Vasta kun mieheni istahti sohvalle ja sanoi, että ymmärrän mitä sinä käyt läpi. Ne tunteet ja sen, että ne nousee menneisyydestä. Tuli olo että minut nähdään. Ja elämä alkoi virrata taas suonissani.
Ne hetket kun elämä aktivoi pintaan menneisyydentraumoja eivät liity välttämättä tähän hetkeen millään tapaa. Se on vain tunne joka nousee pintaan jostakin mikä muistuttaa samaa jollakin hyvin pienellä tavalla. Nuo tilanteet ovat niin pieniä, että järkikin jo ymmärtää että niistä ei vain voi seurata niin pahaa oloa. Ja siksi olisi sen järjen tasolla helpompi poistua paikalta. Olla vain yksinkertaisesti tuntematta mitään.
Terapeutin mukaan nämä menneisyyden traumat tulevat niin kauan esille ja aktivoituvat, kunnes niitä on käsitelty ja koettu niin kauan, että on saatu riittävästi korjaavia kokemuksia. Menneisyyden tiedostamattomien ja käsittelemättömien tunteiden on tultava esiin ja niiden on saatava nyt olla. Siltä se on lapsena juuri tuntunut kauhealta, lamaannuttavalta, ahdistavalta, siltä että ei ole elämää enää. Masennuksesta, kivusta ja ahdistuksesta eroon pääseminen edellyttää yksinkertaisimmillaan tunteiden käsittelyä. Kun kaikki kehoon sullottu kuormittava tunne-energia vapautuu, meidän ei tarvitse opetella ajattelemaan positiivisesti, vaan positiivisuus, ilo ja luottamus ovat luontaista seurausta tunne-elämän tervehtymisestä.
Kun tunteet saavat virrata vapaasti pysymme terveempinä, meillä on enemmän energiaa, olemme vähemmän stressaantuneita ja ärtyneitä, kuulemme herkemmin intuitiotamme ja pystymme nauttimaan elämästä ja olemaan emotionaalisesti ja henkisesti läsnä. Tie tähän tunteiden vapaasti virtaamisen on pitkä. Kivuliain tie tässä kaikessa on juurikin se, että ne nousevat pintaan ja järki työstää pään sisällä samaan aikaan että tunnen tunteen näin kovasti ja sitä kunnon syytä tuntea näin kovasti ei tässä hetkessä ei ole.
Eilen mietin että miksi ihmeessä mun täytyy käydä tämä kaikki läpi? Miksi mun piti yleensä palaa loppuun. Enkä halua tuntea niitä kaikkia padottuja tunteita uudestaan. Ja miten helppoa toisaalta olisi kieltää tämä kaikki ja jatkaisi vaan sillä mukavalla linjalla että en suostu käymään tätä asiaa läpi tunnetasolla. Oikeastaan sehän olisi jopa paljon helpompaa työntää käsittelemättömät tunteet sydämen taakse, jatkaa elämää kuin niitä ei olisi. En ole koskaan kieltänyt tunteitani. Olen kyllä tiedostanut ne, mutta kontroloinut niitä. Ja siirtänyt käsittelyn myöhemmäksi. Nyt ne vain nousevat pintaan. Ja olen siitä ja tästä kaikesta itse lievästi sanottuna hetkittäin jopa hämilläni.
Niinä tiettyinä hetkinä kun oman koirani kohdalla mietin sitä hetkeä että joudun päättämään pienen elämän puolesta tuntuu jo nyt ajatuksen tasolla siltä että se suorastaan musertaa mut. Koko kehoni reagoi tohon tunteeseen. Tuohon tunteeseen nitoutuu niin se hetki kun erosin ja jäin yksin. Ja voimalla tulee mieleen myös se hetki kun jouduin hylkäämään entisen koiran ex-elämässäni. Se sekunnin murto-osan hetki kun jäädytin tunteeni, suljin oven ja lähdin.
Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt itseni kanssa todella paljon töitä. Tehnyt asioita mitkä aktivoivat näitä sisäisiä tunnelukkoja. Nostanut esiin tietoisesti tunteita, jotta saan tilalle sen korjaavan kokemuksen. Usein hormonitoiminnan tietyssä vaiheessa se on erittäin helppoa. Tapahtuu kuin itsestään, niinku olette varmasti täällä huomanneet lukiessanne kirjoituksiani. (; Sitten taas stressi, väsymisen ja uupumisen tunteet saavat myös nämä lukot pinnalle. Olen kokenut että on ollut todella tärkeää viedä itsensä ihan siihen äärirajalle väsymisen suhteen. Huomata tämä ja pysäyttää itse tilanne ja antaa aikaa palautumiseen. Ja sitten koko tämän kakun päällimmäisenä ne tunteen purkaukset. Olen ollut tietoisesti paljon räjähdysherkempi. Ja olen sallinut sen itselleni. Ja tietyllä tapaa kuitenkin vetänyt rajan siihen miten se tunteiden käsittely tapahtuu. Tärkeimpänä myös se oman ajan ottaminen itselle. Ystävät, läheiset ja perhe. ❤️
Olen ollut paljon erossa töiden vuoksi miehestäni ja se on tämän kaiken keskellä ollut todella tärkeää. En ole päässyt rakentamaan laastaria toisen kautta. Vaan olen joutunut ottamaan omista tunteistani ja itsestäni vastuuta. En ole juossut läheisteni syliin, vaan ollut tyhjän päällä. Se on vahvistanut sitä tunnetta, että selviän yksin! Vaikka olisin minkä tunteen keskellä.
"Sinä et ole ikäsi, tai vaatteidesi koko,et ole painosi, tai hiuksissasi oleva väri. Et ole nimesi, tai hymykuopat poskillasi.
Sinä olet kaikki lukemasi kirjat ja kaikki puhumasi sanat. Olet käheä äänesi aamulla, ja hymyt, joita koitat kätkeä. Olet herttaisuus naurussasi,ja kaikki itkemäsi kyyneleet. Olet laulut, joita laulat kovaan ääneen, kun tiedät olevasi yksin. Olet paikat, joissa olet käynyt, ja paikka, jota kutsut kodiksesi. Olet asiat, joihin uskot, ja ihmiset, joita rakastat. Olet valokuvat makuuhuoneessasi, ja tulevaisuus josta unelmoit.
Sinä olet täynnä kauneutta, mutta näyttää siltä, että unohdit sen, kun päätit, että sinut määritellään kaiken sen perusteella, mitä et ole. "
-Ernest Hemingway-
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.