Ihana viikonloppu takana. Aurinko on lämmittänyt taas säteillään ja olen saanut viettää aikaa mieheni kanssa. Kävimme syömässä hyvin ja olimme grillaamassa ystäväperheen luona. Olen yrittänyt taistella alkavaa flunssaa vastaan. Syönyt valkosipulia ja juonut kuumaa. Välillä tuntuu että tauti on voitettu ja välillä se meinaa viedä voiton. Olen lukenut viime viikkoina kirjaa Tunne Lukkosi ja täytyy sanoa, että se on aivan älyttömän hyvä. Lämpimästi voin suositella. Ajattelin tänään kirjoittaa ajatuksiani ja pohdintoja mitä kirja on minussa herättänyt ja lainata myös Kimmo Takasen tekstiä kirjasta. Tunnelukot ovat opittuja ajattelutapoja. Sisäinen puheemme on ääninauha minkä olemme nauhoittaneet muistiimme elämämme aikana. Siinä puhuu menneisyys ja kaikki ne ihmiset ketkä menneisyydessäni ovat vaikuttaneet niin hyvässä kuin pahassa.

Tunnelukot ohjaavat meitä väheksymään, tukahduttamaan tai korostamaan tarpeitamme. Kaikkien tunnelukkojen kohdalla on samat kolme keinoa selvitä ja elää niden kanssa: antautuminen, välttely ja hyökkääminen. Tunnelukkojen tiedostaminen ja tunnistaminen on oikeastaan ensimmäinen askel niiden avaamiseen. Täytyy tietää, mitä tunnelukkoja minulla on ja mitkä ohjaavat elämääni. Itse tulin kirjaa lukiessa iloiseksi, olen kasvanut todella paljon ja vapautunut monista tunnelukoista. Samalla se avasi myös silmäni miksi olen toiminut elämässäni tietyllä tapaa. Koska ydintunnelukko on se, joka vaikuttaa voimakkaimmin elämässäni. Itselläni ydintunnelukko on suojattomuus ja riittämätön itsekontrolli, seuraavaksi tulee rankaisevuus ja hylkääminen ja uhrautuminen ja epäonnistuminen. Suojattomuuden lukossa pystyn samaistumaan siihen mitä ennen olin. Olin kova huolehtimaan ja olin välillä jopa peloissani ja koin itseni turvattomaksi. Murehdin paljon terveyttäni ja omaa talouttani ja elämää yleensäkkin. Tänään osaan suhtautua elämääni realistisemmin. Koen ja ymmärrän, että vaikka ikäviä asioita tapahtuu niiden todennäköisyys tapahtua on kuitenkin pienempi. Uskon voimakkaammin että voin selvitä ja sairaudet voivat parantua tai ainakin niiden kanssa voi oppia elämään. Riittämätön itsekontrolli lukossa pystyn samaistumaan samaan. Olen impulsiivinen ja olen antanut tunteiden ohjata elämääni. Olen pyrkinyt saamaan haluamani heti. Ennen en pystynyt miettimään mikä seuraus tekemilläni asioilla on. Poltin, käytin alholia ja elin kuin jokainen päivä olisi ollut viimeinen. Olen tästä lukosta vapautunut melkein täysin, olen kuin eri ihminen. Osaan ilmaista tunteitani keskustelemalla ja olen luopunut jo aikoja sitten tupakasta ja suurimmaksi osaksi myös alkoholista. Osaan pyrkiä tavoitteisiin ihan eri tavalla. Nautin elämästäni, mutta kannan  vastuun siitä mitä teen. Kunnioitan elämää  ja rakastan itseäni vaalien terveyttäni. Rankaisevuuden lukossa huomaan paljon samaa. Olen ollut ankara itseäni kohtaan. Olen ollut vihainen itselleni ja syyttänyt itseäni valinnoista mitä olen tehnyt joskus elämässäni. En ole päästänyt itseäni helpolla. Olen väheksynyt ja jättänyt kuulematta tunteitani ja tarpeitani. Tänään osaan olla lempämpi itseäni kohtaan. Olen antanut itselleni anteeksi ja kuuntelen tunteitani ja hyväksyn itseni tällaisena kuin olen nyt. Hylkäämisen lukossa menetyksen pelko on ohjannut tietyllä tapaa elämääni. Olen kaivannut ja tarvinnut muiden läsnäoloa. Menettämisen pelkoa seurasi ennen vahvasti myös kohdallani luottamuksen puute. Olin mustasukkainen ja omistushaluinen. Hylkäämisen tunnelukon takana on usein, myös ajautuminen etäsuhteisiin ja suhteisiin missä toinen ei ole saatavilla. No, nykyisin olen avioliitossa. Luotan mieheeni, enkä ole mustasukkainen. Irtaannun tietoisesti ihmissuhteista jotka koen haitallisina ja osaan valita ympärilleni ihmisiä jotka ovat luotettavia ja turvallisia ja ovat olleet kykeneviä sitoutumaan. Tässä pieni osa omista tunnelukoistani ja ajatuksia siitä, miten paljon olen niistä vapautunut. Ehkä hassuinta oli huomata se, että tunnelukot vaikuttavat myös sen takana millaisen miehen olen valinnut. Hakeutumalla vanhempiemme kaltaisten ihmisten kanssa parisuhteeseen, voimme kokea varmuudella saman vaille jäämisen tunteen kuin lapsena. Näin myös kumppanini laukaisee olemalla vain oma itsensä meissä lapsuuden kokemat tunteet, jälleen niin hyvässä kuin pahassa. Ja yleensä juuri se ydintunnelukko ohjaa meitä kumppanin valinnassa. Usein juurikin niin, että emme sitä edes tiedosta.

Kaikilla meillä on tunnelukkomme jotka ohjaavat elämäämme. Ne selittävät käyttäytymistämme ja samalla myös sitovat, jos emme tiedosta niiden olemassa oloa. Kaikesta mitä elämässäni olen kokenut olen silti kiitollinen. Olen ehkä tehnyt virheitä, mutta oppinut virheistäni. Olen kokenut kuitenkin eläväni. Tällä hetkellä tuntuu, että olen uuden edessä. Etsin suuntaa mihin kulkea ja pohdin mitä elämältäni haluan. Katsotaan mihin se lopulta kuljettaa ❤️