Muistan lapsuudesta hetken kuin eilisen. Se on hetki oli eräänä kesänä, jolloin olimme maaseudulla, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Savusauna ulkona lämpeni ja toi savun tuoksun pihamaalle. Olimme menossa saunaan. Muistan tervan ja saunavastan tuoksun, muistan miltä kuulosti kun metallinen kauha osui metalliseen kiuluun löylyä heitettäessä. Katselimme saunan pienestä ikkunasta siskoni kanssa ulos ja kannoimme pienen perhosen kuumasta saunasta ulos lehden päälle. Istuimme äitini ja mummoni kanssa löylyissä ja juttelimme kesästä ja tulevasta lomasta. Oli niin äärettömän hyvä olla. Nauroimme ja juoksimme siskoni kanssa paljain jaloin nurmikkoa pitkin takaisin mökille. Oli ilta ja mummoni oli luvannut paistaa meille lettuja. Ne letut mitkä oli paistettu valurautapannulla voissa ja oli tehty juuri poikineen lehmän maidosta olivat niin parhaita. Olen niin monta kertaa miettinyt, että tuossa hetkessä ei lopulta tapahtunut paljon. Mutta se porautui lapsen muistiin ja jätti sinne pysyvän muistijäljen. Sellaisen muistijäljen mikä vielä tänäkin päivänä aktivoituu tervan tuoksusta, auringosta, äänistä ja kehon tunteesta. Se muistijälki tuo vieläkin hyvän olon ja turvallisuuden tunteen. Kaikki tuossa hetkessä oli pienen tytön mielestä täydellistä. Se ei vaatinut suuria rahoja onnistuakseen, se vaati vain läsnäoloa ja hetkessä elämistä ja siitä nauttimista. Vielä tänäkin päivänä kiireen keskellä rauhoitun, menen saunaan ja kaivan tuon muistijäljen esiin. Istun silmät suljettuina, tiputan tervatippoja kauhaan ja heitän kiukaalle. Hengitän ja näen tuon hetken kuin eilisen päivän. Siitä tulee turvallinen ja levollinen olo. Kaikki on ihan hyvin, nytkin. ❤️