Uni on tärkeää. Kun on joskus kulkenut unettomuuden syvissä vesissä sitä ymmärtää sen merkityksen. Väsyneenä elämä on väritön ja mieli kiukkuinen. Väsyneenä stressaantuu helpommin ja vastustuskyky on huonompi. Väsyneenä olo on ahdistava ja monen unettoman yön jälkeen kamala. 

Olen oppinut käsittelemään stressiä paremmin. Jopa niin hyvin, että en aina osaa edes tiettyjä asioita laskea stressin piikkin. Olen seurannut omaa untani kohta kolmen vuoden ajan. Olen oppinut näkemään mikä määrä unta on itselleni riittävä ja mikä taas liian vähän. Lopulta suurin ja tärkein merkitys unen laadun suhteen on syvässä unessa. Syvä uni virkistää ja olo on silloin pirteämpi ja levänneempi. Stressaantuessani olen huomannut että syvän unen määrä jää vähemmälle. On ollut öitä jolloin olen saattanut nukkua kahdeksan tuntia, joista syvän unen määrä on ollut vain alle kaksi tuntia. Silloin tunnen itseni jo aamusta kireämmäksi. Hartiat ovat jumissa, päätä särkee, sykkeet ovat korkeammalla ja hengitys on pintahengitystä. Hermostun silloin herkemmin. Reagoin silloin helpommin vatsallani ja ihollani. Ylikierrokset  lähtevät helpommin päälle. Nämä ovat tuntemuksia joista en pidä. Sopiva määrä syvää unta itselleni on 4-5 tuntia. Silloin tunnen että jaksan paremmin. Vaikka olisin nukkunut vähemmän. Sopiva määrä taas itse unta on itselleni 7-8 tuntia. Yli sen nukkuessani saan helposti migreenin ja olen jopa väsyneempi kuin vähemmillä unilla. 

Itse unettomuus aiheutti pelkoa. Jouduin karsimaan silloin kaiken unettomuuden ympäriltä pois. Keskityin vain ajatukseen mikä on pahin mitä voisi tapahtua? Ja miten voin silloin selvitä. Silti vielä tänäänkin on hetkiä ja tunteita mitkä saavat tuon koko vyyhdin purkautumaan tunteina pintaan. Unettomuutta pitää yleensä pelko. Pelko siitä että uni ei tule saa keskushermoston aktivoitumaan ja virittäytymään pakene tai puolustaudu tilaan. Jolloin nukahtaminen on vaikeampaa. Meni pitkään että uskalsin uhmata tietyllä tapaa untani. Tarkoitan sillä sitä, että valvoin normaalia pidempään tai söin illalla ruokia mitkä piristivät ennemmän kuin väsyttivät.

Jotta pääsin pois tuosta unettomuuden kierteestä piti opetella se säännöllinen unirytmi. Mennä samaan aikaan iltaisin unille. Jos uni ei tullut, piti opetella nousemaan sängystä ylös ja mennä hetken päästä takaisin unille. Hengittää, rentoutua, pitää tarvittaessa myös huolihetkiä kirjoittaen asioita paperille. Välttää kännykän käyttöä ennen nukkumaan menoa. Juoda teetä, joka rentouttaa ja olla antamatta painoarvoa sille jos ei nukahda. Ja luottaa ajatukseen, että jo kaksi tuntia syvää unta auttaa jaksamaan. 

Edelleen olen uneni suhteen täsmällinen. Pidän huolen siitä, että olen aikalailla samaan aikaan illalla sängyssä. Toki tietyt asiat viivästyvät aina välillä sänkyyn menemistä. Jos istun ystävien kanssa iltaa tai on viikonloppu, en silloin noudata tuota samaa aikaa. On ollut myös ihana huomata että ne illat kun illat venyvät ei ensimmäinen ajatus ole enää uni tai se miten jaksan jos nukun huonommin. Aina kuitenkin tiedostan että uni on herkkä. Se saa säröjä ja biologinen kellomme voi mennä sekaisin tietyistä ärsykkeistä. Ja tahallani en halua tuota kelloa sotkea. Uni on itselleni tärkeä asia. ❤️Jo oman jaksamisenkin vuoksi. 

Tänään olen liikkunut paljon. Kävin salilla ja lenkillä. Huomasin jälleen myös sen miten armoton olen edelleen tietyissä asioissa. Tein tietokoneella hommia ja en vain onnistunut asian tekemisessä. Kiukuttelin itsekseni ja ääneen manasin että miksi en koskaan saa tiettyjä asioita tehtyä itse. En vaikka miten yritän ja koitan saada asian tehtyä. Jossakin kohtaa lapsuuttani muistan että kärsin oppimisvaikeuksista. Oli hetkiä jolloin ihan totta yritin opiskella ja saada parempia arvosanoja. En tiedä koska tuli se hetki että lakkasin yrittämästä. En saanut tukea ja koin jääväni asian kanssa yksin. Vasta aikuisiällä tilanne kääntyi toistepäin. Tuli suuri tarve näyttää kaikillle ja näyttää maailmalle. En ole se luuseri ketä ei pärjää. Minä pärjään ja minä osaan. Ajoin ajokortin ja opiskelin tutkintoja toinen toisensa perään. Kun onnistuin yhdessä, sain siitä voimaa tavoitella toista ja toista. Lopulta opin suorittamaan elämää kuin huomaamatta. Tänään se arpi nousi esiin uudestaan. Syytin itseäni siitä miten huono olen ja epäonnistuja kaikessa. Vaikka kuinka yritän en onnistu. Vaikka eihän tämä nyt ihan paikkaansa pidä. (;  Sain siitä kuitenkin kimmokkeen kiukutella. Salillakin tuosta kiukusta ammensin voimaa liikkua. Liikuin niin että tuntui että otin itsestä kaikki mehut irti. Se oli tietynlaista vihaa sitä tunnetta kohtaan mikä nousi esiin. Ja mitä en haluaisi varmaankaan itselleni myöntää edes olevan. Tuon tunteen taakse kätkeytyy se oman elämäni suorittaja. 

Vettä sataa ja on harmaata. Tänään sytytän kynttilöitä ja menen saunaan. Aika rauhoittua ja levätä. Huomenna on päivä uusi ❤️