Kävin  pitkästä aikaa viime viikolla terapiassa. Tuli taas paljon ahaa- ajatuksia. Tärkeimpänä ehkä ajatus, minä ja minun tarpeet, sinä ja sinun tarpeet. Olen herkkä ottamaan stressiä toisten elämästä. Enkä näemmä edes aina huomaa sitä. On tärkeää osata rajata omaa jaksamistaan, vielä tärkeämpää osata ymmärtää missä menee raja oman jaksamisen ja toisen huolien kantamisen välissä.

Kerroin, että perjantain usein pyhitän lepäämiseen ja siihen palautumiseen. Terapeuttini kysyi miksi juuri perjantai? Miksi ei joka ilta. Olin hetken ihan hiljaa ja sanoin, että tuntuu kuin silloin voisin päästää irti. Ei tarvitse miettiä miten nukun. Eikä sitä, että miten jaksan. Viikonloppuna saan levätä.

Siinä sitten keskustellessamme tuli itselleni selväksi, että olen oppinut rajaamaan jaksamistani oikealla tavalla. Tosin se, että kannan toisten murheita ja kuormia ja yritän kontrolloida asioita on äärimmäisen kuormittavaa. Siksi olisi tärkeää kysyä, onko tämä tarve nyt minusta vai toisesta lähtevää ja hyväksyä, että toista en voi muuttaa. En vaikka haluaisinkin. Esiin nousi myös asia, tarve hakea hyväksyntää. Tuntuu, että pyrin täydellisyyteen edelleen jotta saisin sitä tietynlaista hyväksyntää. Osittain omassa työssäni varmasti siksi, että omassa työpaikassani ei kaikkia kohdella samalla viivalla olevina. Joudun ikäänkuin todistelemaan mihin pystyn. Se on myös kuormittavaa. Terapeuttini kysyi, kenen hyväksyntää haet? Huomaan, että heidän jotka herkemmin sanovat asioista. Näen nykyisin asiat erottavalla. Näen ikäänkuin ihmisen sisimpään paremmin. 

Juttelimme myös unesta. Minulla on kausia varsinkin keväisin ja alkusyksystä jolloin nukun huonommin. Usein se osuu kellojen siirron kanssa samaan. Kellojen siirto kuulema sotkee monella unirytmiä. On tärkeää hyväksyä, että näin on. Tekemättä asiasta stressiä. Usein mietinkin, että tänään nukun huonommin  ehkä ensi yönä paremmin.

Terapeutin mukaan usein syvimmät haavat nousevat esiin kehon tunteina ja usein prosessin viimeisenä. Jatkossa alamme tekemään työtä enemmän kehoni kautta.