Voiko taivas koskettaa ja tulla myös maan päälle? Luin kirjan joka kertoi Nancy Ravenhillistä joka eli traumaattisen lapsuuden ja koki jotakin yliluonnollista ollessaan vasta viisi vuotias. Nancy kohtasi Jeesuksen. Tämä oli vasta ensimmäinen kerta niistä monista kohtaamisista. 

 

Kirja sai hetkittäin jopa kyyneleet silmiini. Niin monta kertaa kirjassa Nancy joutuu lapsena painamaan päänsä kumaraan, ottaen isänsä syytökset ja lyönnit vastaan.  Lapsena koettu väkivalta jätti syvät haavat Nancyn sieluun ja vei hänen itsetuntonsa. Kirja oli siitä huolimatta täynnä anteeksiantoa. Vaikka Nancyn isä oli väkivaltainen ja Nancy oli kaiken tämän johdosta traumatisoitunut. Hän turvasi kaiken keskellä Jumalaan ja purki pahan olonsa rukoukseen, koska muuta hänellä ei ollut. Hänen vahva usko avasi oven yliluonnollisille asioille. 

 

Kirjassa Nancy kertoo avoimesti myös omasta kuolemastaan synnytyksen jälkeen. ” Sairaalaan äänet häipyivät vähitellen kaukaisuuteen. En välittänyt enää elinkö vai kuolinko. Hiljaa ja nopeasti jätin kehoni. Lähdin pois pääni kautta. Se tuntui normaalilta asialta. Lähdin matkaamaan kuin kapeaa tunnelia pitkin. Tunneli tuntui ahtaalta ja se johti ylöspäin. Tunsin kuin sieluni ja henkeni olisivat olleet pystysuunnassa peräkkäin. Menin ylöspäin pää edellä, kädet sivuillani. Molemmilla puolellani oli enkeli. Kuulin kuinka heidän siipensä lepattivat. En katsonut enkeleitä, enkä ymmärtänyt olevani kuollut ja jättäneeni kehoni. Oli aivan kuin yö, mutta näin kuitenkin selvästi tunnelin läpi ylös ikuisuuteen. 

 

Ei kestänyt kauan kun olin perillä. Vaikka katselin ikuisuutta, en silti tajunnut olevani kuollut. Aikaa ei ollut olemassa. Se ei merkinnyt mitään. Kaikki oli rauhallista ja hiljaista. Kaukaisuudessa näkyi pyhä kaupunki, jonka laitamilla oli kaunis kirkas paikka. Siellä oli arviolta 30 ihmistä. He hyppivät ylös ja alas ja heiluttivat minulle ja heissä näytti olevan valo. 

Katselin hyvin ihmeellistä näkymää. Ihmiset näyttivät olevan kaukaa sukulaisiani menneisyydestä ja heillä tuntui oleva jonkinlainen juhla. Heidän ajatukset siirtyivät minun ajatuksiini: olemme niin iloisia, että olet täällä. Tämä oli minun oma joukkoni. Itse olin vielä odotustilassa leijuen kuin ilmassa. En ole varma mistä seuraavat sanani tulivat. Kaikki mitä ajattelin muuttui teoiksi. Ajattelin: käänny, ja käännyin. Siinä oli Jeesus. Hän katsoi minua ja hymyili. ” Pian hän palasi takaisin ruumiiseensa. 

 

Nancy kertoo kirjassaan pysäyttävästi myös rukouksensa voimasta ja siitä kuinka hänen lapsensa paranee rukouksen kautta ja miten moni asia saa rukouksen kautta merkityksen ja miten hän löytää armon jonka kautta voi pystyy antaman anteeksi myös isälleen. 

 

”Jumala ei vastaa rukoukseen-hän vastaa epätoivoiseen rukoukseen. Monesti hän tulee apuun vasta silloin, kun olemme tulleet tiemme päähän.”

 

Kirja herätti ajatuksia ja nosti esiin myös uskon merkityksen traumojen hoidossa. Kirjassa Nancy kertoo, että Jumalan tehtävä ei ole aina kaikkien kohdalla parantaa ja vastata toiveisiin. Joskus Jumala voi antaa tilanteen mennä vielä pahemmaksi, hänenkään pahoinpitely ei loppunut vaikka hän vei asian Jumalan eteen. Mutta joskus vain tietyt asiat on käytävä läpi oman kasvun vuoksi. Eikä hän tiedä miksi hänen kohdallaan Jumala ja enkelit ovat ilmestyneet juuri hänelle. Mutta sen hän tietää ja voi luvata, että jos juuri nyt olet keskellä vaikeuksia tai haasteita, niin Jeesus voi valaista pimeimmänkin laakson rauhallaan ja kauneudellaan ja johdattaa sinutkin eteenpäin. Et ole yksin. Riittää vain kuin uskot!