Jos mietin elämääni taaksepäin. Tuntuu, että parhaimmat muistot elämästäni sijoittuvat 90-luvulle. Mulla oli tiivis kaveriporukka. Muutamat tyttökaverit ja poikajoukko. Oikeastaan kasvoimme nuoruuden poikaporukassa. Liikuimme heidän matkassaan. Viikonloppuisin pyörimme paljon ravintoloissa ja risteilyillä. Oli ihanaa laittaa itsensä nätiksi ja tanssia aamuun asti. Jos hyvää siitä ajasta haluaa hakea. Se hitsasi ystävyydestämme syvää ja vahvaa. Se lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja aina oli olkapää mihin tukeutua. Huonoin puoli oli taas se, että pidemmällä aikavälillä ei joka viikonloppuinen bilettäminen ole terveydelle hyväksi. Toisaalta, se kuului nuoruuteen. Tai enemmänkin siihen osaan nuoruutta. Lopulta seurustelu ja se, että kasvoimme aikuiseksi harvensi näkemisiä. Ja ajauduimme erilleen toisistamme.

Eilen olimme ystäväni kanssa pitkästä aikaa yhdessä istumassa iltaa. En ole muutamaan vuoteen käynyt ravintoloissa. Kävimme syömässä hyvin ja juttelimme läpi ajatuksia ja kerromme  mitä meille kummallekin oli tapahtunut lähivuosien aikana. Nauroimme ja välillä olimme kyyneleet silmissä. Halailimme ja kävelimme käsi kädessä, kuin joskus 15-vuotiaana. Välillä on ollut vuosiakin, että emme ole ehtineet nähdä. Aina kuitenkin kun näemme, aika välistä katoaa. Tuntuu, kuin kaikki olisi niinkuin ennen. Tunne välissä yhtä syvää ja välittävää ja olo, kuin mikään ei olisi muuttunut. Eilen oli juuri sellainen fiilis. Muistaa selvästi ne yhteiset hetket ja koko ajan kaikki ympärillä muistuttaa menneestä elämästä. Tunteet vain herättävät haikeutta ja kaipuuta takaisin nuoruuteen. Samaan aikaan läsnä on kiitollisuus siitä, mihin elämä on lopulta kuljettanut ja miten paljon meitä kumpaakin kasvattanut. 

Mulle ystävät merkitsevät paljon. Mulla on kymmenkunta hyvää ja rakasta ystävää. Osa on ollut mukana hiekkalatikolta asti. Osa tullut matkaan lähivuosien aikana. Vaikka olisi vuosia välissä että ei näkisi, side on kuitenkin niin vahva että se ei katkea. Mä rakastan hetkiä, että voin istua ja jutella. Syödä hyvin ja kuunnella ja muistella menneitä. Pitkästä aikaa oli mahtavaa käydä myös ravintolassa. Sai tanssia ja kuunnella hyvää musiikkia. Ja mikä hauskinta, selkäkipu ja jännitys lihaksissa mikä on ollut viikon päivät, katosi. Selkä on rentoutunut ja päätä ei särje. Ei, vaikka otimme alkoholiakin. Enää en tosin juo niin paljon. Tiedän ja olen oppinut rajani mitä kestän. Yleensä syön hyvin ja juon välillä myös vettä. Niin pystyn sillä kontrolloimaan omaa olotilaani. Mulla oli eilen niin mukavaa. Tuntuu, että tämän voimin taas jaksan monta viikkoa eteenpäin. Oli ihana nähdä myös ihmisiä ja huomata, että vaikka miehet ympärillä piirittivät. Oma ajatus oli se, että on ihana että mulla on oma aviomies kotona odottamassa.