Hiihtoloma, kenellä on kenellä ei. Itse olen ihan mielelläni töissä, koska silloin on leppoisampaa ja rauhallisempaa  kuin yleensä. Viikonloppu meni nopeasti, kävin salilla ja vietin aikaa ystävien kanssa. Viime terapia kerran jälkimainingitkin meni lopulta ohi edmr terapian jälkeen. Tänään oli jo uusi terapia ja homma jatkui. Terapeutti tosin kysyi, että haluatko tänään jatkaa ja miltä asia tuntui? Sanoin itse, että haluan. Ne tunteet vain kertoivat, että minussa on olemassa kehooni tallennettuja muistijälkiä ja ne osittain elävät vielä. Terapeutin mukaan tietyt jäljet säilyvät mukana aina ja näin olen itsekkin asian itselleni sisäistänyt, mutta niihin ottaa etäisyyttä ja ne eivät saa enää niin isoja mittasuhteita.

Tänään terapiassa kävimme läpi hetkeä lapsuudesta, missä olen kokenut hylkäämisen, yksin jäämisen tunteen ja sen, miten siinä hetkessä pienen lapsen näkökulmasta en ole kokenut olevani rakastettu. Sen kautta lähdimme taas liikkeelle, välillä istuin silmät suljettuna luoden ajatuksiin kuvan juuri tuosta hetkestä. Sitten taas tauko, jolloin siihen liitettiin silmänliikkeet, ja hengittäminen sisään ja ulos. Lopulta istunto päättyi samaan mielikuvaan, mutta siihen että se loppui sanoihin ja mielikuvaan samasta tilanteesta, että olen rakastettu. Ajattelin jopa asian niin, että äitini otti minut syliin ja sanoi nuo sanat minulle. Terapian jälkeen oli taas niin rentoutunut olotila. Jopa niin rentoutunut, että meinasin nukahtaa. Tämä tosin ei aina ole kuitenkaan se lopullinen fiilis siitä kaikesta ja tunteita voi nousta kehon kautta pintaan. Jää nähtäväksi miten tänään.