Istuin kahvihuoneessa ja katselin kelloa ja mietin, että ehdinkö juoda teeni ennen tauon loppua. Toivoin,  että kukaan ei astu ovesta sisään taukoni aikana ja saan istua hetken omissa ajatuksissani. 

Jäin ihan miettimään, että mitä minulle kuuluu? Oma kehoni on saanut tulkita viime aikoina työympäristöstä uhkia. Olen joutunut koko tämän toimintakauden työssäni olemaan kuin tietynlaisessa valmiustilassa. Paeta vai taistella, vai etsiäkkö kaikesta huolimatta yhteyttä, kohtaamista ja luottamusta.

Onneksi, olen oppinut näkemään ihmisten käytöksen taakse. Näkemään sen tarpeen tekojen takana ja sanoittamaan asioita niistä lähtökohdista käsin. Siitä on tullut voimavara, en olisi muuten jaksanut. Olen huomannut tänä aikana itsessäni tunteita ja oppinut tunnistamaan niitä. Tänään mm. kateutta. Kateutta siitä, että en ole päässyt työssäni loppunpalamisen jälkeen helpolla. Kadehdin melkeinpä heitä ketkä pääsevät ja saavat tehdä töitä sellaisessa aivan ihanassa ”lintukodossa” missä kaikki on ihanan seesteistä ja turvallista ja missä jokainen saa kokea olevansa nähty ja hyväksytty.

Samaan aikaan tiedän, että tämä mitä olen käynyt  läpi kasvattaa minua. Se  on parantanut  hylätyksi tulemisen tunnelukkoa voimalla. Sen kautta olen oppinut myös tunnistamaan omia pelkoreaktioita ja niiden toimintatapoja ja olen kyennyt jo monesti toimimaan niitä vastaan ja löytänyt tunteista huolimatta sen yhteyden toiseen. Olen kuin kuvitellut olevani myrskyn silmässä ja istun keskellä sitä ja vain hengitän ja ymmärrän, että kyse on vain tunteista. Vaikka toisinaan olen kokenut jähmettyväni niin, että  verikään ei kierrä suonissa ja siitä huolimatta olen pystynyt puhumaan rakentavasti yhteyttä luoden ja kunnioittavasti. Olen oppinut pitämään kiinni rajoistani ja olen oppinut hyväksymään tunteeni. 

Tämä ei silti päättynyt niin miten olisin toivonut. Esiin ei tullut se mitä oikeasti oli tapahtunut vaan se, mikä nousi esiin tulkintojen ja toisen ihmisen huonon itsetunnon kautta.  Hän joka toimi vääriin, sai jatkaa ja sai ymmärrystä ja selkään taputuksia ja hän joka  toimi oikein väsyi ja hänestä tehtiin kaiken pahan alku ja juuri. Näin se ei pitänyt mennä ja yritin parhaani mukaan pitää oikeuden puolta, mutta huonolla menestyksellä. Olen surullinen työkaverini puolesta ja se harmittaa. 

Tämä koko matka on ollut mulle henkisen kasvun ja kriittisen tutkiskelun aikaa. Tällä hetkellä vaan tarkkailen kaikkea työssäni suurennuslasin kautta. Paljon lasken päiviä ja mietin ulospääsyä tästä ja haluan tilalle aitoa ja hyvää.