Keho on viisas. Se suojelee ja varoittaa meitä tulevasta vaarasta. Se pyrkii aina tasapainoon ja yrittää poistaa lähestyvän vaaran. Keho muista vaikka mieli olisi unohtanut. Jos kehon viestejä ei kunnioita se sairastuu. Mieli ei ole vihollinen. Sekin suojelee ihmistä järkyttävässä tilanteessa. Se ottaa vastaan sen minkä pystyy ja yrittää välttää epämielyttäviä asioita. Vaikka mieli olisi unohtanut, keho muistaa kun kyse on traumasta. Traumaattinen kokemus kadottaa ihmisen hallinnan- ja turvallisuudentunteen. Traumaa uudelleen tunteva ihminen on sillä hetkellä kehon kautta juuttunut tunteeseen jossa kyse on elämästä ja kuolemasta. Keho vain tuntee lamaannuttaa pelkoa. Mitä vältämättä mielikään ei ymmärrä. Tuntemuksemme auttavat mitä ympärillämme tapahtuu. Ne varoittavat jos kadulla vastaan tuleva tyyppi onkin pelottava. Jos elämä on ollut armollinen ja yhteys tunteisiin on Ok, ihminen voi luottaa siihen miltä sisällä tuntuu. Traumatisoituneella taas tuntevat kehonsa sisällä olonsa turvattomaksi jos jokin muistuttaa trauman aiheuttavaa tekijää. He oppivat väistelemään omia tunteitaan ja piiloutumaan itseltään. On helpompi elää, kun ei tunne. 

Mulla on trauma. Se syntyi siinä kohtaa kun silloinen mieheni tarttui  tukkaani ja heitti minut lattialle jolloin lensin selälleni ja iskin pääni seinään. Tunsin pelkoa, kauhua ja luulin, että kuolen. Opettelin elämään niin, että en halunnut muistella kipeää kokemusta. Lähdin pois parisuhteesta ja jatkoin elämää. Tein itsestäni kokemuksen kautta vahvemman. Rakensin ympärilleni selviytyjän viitan ja päätin, että kukaan ei koskaan enää lyö minua. Ja minä tyttö selviän. Selvisinkin siihen asti kun paloin loppuun ja traumani nousi pintaan uudestaan. Sisäinen turvallisuuden tunteeni oli särjetty. Tunsin pelkoa kun olin yksin ja tunsin pelkoa kun jokin muistutti menneestä. Mitään muuta vaihtoehtoa toipumiselleni ei ollut kuin kohdata tuo mennyt uudestaan. Käsitellä ne tunteen kaiken takana.  Surra, vihata ja hyväksyä.  

Olen melkein 4 vuotta prosessoinut elämääni. Kuorinut sitä kuin sipulia. Käsitellyt tunteita ja kohdannut mörköjäni. Kun aloitin nykyiset opinnot tiesin, että se ei tule olemaan kovin helppoa. Mutta tiesin sen olevan myös palkitsevaa. Kun syksyn lehdet alkoivat toipumaan maahan. Tunsin, että jotakin minussa liikahti. Se veti turvattomuuden tunnetta lähemmäksi. Kehoni laittoi hälytyskellot taas soimaan. Mutta mieleni ei ymmärtänyt, että mitä tapahtuu. Kehoni vain tunsi paniikin tunteita ja pelon tunteita. Mieleni ei osannut yhdistää, että miksi. Eilen varasin ajan terapiaan. Nyt ymmärrän. Mieleeni nousi asioita mitä kehoni halusi kertoa. Se puhdistaa nyt itseään menneisyyden taakoilta. Uskomatonta mutta totta, selkääni ei tällä hetkellä särje. Kipu lähti pois siinä kohtaa kun avasin sydämeni ja kuuntelin mitä sisäisellä lapsellani on kerrottavaa.