Ihan pian on marraskuu. Kuukausista se, mihin mahtuu vähiten valoa. Syksy on mennyt niin nopeasti. Kesän jälkeen oli hetken jopa haikea olo, että siinäkö se nyt oli? Syksyyn ja juurikin marraskuuhun sisältyy mulla monia ajatuksia, muistoja ja tunteita. Jos ajatus ei enää muista, kehossani kyllä joku jollain tapaa muistaa. 

Mieheni kysyi multa saunassa, että miten voit vaikuttaa siihen että et ole stressaantunut? Mistä tiedät oikeastaan, että olet stressaantunut? Jäin miettimään. Niin, sinäpä sen sanoit. Tiedän minä, eri tavalla kuin ennen. Eli kaikkea en todellakaan ole unohtanut. Vaikka toipunut olenkin kaiken jälkeen. Tänään pidän huolta itsestäni paremmin kuin ennen. Mulla on aika säännöllinen nukkumaan menoaika. Pidän unta tosi tärkeänä osana omaa jaksamistani. Liikun ja liikun kuunnellen omia voimiani ja omaa jaksamistani. Olen harjoitellut positiivista ajattelua. En enää murehdi asioista niin paljon kuin ennen. Luotan enemmän elämään ja pyrin voittamaan pelkoni ja uskon, että lopulta elämä kantaa. Kuuntelen tänään kehoni viestejä. Ennen en edes tiennyt että keho voi viestiä niinkin paljon. Jos stressaannun, kehoni alkaa toimimaan eri tavalla. Syke nousee, unesta tulee katkonaista ja se kuormittaa huomaamatta. Tänään arvostan itseäni enemmän. Olen ansainnut hemmottelua, käyn kampaajalla ja kosmetologilla. Pidän huolta itsestäni. Joka viikkoon pitää mahtua niitä hetkiä jotka ovat mun hetkiä. Läsnäoloa itseni kanssa ja rentoutumista. Aina pitää olla aikaa palautua. Tänään ymmärrän myös paremmin sen hengityksen tärkeyden. Kun ihminen stressaantuu, hengitys muuttuu. Se muuttuu pintahengitykseksi. Siksi hengitystä täytyy opetella. Tänään tiedän ajatuksen voiman. Ajatus ja keho kulkevat käsi kädessä. Itse näen ihmiset tänään eri tavalla. Olen armeliaasti itseäni kohtaan. Hyväksyn itseni tällaisena kuin olen tänään.

Kaikella on juurensa, jotka juontavat lapsuuteen. Elämä kokonaisuudessa muokkaa  meistä sellaisen kun olemme tänään. Jokainen voi halutessaan muuttua ja ottaa vastuun omasta elämästään. 

Olin tänään terapiassa. Käsittelimme lapsuuttani ja tunnetta nimeltä viha. Mitä sen alle kätkeytyy ja miksi olisi tärkeää, että vihaa ei jätetä käsittelemättä. Se kääntyy aina lopulta itseä päin ja aiheuttaa masennusta. Oma vihaisuuteni tunteena juontaa lapsuuden kasvatusperiaatteista. Ja aikuisena opin kätkemään vihan tunteeni. Lapsuudessani ei tuettu ajatusta, kaikki tunteet ovat sallittuja. Usein lapsi jäi tunteiden kanssa yksin. Vihan tunteet ovat kuitenkin täysin normaaleja. On tärkeää kuunnella, mitä vihan alla on kätkettynä. Miksi olen vihainen? Tärkein ajatus tältä illalta. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja ne pitää hyväksyä ja sallia. Toinen itselleni todella tärkeä seikka oli huomata. Miten itse asioita esitän avioliitossani. Usein sanon miehelleni, että haluaisin jutella kanssasi ja mua suututtaa koska et puhu miltä susta tuntuu. Tuo lause on pahin mitä toiselle voi sanoa ja aiheuttaa sekaannusta. Sama asia kuin lapselle sanottaisiin samaan aikaan, saat tehdä näin ja toinen kieltää että noin et voi tehdä.

En osaa itse sanoittaa omia tunteitani. En osaa sanoa edes, että olen vihainen. Koen siitä syyllisyyttä ja koitan selvitä tunteen kanssa. Sen sanominen ääneen tuntuu suorastaan rankaisulta. Samaan aikaan kuvittelen, että mieheni näkee lävitseni. Ja ymmärtää, että miksi olen tänään vihainen. Terapeuttini mukaan kehomme juttelevat, vaikka itse jättäisin asian sanomatta. Kehon tunnetasot tuntuvat toisessa, vaikka itse en sitä sanoisi. Siksi on tärkeää osata kertoa toiselle kaikenlaisista tunteista. Minä olen vihainen, mutta vika ei ole kuitenkaan sinussa. Haluaisitko jutella siitä kanssani? Kaiku tälle lauseelle on silloin täysin eri. Niin paljon taas viisaita ajatuksia tälle illalle.