Tänään kävin terapiassa läpi elämääni ja tätä hetkeä tässä ja nyt.  Piirsimme paperille defenssejä, jotka ovat kuin mielen laastareita. Lyhytaikaisesti ne suojaavat, mutta pitkään käytettyinä ne keräävät likaa ja tulehdusvaara kasvaa. Kun tunnistan omat defenssini, voin käyttää niitä paremmin hyödykseni. Ne ovat psyykkinen puolustuskeino, osittain sitä ei edes tiedosta, mutta mitkä laukeavat hyvinkin nopeasti tietyssä tilanteessa, minkä koen uhkana ja joilla keho pyrkii suojaamaan liialta ahdistukselta kuitenkin niin, että se pystyisi säilyttämään toimintakykynsä. Näitä voi olla esim. toisiin turvautuminen, riippuvuus, torjunta, täydellinen tosiasioiden kieltäminen. Terapian alussa näitä defenssejä oli monia ja kun uuvuin, väsyin tai elämässä tapahtui jotakin mullistavaa, nämä defenssit alkoivat kehossa ikäänkuin soimaan. Ne nostivat pintaan näitä tunteita ja ajatuksia uudestaan, ilman edes oleellista syytä, mikä tähän olisi viitannut. Nämä defenssit ajan mittaan pinenevät ja ne eivät enää reagoi samalla voimalla, silti ne siellä kuitenkin ovat olemassa. Mutta ymmärrys auttaa käsittelemään niitä ja niiden voima ei ole enää niin lamaannuttava.

Itselläni suurin defenssi on tänään pelko ja turvattomuus. Nämä nousivat pintaan loppuun palamisen myötä ja nämä jäivät muistoksi loppuun palmisesta, mitkä liittyivät unettomuuteen. Aluksi se oli niin suurta, että se haittasi unen tuloa. Se sai kehoni menemään pakene tai kuole tilaan. Yritit nukkua, mutta aivot olivat käynnissä. Sydän hakkasi, paniikki tuli, pelko ja ahdistus lamaannuttivat. Tänään olen ymmärtänyt syyn, seurauksen ja sen miksi tänään tunnen niin. Olen nukkunut kuukausia hyvin. Mutta syksy, hormoonit ja kehon tunteet laukaisevat tämän defenssin hetkellisesti pintaan. Pystyn käsittelemään asiaa, mutta tällä viikolla tunsin tämän tunteen yhtenä yönä, kun uni ei tullut. Nykyisin se tunne on kuin kuuma aalto, mikä pyyhkäisee yli. Tulee kuuma ja otsalla on hikikarpalot, sydän lyö hiukan kiivaammin, mutta usein saan tämän katki. Läden pois sängystä, keskitän ajatukseni hengittämiseen, saatan sanoa itselleni jopa ääneen, että lopeta! Terapeuttini suositteli katkaisijana saunaa, mutta sitä ei voi öisin hyödyntää. Sauna on sellainen mikä kohdallani toimii loistavasti. Alussa se oli eräänlainen turvapaikka, mikä poisti ahdistuksen ja antoi tilalle tunteita mielihyvästä. Mieli tiedostaa kohdallani, että hätää ei ole. Mutta hassua, että kehoni ei tätä aina tiedä. Tärkeintä on kohdallani harjoitella, sitä että se tunne ei jää päälle. Koska lopputulos on paniikkikohtaus.Tämä aiheuttaa sitten taas ylivirittyneisyyttä, eli keho jää tilaan, missä autonominen hermosto jää ikäänkuin jumiin. Mutta sitä ei tapahdu, jos huomaan ja muistan kääntää katseeni itseeni. Terapeuttini mielestä olen onnistunut tässä usein. Hän sanoi, että kaikessa näkee, että näiden defenssien soidessa se heikompi puoli musta astuu hetkellisesti esiin. Se hakee tarvittaessa turvaa melissa kapseleista ja osittain myös ajattelee terapian tällaisena turvana. Mutta tänään se vahvempi puoli mussa näyttelee isompaa roolia. Se vahva minä on suurin defenssi. Se haluaa yrittää, asettaa tavoitteita ja rikkoa rajoja. Se haluaa elää ja nauttia elämästä ja siinä usein onnistuukin. Ja se opettelee näkemään nyt terapian keinona jakaa tunteita, mutta tämän koko työn olen silti tehnyt aivan itse. On kuulema paljon ihmisiä ketkä ovat uhreja ja jäävät uhreiksi. Ja se ei ole hyvä asia. Itse olen ollut uhri ja kuulema tehnyt suuren työn päästäkseni pois uhrin asemasta. Ja siinä hyvin onnistunut!

Mun piti miettiä terapiassa itselleni myös voimaihminen. Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen Kaija Koo. Osittain siksi, että hänen vapaa kappale antoi mulla paljon voimaa, kun erosin. Hän pyysi laittamaan kädet lanteille ja seisomaan haara-asennossa ja ajattelemaan hänen lauseitaan, laulujen sanoja ja kannustuksia. Tämä kuulema lisää testosteorini hormoonia ja laskee stressihormoonia. Se sopii hetkiin, jolloin tuntuu että tuskanaalto vie hetkeksi taas mukanaan. Se tuo takaisin kuivalle maalle!