Näin yöllä unta. Unessa minä olin mieheni kanssa mökillä. Mökki ei ollut unessa meidän. Sää unessa ei ollut yhtään ihanteellinen. Se oli harmaa, loskainen ja märkä. Mökki tas harmaa ja ränsistynyt. Mökin vieressä oleva joki tulvi ja kantoi virtauksen mukana kaikkea risuista roskiin. Olin juuri sanonut miehelleni unessa, että ethän avaa ovea niin, että et katso missä koirat ovat. Jostain syystä hän huomaamattaan sen avasi ja koiramme karkasivat. Huusin heti miehelleni, että nyt ne karkasivat. Oma koirani juoksi vahingossa jokeen. Kun näin koirani joessa, en miettinyt hetkeäkään osaanko uida tai pystynkö uimaan virtauksen mukana. Huusin miehelleni, että mun on nyt hypättävä. Hyppäsin jokeen ja uin niin pitkään kunnes sain koirastani otteen ja nostin hänet pinnalle. Jolloin heräsin. Tunne unessa ei ollut pelottava. Enemmänkin koin oleva rohkea. Vaikka muistan säikähtäneeni. En ole hyvä uimaan. Unessa kuitenkin luotin uimataitooni täysin. En epäillyt, enkä siinä kohtaa antanut pelolleni valtaa. Halusin luottaa, että kaikki käy hyvin. 

Viime viikolla tunsin, että väsyttää. Olin opintojen parissa viime viikonlopun ja tuntuu, että jokin asia nousi taas esiin. Mulla on viimeiset vuodet olleet asiat enemmän ja vähemmän prosessissa. Sitä vaan välillä miettii, että mikä voima onkaan tunteilla. Jos niitä ei kohtaa ne jäävät kuormittamaan kehoa ja tuntuu, että koko keho menee tukkoon. Energia on vähissä ja keho ottaa niiden kautta kannettavakseen erilaisia kiputiloja. Kun tunteet tulee kohdattua, olen enemmän läsnä. Aistin asioita ihan eri tavalla. Pystyn myös olemaan enemmän yhteydessä rakkauden tunteeseen itseä kohtaan. Ja kehon tunne on seesteinen ja rentoutunut.

Vaikein tehtävä on ehkä tässä kaikessa ollut se, että on oppinut ymmärtämään asioita. Kuuntelemaan enemmän sitä omaa tarvetta kuin tehdä niitä  tulkintoja toisen kautta. Helposti kun lähdemme tulkitsemaan asioita peilaten niihin omiin lapsuuden kokemuksiin.  Usein myös huomaamattamme tulkitsemme toisen sanomaa omien tunteiden kautta. Oma tarve on ehkä kertoa ja sanoa siksi, että tulee nähdyksi ja toinen kommentoi asiaa omalta näkökannalta. Olen paljon käsitellyt näiden vuosien aikana hylkäämisen tunnelukkoa. Tunnetta joka aktivoituu herkästi rakastetun tai läheiseksi koetun ihmisen pienistäkin toimista. Tunnelukon ohjaamana ”luet” herkästi merkkejä hylätyksi tulemisen mahdollisuuksista. Sen kautta  asettaa myös läheisilleen huomaamatta vaatimuksia, jotta itsellä ei olisi tätä pelon tunnetta. Kun tämä tunne/ lukko aktivoituu, tunteet menevät pelosta surun kautta vihaan. Tunne on vähän sama kuin lapsi eksyy äidistään. Jonka kautta tulee hylätyksi tulemisen tunne. Siitä seuraa vähitellen yksinäisyyden tunne. Vaikka ympärillä olisi ihmisiä tai olisi parisuhteessa. 

Tunnelukkoa olen käsitellyt paljon. Nykysin huomaan herkästi, jolloin toinen lähtee tämän lukon vietäväksi. Näen jopa herkästi toisen tarpeen keskustelun takana. Tiedän, että tällaista henkilöä tukee se, että näkee ja kuulee ja asettuu kuin tukijaksi kehujen, kannustusten ja näkemisen kautta. Mutta se lukosta vapautuminen tapahtuu sen oman ymmärryksen, tunteiden kohtaamisen ja asioiden sanottamisen kautta. Välillä en jaksa olla se näkijä ja eteenpäin kannustava voima jos olen asiasta eri mieltä. Sanon silloin sitten vain miten ajattelen itse. Tämä taas herättää tämän saman vajeen omaavan tunteissa tunteen, kuin en välittäisi tai olisi tukena. Koska en sen kautta näe siinä hetkessä hänen tarvettaan. Mistä itselleni jää olo, että en voisi sanoa eriävää mielipidettä tästä keskustelusta. Todellisuudessa kun meistä kumpikaan ei ole  vastuussa toisen tunteista. Oikeastaan vain sillä mitä sanomme on merkitystä ja jos en loukkaa toista sanomalla tietoisesti jotakin tarkoituksenani loukata toista. Niin silloin ole toista loukannut tarkoituksenani satuttaa. Mutta tämä tunnelukko onkin ovela, käsittelemättömänä se saa aikaan toisessa tunteen kuin olisin loukannut, koska en ole nähnyt hänen tarvettaan. Vaan tuonut esiin oman ajatukseni asiaan liittyen. Josta toinen on tulkinnut, että hänen mielipiteellään ei ole arvoa, koska olen asiasta eri mieltä. Jolloin se lopulta saa aikaan väliin kitkaa ja turhaa riitaa. Vaikka tunne lopulta on kytköksissä lapsuuteen ei tähän hetkeen. ❤️