" Kun jokaiseen päivään mahtuu yksikin pieni tähdenlento on silloin elämässä lopulta kaikki ihan hyvin. " Näin jutteli hierojani kun hieroi selästäni pois jännitystä. Aika elämisen arvoinen neuvo, vai mitä? 

Jäin lepäämään muutamaksi päiväksi kotiin. Olo on hiukan sen oloinen, kuin joku tauti yrittäisi kovasti saada jalansijaa kehosta. Kurkku kipuilee ja on hiukan lämpöä. Aloitin aamun hunajalla  ja valkosipulilla. Ja se olo, kun päästä irti. Tuntuu, että putoaa sinne levon tunteeseen. Koko syksy on ollut kiireinen. Aika on mennyt tehtäviä ja töitä tehdessä. Hetkittäin jopa hammasta purren. Mutta silti aina irti päästäen. Tiedän mikä palauttaa kohdallani. Tarvitsen välillä sitä omaa tilaa. Jossa voin hengittää ja ihan vain olla. Silloin jaksan. 

Vuosi alkaa olemaan lopuillaan. Olen niin kiitollinen siitä, että olen saanut kulkea tätä omaa matkaani. Vierelläni on ollut ne läheiset ketä rakastan ja ystävät ja se oma perhe. Olen saanut kasvaa tämän vuoden aikana niin paljon. Uskaltanut heittäytyä sinne ei-mukavuusalueelle. Ensi vuonna se matka jatkuu. Ja olen niin kiitollinen siitä mahdollisuudesta, että pääsen sille matkalle. Välillä elämä on tuntunut tunteiden vuoristoradalta. Kun  hyväksyminen itsessä lisääntyy, myös menneisyyden varjot ilmaantuvat elämään uudelleen. Menneisyyden varjot ovat niitä haavaumia, traumoja ja pelkoja mitä itsessäni on elämän kautta joskus syntynyt. Ja vain niiden kohtaamisen kautta voimme kasvaa. 

" Asiat eivät tapahdu silloin kun minä haluan, vaan silloin kun minä olen valmis". 

Ihminen on helposti suorittaja. Ja se on myös osittain meihin luotu selviytymiskeino. Suorittamiselle ei kannata olla edes vihainen, vaan muistaa, että sen takana on yleensä haava ja kipu. Mitä on vaikea kohdata. Joka kerta kun huomaan nykyisin suorittavani, pysähdyn kysymään miltä minusta nyt tuntuu ja yritän antaa itselleni tilaa. Ja pysähtyä tunteiden äärelle hyväksyen ja itseäni rakastaen hiljentäen vauhtia. 

Usein he, jotka ovat tipahtaneet elämässään pohjalle. Kohdanneet menneisyydestä esiin nousseet varjot uudestaan ja hyväksyneet ja löytäneet omat rajansa, eivät pala enää loppuun uudestaan. He ymmärtävät pysähtyä, kuunnella itseään ja asettaa itselleen rajoja. He rakastavat itseään niin paljon, että eivät anna toisen kulkea itsensä yli. Minä olen minä, ja tärkeä ja rakas minulle itselleni!