Ensimmäinen viikonloppu pitkään aikaan, kun olen ollut omissa oloissani tekemättä oikein mitään. Olen katsellut elokuvia, löhöilyt sohvalla, siivoillut, suunnitellut ja sisustanut mielessäni kotia. Ostin jopa uudet verhot ja matot netin kautta. Olen aina tykännyt sisutuksessa harmaasta väristä, mutta kun paloin loppuun siirsin harmaan värin vähän kuin syrjään mielessäni. Siinä värissä oli jotakin, mikä nostatti tunteita pintaan. Käytin paljoin sen jälkeen sisutuksessa vihreitä sävyjä, ne muistuttivat keväästä ja kesästä ja edustivat jollain tapaa turvallisuutta. Nyt kun olen toipunut, huomaan taas palanneeni harmaaseen ja valkoiseen, siihen mistä oikeasti olen tykännytkin. 

Olen pian menossa tutkimuksiin, huomaan että se hieman jännitää.   Mietin paljon, mitä tutkimuksissa löytyy ja miten suhtaudun jos kyse onkin vakavammasta. Sairastan erästä sairautta, mikä on hyvinkin kivulias. Se ei periaattessa parane koskaan, mutta onneksi on hyvälaatuinen ja kuukausiin mahtuu paljon myös päiviä, mitkä ovat kivuttomia. Olen oppinut olemaan murehtimatta asioista. Eilen kuitenkin jäin hetkeksi pohtimaan asiaa ja sanoin miehelleni, että mua vähän jännittää. Mieheni osasi valita sanansa oikein ja kysyi multa, mikä sua siinä jännittää? Olin että se, että jos se olisi vaikka levinnytkin tehden tuhoa ja joutuisinkin leikkaukseen? Mieheni kysyi seuraavaksi, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Olin hetken hiljaa, että se että joutuisin leikkaukseen ja kerroin mitä siinä tapahtuisi. Sitten hän sanoi, no mutta selviäisitkö sä siitä? Olin, että joo. Siihen hän sanoi, huomaatko ei sulla ole hätää. Jännä, miten pienillä sanoilla voi pelon saada siirtymään pois. Käperryin mieheni kainaloon ja unohdin koko asian. Jälleen sain huomata, että pelko on ajatus ja itsestäni on kiinni miten ajatukseeni suhtaudun. 

Nyt jatkan siivoilua, aamulla kävin liikkumassa ja illan ajattelin pyhittää saunalle ja kirjalle, minkä ostin. Jälleen niitä elämän pieniä iloja! (: Mukavaa sunnuntaita kaikille ! ❤️