Viime viikolla mainitsin saunassa, että ihan jännittää pysynköhän terveenä kun loma alkaa. Niin raskas on tämä vuosi ollut. No. En pysynyt. Tää vuosi on ollut jotenkin niin outo, hyvässä kuin pahassa. Monenlaista muutosta ja mullistusta, sellaista kunnon turbulenssia. Varmaan ihan jokainen jollain tasolla voi samaistua tähän ajatukseen. Itse olen saanut paljon, mutta myös menettänyt paljon. Tämän viikon olen ollut niin kipeänä, että välillä olisi tehnyt mieli vähän itkuakin tirauttaa. Toisaalta olen samaan aikaan ollut rauhallisempi (itseni ja erityisesti sen entisen itseni tuntien) Jollain tapaa ”antautunut” sille kaikelle, mille ei ole tehtävissä mitään. Kaikki ei ole meidän tai minun käsissä. Välillä tämän viikon aikana on mielen vallannut myös rauha.  Kaikki järjestyy. En ole suostunut herkuttelemaan lehtien korona uutisilla. Vaan olen halunnut luottaa elämään, kaiken tarkoituksellisuuteen ja siihen, että elämä jatkuu. 

 

❤️

Se isän ikävä on noussut  välillä esiin. Olisi tehnyt siinä oikein kurjassa olossa mieli soittaa ja olla taas se isää tarvitseva pikkutyttö. Tai oikeastaan, tiedän et isä olisi jo soittanut minulle ennen soittoani. Hän olisi tsempannut  ja valanut uskoa. Isä löysi aina ne oikeat sanat, oikeaan aikaan. Ja silloin kaikki pelko katosi. Isällä oli erityinen taito kohdata ihmisiä. Luoda heihin toivoa ja valoa. 

❤️

Ehkä tämäkin koettelemus on taas opettanut taas nöyrtymään ja Hyväksymään. Olen tällä viikolla yrittänyt huomioida ajatukseni, koska kun olen niistä tietoinen voin valita, luonko itselleni kärsimystä vai rauhaa.  Olen pyrkinyt siihen, että luon rauhaa ja olen ollut niin kiitollinen niistä ihmisistä keitä elämässäni on ja keitä elämääni on tullut minua kannattelemaan. Ketkä on soittaneet ja ilahduttaneet ja kantaneet ajatuksissa ja rukouksissa. 

❤️

Olen tämän viikon aikana myös kokenut kipua. Kipua mihin tuntuu, että mikään ei auta ja aina se tulee takaisin. Olen myös tämän viikon aikana saanut nähdä oman kasvuni. Muistan vielä elävästi ne hetket kun vajosin elämän vastoinkäymisten edessä ahdistukseen ja epätoivoon. Tai ne hetket kun syksyn harmaus sai vielä monia vuosia loppuun palamisen jälkeen mielen apeaksi ja masentuneeksi ja nosti triggerit traumoista pintaan. Nyt olen pystynyt löytämään itsestäni sitä turvaa, mitä näissä hetkissä tarvitsen.  Olen pystynyt hyväksymään ja nöyrtymään. Luottamaan, että kaikki on kaikesta huolimatta hyvin.  Olen tehnyt sen mitä voin ja tämän enempää en pysty tekemään. Voin vain levätä ja luottaa, että taas kun aika on. Paranen. Elämä pitää sisällään niitä elämän huippuja ja aallonpohjia. 

 

Olen jouluihminen. Tämä joulu saattaa kuitenkin olla erilainen. Ei yhteistä perhejoulua, ei sitä ihanaa joulun tunnetta, eikä omaa isää. 

Ehkä Joulu pitäisikin luoda sydämeen, kuten yhdessä nykypäivän rakastetuimmassa joululaulussa sanotaan. Jos saisin yhden toivomuksen, toivoisin että kipu kuitenkin väistyisi. Muuten tämä joulu muuttui kuin itsestään stressittömäksi ja kiireettömäksi. 
 

ihanaa joulun aikaa kaikille! 

 

❤️