Istahdan sänkysi viereen ja kosketan kättäsi ja sanon, hei Isä! Heräät ja hymyilet...

 

Vaihdamme kuulumisia ja kyselen vointiasi. Muistelemme taas yhteisiä hetkiämme ja kerron, että kevät on jo pitkällä. Joutsenpari on muuttanut lähijärvellemme ja odotamme, että poikaset syntyisivät. Niin tosiaan, kohta on kesä, sanot ja katsot ikkunasta ulos. Yli kaksi kuukautta on jo menty siitä kun elämämme heitti  kuperkeikkaa ja isä on ollut koko sen ajan sisätiloissa. Sairaalassa, sairaalan vuoteessa. Ainut yhteys ulkomaailmaan on huoneen ikkuna. Kaadan muukiin lisää juotavaa ja asetan sen lähemmäksi. 

 

Tiedätkö, olen täällä miettinyt, sanot ja otat pillillä juotavaa. Usein ihmiset syyttävät Jumalaa siitä, että ympärillä tapahtuu pahoja asioita. Ei se ole niin. Ei Jumala halua meille pahaa. Vaan meillä on armo. Meidän ei tarvitse olla uskomme johdosta pahojen asioiden ja vaikeuksien keskellä koskaan yksin, vaan Jeesus on aina siellä kanssamme. Aina. Hän ei hylkää sinua, eikä hän hylkää minua. Kun rukoilet ja kun rukoilen, meitä kuullaan. Se on varma. Suljet silmäsi hetkeksi ja jatkat taas. Ajattele mikä siunaus. Saamme olla ihan joka hetki turvallisella mielellä. Jos olemme yhteydessä elävään Jumalaan. Tunnen kuinka silmäni kostuvat. Katson silmiisi silti. Pikkutyttönä olisin kääntänyt katseeni pois. Nyt en käännä. En häpeä kyyneleitäni, ne kertovat rakkaudesta ja siitä, että tässä hetkessä olen taas yhteydessä sielusta sieluun. 

 

Olen ihaillut isäni vahvuutta. Aina. En ole koskaan nähnyt hänen pelkäävän mitään. Niin vahva usko hänellä on. Se usko on kantanut nytkin. Vaikka on ollut todella vaikeaa. 

 

Otan kiinni kädestäsi ja silitän hentoista kättäsi. Se on lämmin. Mieleeni tulee ne hetket, kun isäni tuli iltaisin huoneeseeni. Laski kätensä otsalleni ja sanoi: 

 

Levolle lasken, Luojani,

armias ole suojani.

Jos sijaltain en nousisi,

taivaaseen ota tykösi. 

Aamen.

 

Tulen taas käymään luonasi sanon ja katson olkani yli. Hymyilet ja suljet silmäsi. 

 

Nähdään....

 

❤️