Näin viime yönä unta. Olin omassa kodissani ja istutin ruohoa erilaisiin ruukkuihin. Olin unessa aivan innoissani, sormet mullassa laittelin siemeniä ja multaa ruukkuihin. Unessa ruoho kasvoi nopeasti, se oli kuin pääsiäisruohoa, erona se että ruoho oli kirkkaan vihreää ja sen pinnalla kimalteli kultahippuja. Mietin unessani, että voisin istuttaa niitä vaikka kotini kaikki ikkunalaudat täyteen, koska ne olivat niin kauniita. Aamulla kun heräsin, mieleeni tuli raamatun jae: " Katso minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin-ettekö huomaa?

Alkuviikosta aloitin työt, uusi työ uudet haasteet. Kuukauden päästä vaihdan työpaikkaa uudestaan, toiseen taloon ja toisten työkavereiden pariin. Työ jatkuu samana, mutta kaikki muu muuttuu. Alkuviikosta mietin, että olenkohan nyt haukannut liian ison palan? Olisiko ollut turvallista pysyä vanhassa talossa,vanhojen työkavereiden ja työtehtävien parissa. Jotka ovat entuudestaan tuttuja ja turvallisia. Tästäkin talosta olisi vapautunut vakipaikka. Jaksanko nämä tulevat muutokset? Syksy tekee tuloaan. Se aika vuodesta, mikä mulle on loppunpalamisen jälkeen ollut raskain. Se mikä näin mussa ajattelee, on pelko. Tänään ajattelin töiden jälkeen, mä tein niin oikean ratkaisun. Mä en halua olla niitä, ketkä ajattelevat että asiat ei vaihtamalla parane. Ihmisen pitää uskaltaa ottaa se kaikkein pienin askel, juuri oikeaan suuntaan ja siitä saattaakin tulla se kaikista suurin askel. Jos juuri mut valittiin monen hakijan joukosta siihen työtehtävään, mun on silloin luotettava, että sillä on tarkoitus ja mun voimavarat riittää siihen. Ja puhuttava joskus jopa ääneen niitä sanoja, että mä tulen pärjäämään ja mä tulen pystymään toimimaan siinä työtehtävässä. Ja mulle annetaan juuri niin paljon voimaa, että mä jaksan kantaa haasteet mitä se tuo tullessaan. Ja kiittää, että mut valittiin ja mä sain mahdollisuuden, mitä kaikki eivät saaneet. Uskottava itseeni ja luottettava, että mun ei lopulta tarvitse pystyä siihen edes yksin. Vaan mulla on edelleen mukana se mun sydämen usko ja usko tai älä, mutta ne rukoukset kuullaan. Mä uskon, että mun uni liittyi juuri tähän. Se oli vastaus mun pelkoon ja kehoitus, että eteenpäin on mentävä ja tuleva muutos tuo mukanansa uutta millä on tarkoitus.

Mä olen iloinen siitä, että olen saanut keinoja nujertaa pelkojani. Olen iloinen siitä, että terapeuttini sanoi viime viikolla, mun olevan täysin eri ihminen tänään, kuin puolitoista vuotta sitten. Ennen mä sanoin jo heti alussa, että mä en pysty ja taaskaan en onnistu. Sanoillamme on uskomaton voima! Nyt mä olen päättänyt pystyä ja vaikka joskus väsymys ja pelko saa mut horjumaan, mä haluan silti sanoa itselleni ääneen, että mä onnistun ja mä jaksan ja mä pystyn!  Koska lopulta se hetki, kun olet juuri luovuttamassa, voi olla juuri se hetki, kun ihme on tapahtumassa!