Olen täällä kertonutkin, että olen kuullut sanonnan, että elämä on kymmenen prosenttia sitä, mitä meille tapahtuu ja yhdeksänkymmentä prosenttia sitä, miten sitten reagoimme siihen. 

Nykyisin pysähdyn kuuntelemaan kehoni viestejä herkästi. Elämääni on mahtunut hyviä ja huonoja päiviä. Olen yrittänyt  kuitenkin ottaa opikseni huonoista päivistä ja ymmärtänyt, että kaiken takana on lopulta tunteet ja olen päättänyt jo aikoja siteen tehdä  itseni kanssa henkisen armollisuussopimuksen. Siihen sisältyy lupaus siitä, että en huonona  päivänä vaadi itseltäni mitään muuta kuin ne pakolliset tehtävät. Niistäkin voi tarvittaessa karsia, hampaiden harjausta lukuunottamatta.

Silloin kun elämä potkii päähän, en enää ruoski itseäni vaan rakastan kahta kovemmin. Oli kyse sitten pienestä tai suuresta vastoinkäymisestä. Jos tänään tuntuu siltä, ettei mikään huvita, on ok kuunnella itseään ja olla tekemättä mitään. Maailma ei pysähdy, vaikka välillä viettäisikin päiviä  pyjamassa netflixiä katsellen ja vaikka flegmaattisuus jatkuisikin enenmän kuin pari päivää, mitä sitten! Nihkeät  ja harmaat päivät ja tahmeat viikot päättyvät aina ennemmin tai myöhemmin, ja elämä palaa takaisin raiteilleen aivan kuin huomaamatta. Velvollisuudet kyllä odottavat. 

Meillä ihmisillä on järjestelmä joka on viisas. Se suojaa meitä itsemme sitä tiedostamatta. Toisinaan se kasvattaa meille vahvan suojapanssarin. Ei siksi, että olisimme epäonnistuneita vaan siksi, että silloin me vain tarvitsemme sitä. Sisäisten kamppailujen keskellä vahva suojakuori voi olla kirjaimellisesti ihmisen sisintä suojaava kuori. Se voi olla juuri se ratkaiseva tekijä, joka siinä hetkessä auttaa meitä selviämään arjesta ja olemaan luhistumatta kipuumme. Silloin kun itse saan huonoja uutisia,  kasvatan itsellekin hetkeksi panssarin. Se kasvoi taas siinä hetkessä, kun lääkäri kirjoitti lähetteen jatkotutkimuksiin. Istuin ja kuuntelin. Kun suljin oven ja poistuin paikalta nousi esiin vasta pelko. Mitä jos?  Mitä jos kyse onkin jostain vakavammasta? Sanoin itselleni lopeta! Ripustauduin lauseeseen, juuri nyt kaikki on hyvin! En tee tulkintoja, vaan luotan faktoihin. Kotona tunnevyöry muuttui kyyneleiksi ja ristin käteni ja päätin taas luottaa, että kaikki menee hyvin. Ja mietin, että miten kiitollinen saan olla siitä, että oli lääkäri ketä otti asian vakavasti ja sain tulla kuulluksi. 

Sanoin ystävälleni puhelimessa , että tapahtui elämässä sitten mitä tahansa, haluan uskoa siihen, että elämällä on tarkoitus. Sillä Jumalalla mihin mä uskon, on tarkoitus ja suunnitelma mun elämälle. Vaikka monesti me täällä emme ehkä ajattele asioita niin miten Jumala asiat näkee. Joskus siihen meidän sydämen toiveeseen vastataan, mutta ei niin miten me kuvittelemme tai haluamme. Joskus jumalan tapa vastata rukoukseen on sellainen, että sen merkityksen ymmärtää vasta myöhemmin. Ja se tärkein onkin ehkä se, että siellä synkimmänkään murheen keskellä ei tarvitse olla yksin. 

Tänään on pyhäinpäivä. Ajatukseni on heissä, joita täällä ei enää ole, mutta myös kiitollisuudessa siitä, missä olen tänään. Tämä pyhäinpäivä olisi voinut olla myös hyvin erilainen, saimme kuitenkin vielä isäni kanssa jatkoaikaa. Olen levännyt muutaman päivän ja nauttinut näistä päivistä kun olen saanut levätä ja olla ja päästää irti taas hetkeksi kaikesta. Jotenkin sellainen tyhjässä hetkessä oleminen tuo aina mukanaan rauhan olla siinä. Kun näin annan tapahtua, kehoni kokee olevansa turvassa ja kun keho kokee turvaa se vahvistaa kehon paranemista ja tasapainoon pääsyä.

Ihanaa ja ennenkaikkea levollista viikonloppua kaikille!