Et ehkä usko, mutta muistan sen hetken kun näin sinut ensimmäistä kertaa. Silitin pienellä kädellä tummaa tukkaasi ja ihmettelin pieniä käsiäsi. Siitä hetkestä on kulunut tänään aikaa melkein jo neljäkymmentä vuotta. Lapsuudesta asti olen suojellut ja varjellut sinua. Ja muistan kun sain tehtäväkseni hoitaa ja huolehtia sinusta ollessasi pieni. Mielestäni meillä on aina ollut läheiset välit. Itse en koe olleeni aina kuitenkaan se hyvä roolimalli. Vaikka isosiskon sellainen olisi ehkä kuulunutkin olla. Silti se oli varmaa, että minä suojelin sinua ja pidin sinusta huolta silloin kun olit matkassani.

Niitä matkoja meillä olikin nuorempana monia. Lapsena meistä minä olin se ketä oli hyvin järjestelmällinen ja sinä taas se, kenelle lelujen järjestys ei ollut niin tärkeää vaan se, mitä nillä leluilla tehdään. Sinä olet aina menestynyt opiskeluissa minua paremmin. Olimme kumpikin eläinrakkaita. Noukimme sammakoita ja etanoita purkkiin ja hoidimme ja ruokimme niitä. Muistatko sen pienen linnun, joka törmäsi olohuoneen ikkunaan ja jonka nostimme pienin käsin sisälle lämpimään. Ruokimme ja annoimme sille vettä ja rukoilimme, että tuo pieni selviäisi aamuun asti. Voi sitä itkun ja kyynelien määrää kun näin ei käynyt. Äitimme sai lähteä kaupasta hakemaan meille uuden linnun, että pääsimme surusta yli. Rakastimme eläimiä ja lukuisat marsut ja koirat saivat meiltä hyvän ja rakastavan kodin. Leikimme monesti yhdessä kotia. Minä olin äiti ja sinä lapseni. Samoin barbit olivat leikeissämme tärkeitä. Rakensimme niille kodit ja vain mielikuvitus oli rajana kaikessa siinä mitä leikkiin otettiin mukaan. Minä meistä saavutin ensimmäisenä murrosiän kynnyksen. Sinä tulit hyvänä kakkosena perässä. Muistan kun eräiden kotibileiden jälkeen makasin vieressäsi huoneeni lattialla. Otin sinua kädestä kiinni ja sanoin sinulle, että olet mulle niin tärkeä ja rakastan sua. Naurahdit ja puristit kättäni, että niin mäkin sua. Lopulta aloimme itkemään. 

Kun vihdoin täytin 18, annoin sinulle paperini. Muistan sen kerran, kun erehdyit paperien kanssa tulemaan samaan ravintolaan missä itse olin ja portsari ovella läksytti meidät ja aamulla nauroimme tuota tapahtumaa. Oli myös hetkiä jolloin pelkäsin, että menetän sinut. Se hetki oli silloin, kun istuimme samassa kolariautossa ja sait onneksi pidettyä itsesi takapenkillä niin, että et lentänyt lasista läpi. Suutuin sairaalassa kun minua pyydettiin hakemaan lunta ulkoa muovipussiin, enkä saanut jalkaasi kylmäpussia. Meillä on aina ollut samat ystävät ja sinusta tuli ikäänkuin meidän maskotti, mistä me vanhemmat kannoimme huolta. Muistan myös kuin eilisen sen hetken, kun meinasit joutua raiskatuksi. Itkin ja tunsin suurta syyllisyyttä siitä, että en silloin ollut vierelläsi suojelemassa sinua. Kiitän tänäkin päivänä taivaan isää siitä, että pahempaa ei silloin tapahtunut.

Koin aina, että olimme ennen todella läheisiä. Puhuimme ja soittelimme päivittäin. Juttelimme ilot ja surut ja kannattellimme toisiamme läpi elämän kriisien. Sinä olit suurin tukeni silloin, kun erosin ensimmäisestä parisuhteestani. Pyysit luoksesi ja halasit ja sanoit, että sinä kyllä selviät. Ilman tukeasi olisin romahtanut varmaan jo silloin. Muistan ne lukuisat kerrat kun nauroimme vedet silmissä ja hetket jolloin itkimme ja lohdutimme toisemme. Tänään sinä olet itse äiti. Olemme kasvaneet aikuisiksi ja aika on kullannut muistot. Elämä on muuttunut ja me olemme kasvaneet. Sinä olet äiti ja tehtäväsi on nyt kannatella lapsiesi elämää. Muistan sen hetken kun pitelin sylikummina sylissä  ensimmäistä lastasi kastetilaisuudessa. Samaan aikaan purin hammasta, että sain nieltyä kyyneleeni. Se tuntui niin samalta, kun pitelin sinua sylissäni ollessasi vauva. Edelleen tunne syvällä sisimmässä on sama kuin silloin maatessamme  huoneeni lattialla. Jos puristan kättäsi tänään, se tunne  ei ole muuttunut. Minä olen aina isosisko ja sinä olet aina minun pikkusisko. Rakastan sinua edelleen nyt ja aina! Tänään olet vain vuoden vanhempi, kuin viikko sitten. ❤️