”Vanha viisas puu oli kerran vain pieni ja rohkea taimi. Todellinen selviytyjä. Niinkuin sinäkin.” 

 

Siivosin viime viikonloppuna terassia ja istahdin keinuun. Mikä ihana lämpö, mikä ihana kevät. Mietin, että miten hyvä olo mulla onkaan. Olen hyväntuulinen ja tunnen iloa, onnellisuutta ja mielihyvää. Tunnen olevani levollinen.
Mietin miten monesta asiasta ollenkaan selvinnyt näiden vuosien aikana ja edelleen ne omat juureni on vahvasti maassa. Välillä elämääni on mahtunut niitä samoja tunteita kuin sillä pienellä taimella ja olen silti rohkeasti lähtenyt kulkemaan kohti omia unelmia. Välillä on tuntunut siltä kuin huminaa olisi ollut ympärillä liikaa. Silloin olen paennut omiin juuriini ja keskittynyt itseeni, että pysyisin pystyssä sen kaiken keskellä.

 

Viime vuonna tähän aikaan olin todella väsynyt, olin kuin jatkuvasti ”varuillani”. Sellaiset hermoston epämääräiset oireet olivat jo osa melkein jokaista päivää ja näkyivät  mm väsymyksenä, ärtyneisyytenä ja outoina tuntemuksina. Sain silloin läheiseltä ystävältäni ja äidiltäni ja parisuhdeterapeutilta myötätuntoa ja tukea. Sain purkaa haastavia tunteita ja antaa niille tilaa. He kuuntelivat ja olivat läsnä ja sain hermostoni rauhoittumaan, missä pystyin palautumaan ja viemään opintoni päätökseen ja tukemaan myös puolisoani omassa kriisissä. Nyt, kaiken jälkeen oli alkuun vaikea pysähtyä. Teki mieli haalia heti ympärilleen jo uusia opintoja. Vaikka tiesin kyllä, että juuri nyt ei ole aika jatkaa matkaa. Mutta halusin antaa asioille mahdollisuuden ja selvittää asiat itselleni niin, että jos joskus haluan jatkaa matkaa niin tiedän miten asioissa etenen ja mihin suuntaan lähden kulkemaan.

 

Yksi rakkaimmista ja tärkeimmistä kirjoista itselleni on ollut kirja : ihmisyyden rajalla. Logoterapian perustaja on Viktor Frankl joka kirjoitti kyseisen kirjan ja joka teljettiin toisen maailmansodan aikana keskitysleirille, jossa hän joutui todistamaan ihmisen pimeintä ilmentymää. Se innoitti tekemään matkaan myös Puolaan vuosi sitten. Sittemmin julkaistuissa kirjoissaan Frankl on todennut, että yksi tärkein selviytymiskeino Auschwitzissa oli kyky löytää toivoa toivottomuudesta. 

Frankl kuvaa samassa asiayhteydessä ärsykkeen ja reaktion väliin jäävää tyhjää tilaa, josta käsin voimme tehdä valinnan. Tuo tila toimii lihaksen tavoin. Sitä voi venyttää ja kehittää, mutta ensin siellä on suostuttava viettämään aikaa ja se ei ole aina helppoa. 

 

Kerroin viimeksi parisuhdeterapiassa, että olen yrittänyt opetella siihen, että ainakin puolet päivän tunteista olisi ilon ja mielihyvän tunteita. Olen ajatellut vähän kuin tuon kirjan kirjoittajan tavoin, että asiat eivät tapahdu minulle, vaan minua varten. Olen yrittänyt pohtia mitä tästä voisin oppia ja mitä tällä ehkä halutaan kertoa. Koska en voi useinkaan päättää asioita, joita eteeni tulee. Sen sijaan, voin päättää millaisena ne otan vastaan. Siunauksena, kirouksena vai jonain muuna. Olen näiden vuosien aikana käsitellyt, itkenyt, hävennyt ja hyväksynyt. Olen yrittänyt kirjoittaa tunteitani ulos itsestäni. Havainnoinut miten ne näkyvät ja elävät minussa vielä tänä päivänäkin. Ja silti, jokainen kerta kun tunnen, sen kautta koen vapautuvani tunteiden kuormasta.

 

 

Olen opetellut katsomaan itseäni kuin ulkoapäin: koska vaikeiden tunteiden keskellä (ainakin omassa päässäni) asiat saavat välillä lähes poikkeuksetta kohtuuttomat mittasuhteet. Siksi tärkeintä on lopulta vain tämä hetki. Yritän kiinnittää huomioni nyt olemassa olevaan hetkeen: koska ne haastavat  tunteet matkaavat usein menneeseen tai tulevaan. Päästän irti, kuljen kohti ja huomaan, ettei mitään pahaa tapahtunut. Epämiellyttäviin tunteisiin liittyy usein lamaantuminen. Myös omalla kohdallani. Siksi on ollut tärkeää uskaltaa kulkea tunnetta kohti. Kun toistuvasti olen kulkenut tunnetta kohti sitä, mikä pelottaa tai tuntuu epämiellyttävältä, sen teho on heikentynyt ja on paljastunut todelliset mittasuhteet, jotka ovat lähes poikkeuksetta tuntemaamme tunnetta pienemmät.

 

Tärkein asia kuitenkin viimeisten vuosien aikana on ollut se, että olen opetellut pitämään huolta hermostoni hyvinvoinnista ja siitä, että voin arjessani hyvin. Olen tietoinen omasta kehostani, siitä miten herkästi voi ottaa tunnetartunnan toisesta ja miten herkästi hermostoni lähtee kierroksille. Näitä tapahtuu herkästi varsinkin omassa parisuhteessani. Siksi olen opetellut tunnistamaan näitä hetkiä ja siinä kohtaa kiinnitän huomiota itseeni ja kehon reaktioihin ja kehoni vireystiloihin ja yritän hengittää nenähengityksellä ja rauhoittaa kehoani: Hengitys onkin mieleni ja kehoni vakaa ankkuri! Siksi teen töitä sen kanssa, että kuuntelen itseäni. 

 

Lapsuutta ja menneisyyden kokemuksia on mahdotonta muuttaa. Mutta se mistä koen kiitollisuutta  on se, että nykyisyyttä ja loppuelämää voin muuttaa aina. Minulla on ollut mahdollisuus vapautua, katkaista siteet menneisyyden haamujen kanssa ja ryhtyä kulkemaan itseni näköistä elämää. Terapia on auttanut muovaamaan aivojani oikeaan suuntaan ja sen ansiosta kuulen tänään paremmin oman ääneni. 
 

❤️