjestyä! ❤️