Kävimme ystäväni kanssa keskustelun. Hän kertoi, että oli käynyt baarissa. Minulle nämä baarit ovat nykyisin käsite, mille en anna niin vahvasti arvoa. Jos jostain on helppo luopua niin niistä. Koska tämän vuoden aikana olen saanut omassa parisuhteessa kokea paljon myös kipua alkoholiin liittyen. Tähän sitten kommentoin, että itse en nyt baareihin mene. Koska haluaisin pysyä terveenä ja en halua ottaa typeriä riskejä sairastumiseen liittyen.

Tästä kehkeytyi pitkä keskustelu, koska en tiennut tämän olevan ystäväni elämässä merkittävä hetki. Niin vähän olimme asiasta lopulta jutelleet ennen tätä hetkeä. Lopulta jäin pohtimaan, että vaikka olisimmekin miksi minun pitäisi tässä pienentää itseäni tai muuttaa omaa mielipidettäni toisen vuoksi. Koska se oli lopulta vain oma mielipiteeni ja siihen on oikeus.
Miksi emme voi vain todeta, että totta, tässä ajattelemme eri tavalla ja se ei lopulta ole meiltä kummaltakaan pois...

 

Itsensä pienentäminen on opittu käyttäytymismalli, joka juontaa juurensa usein lapsuuteen. Olemme saaneet vanhemmilta toruja äänekkyydestä tai oppineet kaveriporukassa, että joukosta erottumisella on ikäviä seurauksia.

Molemmat sukupuolet piilottavat puolia itsestään: usein tytöt ovat oppineet olemaan kiltisti ja nätisti ja pojat vastaavasti kätkemään tunteensa.

Vähitellen sisäistämme rajoitukset, emmekä osaa kyseenalaistaa niitä.

 

Kun lopetin turhan miellyttämisen, opetin samalla itselleni, ettei kaikkien tarvitse pitää minusta. Vuosien myötä olen saanut kuulla olevani joskus liian puhelias, liian intensiivinen, liian suorasukainen. Toki olen saanut kuulla myös paljon kauniita ja ihania asioita, mutta aika usein myös koen, että ns. kilttinä tyttönä on myös  helpompi olla. Silloin oppii pienentämään itseään. Asiat sujuvat myös paremmin, kun leikkii myöntyväistä ja pitää ne omat ajatukset mielipiteisiin liittyen omassa mahassa. Vietin vuosia yrittäen sopeutua. Aloin epäillä itseäni. Koin, että minussa on jotain vikaa ja pitäisi olla toisenlainen. Lopulta päätin, että en enää pysy hiljaa muotissa, johon en mahdu.

 

Enää en turhaan pienennä itseäni ja mieti mitä muut ajattelevat siitä mitä sanon. Olen rohkeasti sitä mieltä, mitä sydämeni sanoo. Uskallan olla eri mieltä kuin muut ja  uskallan sanoa mielipiteeni ääneen ja kulkea polkua, joka tekee juuri minut onnelliseksi. Haluan tosin olla rakentavasti kriittinen ja viedä asioita eteenpäin ja auttaa itseäni kehittymään. En halua olla itsekäs itseään täynnä oleva ihminen, joka toimii omien tunteiden voimalla vaan haluan  rakentaa yhteyttä. Koen, että vain se on tervettä halua oppia ja tehdä asioita paremmin. Rakentava kriittisyys myös hyväksyy virheet ja epätäydellisyyden. Pystyy lopulta lempein silmin katsomaan tapahtunutta syyttelemättä ja palaa katkenneen yhteydettömyyden äärelle uudelleen ja osaa myös kysyä, mitä mahdoit tarkoittaa hyökkäämättä. Rakentaen sitä  yhteyttä uudelleen.

 

Tätä harjoittelemme parisuhteessani edelleen, vaikka nykyisin  huomaan kodissamme olevan enemmän kaksi aikuista ihmistä, kuin lasta.

 

❤️

 

Olen saanut tällä matkalla myös oppia, että omat ajatukset vaikuttavat tunteisiini ja siihen miten tunteen voima minussa nousee huippuunsa. Olen myös  oivaltanut, että ajatuksen ja tulkinnan ja toimimisen väliin jää tyhjä tila missä voin valita miten toimin. Olen myös ymmärtänyt, että en ole vastuussa siitä mitä minä herätän tunnetasolla toisessa ja vastaavasti mitä hän taas herättää minussa. Lopulta olemme vaan vastuussa teoistamme ja siitä mitä sen johdosta tapahtuu toisessa. Jos teen tulkintoja, enkä kysy. Se muuttaa automaattisesti tunnereaktioita minussa. Tunteet voimistuvat ja koen ympäriltä tulevat asiat itselleni silloin uhkana ja tulee tarve hyökätä. Hyökkäyksen johdosta, sanomme asioita mitkä pohjautuvat aika usein omiin tulkintoihin. Jos taas vetoan näissä tilanteissa lapsuuden traumoihini, työnnän silloin ison kuorman toisen harteille. Hän kun ei ole lopulta vastuussa näistä tekijöistä. Olemme vastuussa vain itsestämme ja teoistamme, mutta emme toistemme vaillejäämisistä mitä lapsena on koettu. 

 

Rakkaus ja pelko eivät mahdu samaan tilaan. Tunteet vaikuttavat aina tekoihin. Teot vaikuttavat ja taas elämän kulkuun. Jos pidän liian tiukasti kiinni rajoistani, teen silloin aika usein myös tulkintoja ja puolustan ja hyökkään. Alan näkemään silloin toisen omien vaillejäämisieni valossa. Kadotan lopulta ne ihmiset elämästäni, ketä lopulta rakastan. Jos taas kiinnitän huomiota tähän tilaan mitä tapahtuu ajatuksen, tunteen ja toiminnan välissä pystyn maadoittamaan itseni tähän hetkeen. Silloin en lähde myöskään tunteiden vietäväksi. Kun muutan ajatukseni, muutan elämääni. Silloin löydän myös rakkauden ja yhteyden vuorovaikutuksessa. Teko ei muutu ellei ajatus muutu. Tavat eivät muutu ellei tapa ajatella muutu. Kun alkaa purkaa mielen tarinoita, todellinen minä pääsee esiin ja avaa uusia polkuja. Me kykenemme paljon enempään kuin luulemme, kun avaamme mielen kuviteltuja rajoja ja lähdemme kulkemaan kohti uutta.

 

Tämä onkin sitten lopulta se haastavin näkyväksi tulemisen laji, koska juurikin sinne sisimpäämme olemme piilottaneet kaikki ne kipeät tunteet ja asiat joiden esiin tuominen asettaa meidät todella haavoittuvaiseksi. Siksi niin herkästi, se autopilotti meissä napsahtaa päälle. Siksi olen yrittänyt hyväksyä myös oman menneisyyteni ja varjoni lempeydellä, silloin pystyn myös näkemään muut tässä valossa. Koska jos huomaan kärsiväni, voin jo olettaa, että mielentilani ei voi silloin olla kovin myötätuntoinen ja vain turvasta käsin osaan paremmin tuoda päivänvaloon ne syvät toiveeni ja omat tarpeeni ja sitä vain alkaa huomaamaan,  että itseni hyväksyminen ja yhteys muihin ihmisiin alkaa vahvistua ja kasvaa.

 

Olen paljon joutunut myös purkamaan omia virheellisiä ajatuksia ja pohtimaan mitkä  ovat ne yleisimmät ajatukset, joita toistan päivittäin? Mistä ajatukset ja uskomukset ovat peräisin? Kuka puhuu päässäni? Onko se oma äiti, isä, mummo vai pappa? Onko kaikki lopulta  edes totta, mitä kerron itselleni? Minkälaisia tunteita nykyiset ajatukset herättävät minussa ? 

 

Millainen olisinkin silloin, jos olisin vapaa nykyisistä ajatuksista ja siinä hetkessä olisikin vain sinä ja minä ja kaksi toisistaan eriävää mielipidettä. Eivätkä nämä lapsuuden vaillejäämisten kokemuksista esiin nousseet varjot 

❤️