Työkaverini purskahti tänään itkemään kahvihuoneessa ja sanoi että ei jaksa enää. Sitä ennen hän sanoi haistakaa vittu! Kyse oli lopulta tilanteeseen nähden hyvin pienestä asiasta. Mutta mikä väsymyksen keskellä sai hyvinkin isot mittasuhteet. Itse olin tilanteeseen nähden hyvinkin rauhallinen. Sanaton ehkä itse käytökseen nähden, mutta silti rauhallinen. En alkanut myöskään toimimaan toisen tahdon mukaan. Vaan pidin kiinni määrätietoisesti siitä mikä kuului itselleni ja minkä siinä tilanteessa koin oikeaksi. Olen ollut monta kertaa työurani aikana tilanteessa jossa joku työkavereistani on tullut oman tiensä päähän. Väsymys joka on ollut pitkään, on sitä ennen sivuutettu tai sitä ei ole huomattu että kyse on väsymyksestä. Näissä tilanteissa on vaikea laittaa rajoja sille mihin minä lopun ja mistä toinen alkaa.

 "Jos opettelisimme ymmärtämään ja purkamaan tunnekuormaa jo ennen kuin se kasvaa uuvuttaviin mittasuhteisiin, voisimme kaikki paljon paremmin. Älä siis odota siihen asti, että räjähdät tai romahdat. Vika ei aina ole sinussa, joskus ei ollenkaan", kirjoittaa Katri Syvärinen.

Itse tunnen herkästi muiden tunteita, olen tuntenut aina ja aistin toisten tarpeita. Olen viime aikoina kuitenkin ymmärtänyt jossakin sisimmässäni että se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne kuuluisivat minun vastuulle, tai kannettavaksi, tai että minun tarvitsisi niihin edes reagoida millään tapaa. Lopulta minun ei tarvitse lunastaa paikkaa itselleni kyseisessä tilanteessa tai maailmassa laittamalla muut aina ensin. Voin pitää kiinni rauhallisen itsevarmasti siitä mikä on omasta mielestäni oikein ja mikä on itselleni edunmukaista. Jos toisen tarkoitus on tavoitella lopulta vain omaa etuaan. 

Ennen loppuunpalamista tietynlaiset eriävät ajatukset ja tilanteet herättivät itsessäni ison tunnevyöryn. Otin tietyt asiat niin kovin henkilökohtaisesti. Taputtelin valmiiksi jopa mattoa vahvojen ihmisten alla. Jotta elämä olisi mukavaa ja ei pääsisi syntymään eriäviä mielipiteitä. Rajojen asettaminen oli itselleni ennen vaikeaa. Lopulta kuitenkin  omassa työssäni jaksamisen kannalta niin äärettömän tärkeää. Ilman rajoja hylkäisin tärkeimmän eli  itseni. Ja nykyisin en enää näin tee. 

Kävin pitkästä aikaa tänään terapiassa ja juttelin juuri tästä. Heilutin käsiäni ilmaan samalla kun kerroin ja hymy oli varmaan korvissa asti. Terapeuttini kuunteli, hymyili ja sanoi että on ihanaa nähdä ja kuunnella sinua. Vaikka tunnet välillä suuria tunteita, puhut sydämelläsi. Ja kyllä burnout tekee juuri tämän kun asioita on käsitelty. Herkistää elämälle ja tunteille ja laittaa näkemään sydämen kautta. Vaikka ihminen vieressäsi räjähtää, voit silti olla tyynen rauhallinen ja toisen tunteet eivät yllä sinuun asti. Elämälläsi on rajat. Ja rakastat itseäsi niin paljon, että uskot olevasi unelmiesi ja niiden toteuttamisen arvoinen. Et kuuntele, miten elämää pitäisi elää tai seuraa tallattuja polkuja, vaan kuljet rohkeasti omaa sydämesi polkua. 

Trauman ja pelon ollessa päällä ihminen katsoo maailmaa sen hetken tummien lasien läpi. Kun pelko kohdataan ja tunteita puretaan, aivot tallentavat näitä kokemuksia muistiin. Lopulta pelko ja katastrofaalinen ajatusmalli ei aktivoidu enää päälle niin herkästi. Ja keho ei virittäydy  tilaan että pitäisi paeta paikalta. Samoin lopulta tunteita oppii ymmärtämään paremmin.